Kiira-myrskyn tuhojen raivaamista. Kuva: Jaakko Lindholm.
”Häiriötilanteen hallinnassa viranomaisten viestinnällä on merkittävä rooli ja siihen tulee varata runsaasti resurssia. Viestinnän tulee olla nopeaa, tehokasta ja asiantuntevaa. Kansalaisten tiedon tarve kasvaa, ja he tarvitsevat tilanteessa neuvoja ja ohjeistusta.”
Olen osallistunut yhteensä lähes pariinkymmeneen alueelliseen valmiusharjoitukseen ja kymmeniin pienempiin häiriötilanteita käsitteleviin harjoituksiin. Ylläoleva lainaus on tiivistelmä ihan jokaisen harjoituksen havainnoista. Harjoitusten tulos on joka kerran yksiselitteinen: häiriötilanteen hallinnassa viranomaisten tekemä tehokas viestintä on avainasemassa tilanteen hallinnan onnistumiseksi. Kaikki harjoitukseen osallistujat ovat aina asiasta yksimielisiä.
Olen usein yrittänyt kysyä, miten pelastustoimi on käytännössä varmistanut toimivan viestinnän nopeasti kehittyvissä häiriötilanteissa? Mistä tätä osaavaa ja tehokasta viestinnän resurssia saadaan äkkiä häiriötilanteessa käyttöön, kun sitä ei juuri normaalielämässäkään käytössä ole? Vastaus on aina syvä hiljaisuus.
Tapani-myrskyssä vuonna 2011 soittajan jonotusaika hätäkeskukseen kasvoi jopa kahdenkymmenen minuutin mittaiseksi. Myrskyn jälkeen käytiin laajaa keskustelua siitä, miten viranomaisten viestintää voidaan häiriötilanteissa tehostaa. Tiedon tarve oli selvästi suurempi, kuin tuolloin pystyttiin toimittamaan.
Mitä näistä kokemuksista on opittu? Ilmeisesti ei yhtään mitään.
Miksi kansalaisten pitää soittaa ja kysyä?
Kiira-myrsky runteli Etelä-Suomea 12.–13. elokuuta. Myrskyn alle joutuneilla alueilla kirjattiin vuorokauden sisään 746 vahingontorjuntatehtävää, mikä on suurin määrä vahingontorjuntatehtäviä tällä vuosikymmenellä yhden vuorokauden aikana.
Miten myrskyn alle joutuneiden pelastuslaitosten viestintä reagoi? Varoitettiinko kansalaisia aktiivisesti? Jaettiinko eri medioissa ohjeita ja neuvoja? Kerrottiinko tilanteen kehittymisestä? Oliko kansalaisilla saatavissa helposti tietoa, jonka perusteella he voivat toimia tilanteessa järkevällä tavalla?
Ei.
Sosiaalinen media on tällä hetkellä nopeissa häiriötilanteissa ehdottomasti tehokkain viestinnän väline. Pelkästään Facebookissa on Suomessa noin 2,5 miljoonaa käyttäjää. Somen kautta saadaan leviämään nopeasti tietoa, ohjeita ja varoituksia suurelle määrälle ihmisiä.
Kiira-myrskyn lähestyessä ja sen aikana yksikään myrskyn kohteeksi joutunut pelastuslaitos ei jakanut Facebookissa yhtään neuvoa, ohjetta tai tilannetietoa. Siis ei yhtään päivitystä, jossa olisi ohjeistettu esimerkiksi miten kansalaiset voisivat myrskyyn varautua tai mihin kannattaa soittaa jos puu kaatuu. Samoin hiljenivät täysin pelastustoimen yhteinen Facebook-sivu ja sisäministeriön sivu.
Tilanteessa, jossa Ilmatieteen laitos on antanut vaaratiedotteen ja kehottanut ihmisiä pysymään sisätiloissa myrskyn vuoksi, näkyy pelastuslaitosten Facebook-sivuilla kansalaisille muistutuksia heijastimen käytöstä ja ohjeistuksia siitä, miten palovaroittimen paristot voi vaihtaa. Ei sanaakaan myrskystä. Muissakaan medioissa en ainakaan itse huomannut pelastuslaitosten tiedotteita, ohjeita tai neuvoja kansalaisille.
Kun häiriötilanne alkoi, pelastustoimen viestintä loppui. Ja jälleen hätäkeskus tukkeutui. Jälleen soittajan jonotusaika kasvoi pahimmillaan lähes kahdenkymmenen minuutin mittaiseksi. Jälleen ihmetellään, että ovatpa kansalaiset nykyään hölmöjä.
Häiriötilanteessa kansalaisten tiedon tarve kasvaa. Jos tietoa ei ole saatavilla, tulee kansalaiselle tarve soittaa ja kysyä. Eiköhän tämä ole nyt viimeistään tullut kaikille selväksi.
Viestintä tarvitsee tekijöitä
Kiira-myrskyn olematon häiriötilanneviestintä ei missään nimessä ole tilannetta hoitaneen operatiivisen johdon syy. Pelastustoimessa elää jostain syystä edelleen tiukassa käsitys, jonka mukaan viestintä häiriötilanteessa on jokin palopäällikön vasemmalla kädellä hoidettava pikkujuttu. Tervetuloa 2010-luvulle: maailma on muuttunut. Tänä päivänä häiriötilanneviestintä on erittäin haastava kokonaisuus, jonka tekeminen vaatii osaamista, aikaa ja resurssia.
Viestintä ei ole pelastustoimintaa johtavan tai tekevän henkilöstön hommaa. Se on ennen kaikkea tukitoiminto, jonka tehtävä on taata työrauha tekijöille sekä riittävästi tietoa omalle henkilöstölle, sidosryhmille ja kansalaisille. Viestintä on suorittavaa työtä, joka tarvitsee omat tekijänsä, osaamisen, välineet, hälytysjärjestelmät ja välillä myös niitä paljon pelättyjä ylityötuntejakin.
Pelastustoimen häiriötilanneviestintä ei tällä hetkellä ole edes lapsenkengissään, vaan kenkiä ei edes ole olemassa. Yksimielisesti kyllä nyökytellään, että viestintä on tärkeä asia, mutta konkreettiset toimenpiteet sen kuntoon hoitamiseksi puuttuvat täysin. Häiriötilanneviestintä vaatii tehokkaan normaalielämän viestinnän ja sen resursoinnin.
Viestintä häiriötilanteessa ei synny tyhjästä, vaan se pohjautuu vahvoihin normaaliolojen tekijöihin, jotka pystyvät tehostamaan omaa työtään kun tilanne kiristyy. Poliisi on jo ajat sitten ymmärtänyt tämän: heidän organisaatioonsa kuuluvat tänä päivänä niin some-osaajat, laitosten tiedottajat kuin myös kansallinen kriisiviestinnän valmiusryhmä. Missä ovat nämä tekijät pelastustoimessa?
Meillä ei ole viestinnän osaajia eikä osaamista. Ja se kyllä näkyy.
Johanna Franzén
Vs. valmiuspäällikkö
Etelä-Karjalan pelastuslaitos
