Pelastustieto blogi 9.6.2017

Kesäjatkis, osa 1: Palotarkastaja Kemppainen

Kemppainen oli täyttänyt tarkastuspöytäkirjaa jo toista tuntia. (Kuvitus: Veera Moilanen.)

Kemppainen oli täyttänyt tarkastuspöytäkirjaa jo toista tuntia. (Kuvitus: Veera Moilanen.)

Palotarkastaja Jare Kemppainen istui tietokoneensa äärellä ja korjasi lukulasejaan parempaan asentoon. Hän oli täyttänyt tarkastuspöytäkirjaa jo toista tuntia. Selkää pakotti, kirjaimet näytöllä hyppelivät, eikä näppäimistö oikein totellut kankeanivelisiä, paksuja sormia.

Kemppainen katsoi ulos ja näki paloaseman asvaltoidun pihan, autot parkkipaikalla sekä tulevasta kesästä muistuttavat, vaaleanvihreänä loistavat koivut.

Hän oli yrittänyt sopeutua uuteen rooliinsa koko kuluneen talven. Täällä hallinnon puolella vanhoihin kavereihin törmäsi vain satunnaisesti. Nykyään hän lounasti turvallisuusviestintätiimin silmälasipäisten tyttöjen kanssa, ja kuunteli näiden juttuja kodin sisustuksesta, tulevista häistä tai ensimmäisistä lapsista. Samaan aikaan taaimmaisissa pöydissä naureskelivat keskenään Hanski, Enska, Rauno ja muut. Hän nyökkäsi heille viedessään tarjotinta, vaihtoi joskus sanan tai pari.

Ei kai hän voinut sanoa heille kuin viihtyvänsä uudessa työssään, muu olisi ollut luovuttamista.

Vielä vuosi sitten hän hyppäsi yksikköön hälytyksen tullessa ja ajoi äijien kanssa sinne, missä apua tarvittiin. Se oli yksinkertaista. Yleensä hommat sujuivat hyvin, kuinkas muutenkaan. He tekivät parhaansa. Viisikymppisellä palomiehellä kokemus tuli selkäytimestä. Kunnes erästä kattoa avatessaan hän putosi viidestä metristä ja loukkasi pahasti lonkkansa. Vuosikymmenien aikana kovalle rasitukselle joutuneelle kropalle se oli viimeinen niitti. Paluuta niihin töihin ei enää ollut.

Pelastustiedon toimitus kirjoittaa vuorotellen kesäistä jatkotarinaa. Osa 2 tulossa ensi viikolla!

Lue lisää