Vuoden 1949 alussa Suomessa ilmestyi viisi paloalan lehteä: Suomen Palosuojeluyhdistyksen Palovartija – Brandvakten, Suomen Kunnantyöntekijöiden Liiton Palomies, Suomen Palopäällystöliiton Paloviesti, Suomen Yleisen Palokuntaliiton Palokuntaliiton tiedotuksia ja Suomen Nuohoojamestarien Liiton Suomen Nuohoojain Lehti. Vain kahdella niistä, Palovartijalla ja Palomiehellä oli kohtuullinen levikki, mutta ei niilläkään suurimmillaan kuin 3700.
Oli yhteisen lehden aika.
Marraskuun 4. vuonna 1949 edellä mainitut järjestöt, Suomen Kunnantyöntekijän liittoa lukuunottamatta, allekirjoittivat sitoumuksen, jolla ne yhteisvastuullisesti ja tasavertaisina osapuolina julkaisevat Palontorjunta-Brandvärn – nimistä aikakauslehteä. Lehti aloitti 1.1.1950.
Täydellisen yhdistymisen aika oli 24.11.1952, kun myös Suomen Kunnantyöntekijäin liiton ja Palosuojelun edistämissäätiö (Palomies) yhdistivät resurssinsa Palontorjunta-Brandvärn -lehden taakse.
Ainutkertainen lajissaan
Lauri Santalan Veteraanin ääni -henkilökuvassa kertomani sisältökäsittely on poikkeuksellinen ja lopputuloksessaan ainutkertainen Palontorjunnan ja Pelastustiedon 65-vuotisessa historiassa. Milloinkaan ennen eikä jälkeenkään vanhan toimituskunnan ja uudempien kokoonpanojen kokouksissa yhdestäkään aiheesta ei ole käyty vastaavan kiivasta debattia saati hylätty toimituksen esittämiä kirjoituksia.
Syynä oli poikkeuksellisen kuuma aihe tuon ajan Suomessa. Demokratia oli tullut vauhdilla suomalaiseen yhteiskuntaan ja saanut jalansijaa myös yritysmaailmassa.
Suomalaisen yhteiskuntatutkijan ja -vaikuttajan Niilo Koljosen (1927-2004) kehittämä yritysdemokratia-aate vaikutti 1960-luvulta alkaen koko suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kehitykseen. Koljosen pääteos Työntekijä ja yritysdemokratia (Tammi) ilmestyi 1966. Maailmanlaajuiseen julkisuuteen Koljonen nousi 1967 paljastamalla Suomen Ammattijärjestön (SAJ) saaneen rahoitusta CIA:lta.
Uudistusten aalto vyöryi kaikkialle – myös laitoksiin, jopa palolaitokseen, joka perinteisesti oli ollut yksiselitteistä päällikkövaltaa – kuin armeijassa ikään. Palotoimen historiamme tuntee monta oman arvonsa tuntenutta, lähes yksinvaltiasta palopäällikköä.
Hidas sisältöprosessi
Palontorjunta-lehden sisältösuunnittelu oli aina 1970-luvulle asti varsin hidas prosessi. Toimitus laati sisältöehdotuksen, jonka se esitteli Palontorjunta – Brandvärn -lehden hallinto- ja talousasioihin keskittyneelle, nykyistä Palo- ja pelastustieto ry:n hallitusta silloin vastanneelle toimituskunnalle sen kokousasialistojen hännänhuippuna.
Toimituskunta oli itse asiassa huono nimi kokoonpanolle, jonka pääasiallinen toimintakenttä oli muu kuin sisältöasiat. Kun toimituskunta kokoontui harvakseltaan, ja talousasioiden jälkeen esillä oli kahdenkin tulevan lehden sisällöt, käsittelytapa oli myös puuduttavan hidas ja lehden sisällössä ”vanhoja uutisia” suosiva.
Koska näin oli ja kun sisältöehdotuksen käsittely kokouksessa oli sittenkin lähinnä muodollisuus, toimitus halusi päästä eroon kankeasta järjestelmästä ja väärästä yhteydestä.
Toimituskunta tänään
Luonteva hetki avautui vasta 1.1.1978, kun lehden jäsenjärjestöt perustivat julkaisijaksi Palo- ja pelastustieto ry:n. Yhdistyksen takana olivat yhä Palontorjunta-lehden jäsenjärjestöt, joiden edustajista valittiin vuosittain Palo- ja pelastustieto ry:n hallitus.
Sen kokouksissa ei lehden sisältöä käsitelty. Hallitus keskittyi talouteen, toimitus lehtien toimittamiseen ja niiden kehittämiseen. Useita vuosia kestänyt, aikaa ja yhteisresursseja vienyt sisältökierrätys keskelle talous- ja hallintoasioita oli historiaa.
Oli ”oikeiden” toimituskuntien aika. Hallituksen asettama, toimituksen esittämä toimituskunta, nykyään toimitusneuvosto, on harvakseltaan kokoontuva elin, joka aikaisemmin raportoi toimitukselle palokunta- ja järjestökentän valtakunnallista tapahtumista ja kehityksestä. Nykyään se ottaa kantaa muun muassa niin printti- ja verkkomedian sisältöön kuin myös ulkoasuun, mutta ei sisällön suunnitteluvaiheessa.
Toimitusneuvosto on eräänlainen vinkkipankki. Ero vuoden 1970 takaiseen on oleellisen erilainen.
Juhani Katajamäki
päätoimittaja 1978- 2003
