Pelastustieto blogi 1.9.2017

Kesäjatkis, osa 13: kun kaikki oli ohi

Paljon oli ehtinyt tapahtua, ja vain puolessa vuodessa.

Paljon oli ehtinyt tapahtua, ja vain puolessa vuodessa.

Oli marraskuu, ja palotarkastaja Jare Kemppainen ajeli kotia kohti. Paljon oli ehtinyt tapahtua, ja vain puolessa vuodessa. Hän oli tavannut juhannustansseissa ensirakkautensa Leenan ja vieraillut tämän luona Lontoossa.

Kaikki oli mennyt hyvin, kunnes Jare oli tunnustanut tunteensa yhteisellä illallisella. Hän, typerys, oli mennyt sanomaan haluavansa viettää Leenan kanssa loppuelämänsä.

Leenan kädet olivat pysähtyneet kesken tomaatin viipaloinnin, ja tämä oli katsahtanut Jareen silmät suurina.

”Vai niin…” Leena oli sanonut, jopa hieman pelästyneenä.

Sitten Leena oli mennyt tyylikkään kolmionsa olohuoneen sohvalle istumaan, ja kertonut, että itse asiassa hän ei ollut aivan niin vapaa kuin oli antanut ymmärtää. Leenan mies vain oli puolen vuoden työkomennuksella Dubaissa.

”Minä vain en jotenkaan osaa olla yksin. Anna anteeksi”, oli Leena nyyhkyttänyt.

Olisihan Jaren pitänyt arvata. Ei lastentarhanopettajalla olisi ollut yksin varaa tähän kaikkeen, ja vielä Lontoossa. Jare oli lähtenyt kaupungista taakseen katsomatta.

Ja nyt hän painoi kaasua ohi kuolleen maalaismaiseman, taajamassa sijaitsevaa rivitaloasuntoaan kohti. Hän oli palannut lomalta ja jatkanut palotarkastajan töitä siitä mihin jäi. Kaikki unelmat muunlaisesta elämästä olivat romuttuneet Leenan sanojen myötä. Kotona odottaisi vielä esitys, jonka hän lupautui pitämään ensi viikon paloturvallisuusseminaarissa.

Jare kaartoi parkkikatokseen, nousi autosta, napsautti ovet lukkoon ja lompsi kohti kotioveaan.

Hän ei ollut uskoa näkyä, joka odotti rappusilla.

Siinä istui Leena, suuren matkalaukun vierellä.

”Oli pakko tulla takaisin”, sanoi Leena hymyillen.

Ja Jaren oli pakko hymyillä takaisin.

Kesäjatkis loppuu tähän. Pelastustiedon porukka kiittää kaikkia tarinaa seuranneita!