Pelastustieto blogi 14.2.2018

Arvokas kolmas sektorimme

Nykyiset palokuntasopimukset siirtyvät sellaisinaan ja nykyisin ehdoin hyvinvointialueille tammikuussa 2023. Kuvassa Pellingin VPK harjoittelemassa pintapelastamista helmikuussa 2016.

Nykyiset palokuntasopimukset siirtyvät sellaisinaan ja nykyisin ehdoin hyvinvointialueille tammikuussa 2023. Kuvassa Pellingin VPK harjoittelemassa pintapelastamista helmikuussa 2016.

Pelastustoimi on muihin turvallisuusviranomaisiin nähden ainutlaatuinen, kun toimialamme tuottamasta palvelusta merkittävän osan muodostaa kolmas sektori. Sopimuspalokuntatoiminta ei kuitenkaan viimeaikaisten tutkimusten mukaan ole trendikkyyden aallonharjalla, sillä ihmiset etsivät entistä enemmän projektiluonteisia haasteita vapaa-ajalleen pitkäjänteisen ja syvällisen sitoutumisen sijaan. Myös työelämän vaatimukset ovat koventuneet eikä esimerkiksi hälytystehtäville päästä irtautumaan entiseen malliin. Paljon puhutun aktiivimallinkin on sanottu saavan työttömiä irtaantumaan hälytysosastojen toiminnasta. Samaan aikaan maailma muuttuu ja ihmiset luottavat entistä enemmän omatoimisen varautumisen sijaan yhteiskunnan tarjoamiin voimavaroihin.

Viime vuosien aikana sopimuspalokuntiin on ollut hankalaa rekrytoida henkilöstöä ja ongelma on korostunut erityisesti harva-alueilla. Lehdistä olemme saaneet lukea, ettei paloauto ole lähtenyt tallista, vaikka kuinka on hälytetty. Siinä missä aiemmin on voitu sanoa kyseessä olevan vain yksittäistapauksia, mennään tällä hetkellä harva-alueilla henkilöstön suhteen ohuella ja jokainen hälytys on jännitysnäytelmä, tuleeko apu paikalle ja millä aikavälillä. Toimenpiteitä tarvitaan kipeästi – moni pelastusjohtaja lähtee siitä, ettei erityisesti niille harva-alueille palkata vakinaista henkilöstöä, mutta kipeä totuus on kohdattava silmästä silmään. On laitettava ns. kättä taskuun eli elvytettävä sopimuspalokuntatoiminta entiselleen rekrytoimalla uutta henkilöstöä, palkattava vakinaista henkilöstöä näille alueille tai viime kädessä avattava palvelutasopäätös ja todettava rehellisesti, ettei pelastustoimen palveluita kyetä vaatimusten mukaan tarjoamaan.

Suomen sopimuspalokuntien liiton Vetoa&Voimaa-hanke on hyvä konkreettinen esimerkki siitä, kuinka sopimuspalokuntatoiminnan jatkuvuutta yritetään varmistaa; pitää kiinni toiminnassa olevista henkilöistä ja houkutella myös uusia tulokkaita. Pohjois-Karjalassa pyörinyt Turvaa maaseudulle-hanke puolestaan on saanut aikaan kyläyhteisöihin yli 50 pelastusryhmää, jotka osaavat toimia erilaisissa häiriö- ja onnettomuustilanteissa. Vastaavanlaisia toimenpiteitä tarvitaan koko pelastustoimen leveydeltä, jos olemassa olevasta palvelutasosta halutaan pitää kiinni. Esimerkiksi sopimuspalokuntalaisten rekrytointi ei saa olla vain yksittäisten yhdistysten tai liiton huolenaihe, se koskettaa koko pelastustointa. Harva-alueilla asuvat ihmiset ja ylipäätänsä sopimuspalokuntatoiminta kun kaipaa muutakin kuin kauniita juhlapuheita.

Teksti: Mira Leinonen

Lue lisää