Arkistojuttu

Suurpalo turvetuotantoalueella levisi räjähdysmäisesti – 7/1995

Useita viikkoja kestäneen kuivuuden jälkeen syttynyt turvetuotantopalo levisi metsäpaloksi vaikeissa tuuliolosuhteissa Pulkkilan Kivinevalla. Palokohde oli Kivinevan turvetuotantoalue, tuottaja Kemira Chemicals Oy. Alueen kokonaispinta-ala on 350 hehtaaria. Tuotannossa oleva pinta-ala on 280 hehtaaria. Etäisyys Pulkkilan paloasemalta on 15 km.

Silminnäkijähavaintojen perusteella tuotantoalueelta oli noussut savuja ainakin 40 minuuttia ennen hälytystä. Näissä tuuliolosuhteissa palolle ei ollut enää mitään tehtävissä klo 13.18:n jälkeen. Palo levisi räjähdysmäisesti muutamassa minuutissa. Suuretkaan sammutusvoimat eivät olisi voineet hallita palon etenemistä. Palo olisi ollut palokunnan hallittavissa, jos hälytys olisi saatu 15–20 minuuttia aikaisemmin.

Luvut puhuvat puolestaan tehtävän laajuudesta. Sammutustöissä oli mukana 28 palokunnan yksikköä. Sammutusvettä käytettiin 10000 kuutiota, kevytvaahtonesteitä kului 1200 litraa. Kevyitä helikoptereita oli kaksi 500 litran säiliöllä sekä yksi puolustusvoimien MI-8 2000 litran säiliöllä. Palomiehiä eri vuoroissa oli 420, Puolustusvoimista oli 420 varusmiestä. Siviilihenkilöitä palopiireistä oli 150 miestä. Muonituksessa ja huollossa oli 30 henkilöä. Sammutuskustannukset olivat arviolta 1,5 miljoonaa markkaa.

Lataa PDF ja lue palopäällikkö Harri Mäkitalon kuvaus tapahtumista ja kehitysehdotukset Palontorjunta 7/1995:ssä.

Lue lisää