Operatiivinen toiminta 22.9.2022

Ensihoito ja pelastustoimi yhdistyvät Keski-Suomen monitoimiyksikössä

Oskari Ojanperä (vas.) ja Tuukka Kivelä ovat työpari monitoimiyksikössä. Molemmat kaipaavat lisäkoulutusta autolla operoimista varten, ja sitä on luvattu. Käsisammuttimien lisäksi autossa on myös heittosammutin.

Oskari Ojanperä (vas.) ja Tuukka Kivelä ovat työpari monitoimiyksikössä. Molemmat kaipaavat lisäkoulutusta autolla operoimista varten, ja sitä on luvattu. Käsisammuttimien lisäksi autossa on myös heittosammutin.

Keski-Suomen pelastuslaitoksella on kolme monitoimiyksikköä, joiden sijoituspaikkat ovat Karstula, Laukaa ja Muurame. Ensimmäinen kevyt monitoimiauto eli moto otettiin käyttöön Muuramessa vuonna 2018 ja sen jälkeen kahdella muulla paikkakunnalla.  Ajoneuvot ovat ambulansseja, joissa on sammutus- ja pelastuskalusto.

Laukaan paloasemaryhmän aluepalomestari Juha Hämäläisen mukaan ajoneuvojen pääpaino on henkeä pelastavassa toiminnassa.

”Ensihoidon hälytyksiä on Laukaassa vuodessa keskimäärin 2300–2400. Lisäksi monitoimiyksikkö hälytetään vuositasolla 130–140 pelastuksen tehtäville. Laukaan yksikön käyttöaste on yli 30 prosenttia, Muuramessa ja Karstulassa se on hieman pienempi”, Hämäläinen kertoo.

Laukaassa monitoimiautossa työskentelee yhtenä työparina palomies Oskari Ojanperä ja hoitotason ensihoitaja Tuukka Kivelä.

”Monitoimiautolla on sammutettu alkavia tulipaloja ja tehty savuisen rakennuksen tiedustelua. Kolaripaikalla on pystytty aloittamaan ensitoimet ja autolla on saatu myös nopea pintapelastusvalmius, kun ei ole tarvinnut jäädä odottamaan muualta tulevaa yksikköä”, Kivelä kertoo.

 Molemmat miehet kaipaavat lisäkoulutusta autolla operoimista varten.

 ”Minulla on puolivakinaisen palomiehen koulutus taustalla ja siitä on ollut hyötyä pelastuksen keikoilla työskennellessäni. Pelastuspuolen harjoittelua pitäisi kuitenkin olla enemmän, sillä tehtävät ovat kovin ensihoitopainotteisia”, Kivelä sanoo.

”Vähän on vajavainen koulutus tähän yksikköön erityisesti tilannepaikan johtamisessa, jos kohteessa ollaan ensimmäisenä yksikkönä. Siinä pitää osata tarkastella kokonaisuutta ja miettiä, miten esimerkiksi ajoneuvoja sijoitellaan”, Ojanperä mainitsee.

Pintapelastajan asu löytyy ensihoitotilan sivuoven takaa.

Laukaan 4100 kiloa painava monitoimiauto on tehty Mercedes-Benz Sprinterin alustalle.  Ajoneuvossa on kuljettajan oven takana sivuovessa sammutusvälineinä kaksi jauhesammutinta, yksi vaahtosammutin ja hiilidioksidisammutin sekä heittosammutin – jollaisella Karstulan monitoimiyksikkö on saanut sammutettua rakennuksessa syttyneen alkupalon. Kalustotilassa ovat myös akkukäyttöiset pelastusvälineet, puukkosaha ja paineilmahengityslaitteet.

Jyväskylän eteläisen toiminta-alueen palopäällikön Pertti Loivamaan mukaan pelastuslaitos tarkastelee jatkuvasti olemassa olevaa tilannetta monitoimiyksiköiden osalta.

 ”Ne ovat periaatteessa kärkiyksiköitä ja niiden tarpeesta keskustellaan, mutta autojen lisääminen ei ole agendalla. Mitään päätöksiä autojen jatkokäytön tai sijoittelun osalta ei ole tehty. Yhteistyötä tehdään sairaanhoitopiirin kanssa ja hyvinvointialueen vaikutuksesta ei ole tietoa”, Loivamaa selvittää.

Teksti ja kuvat: Mika Rinne

Lue koko juttu Pelastustiedosta 6/2022

Lue lisää