Leenassa oli heti jotakin oudon tuttua. (Kuvitus: Veera Moilanen)
Leenassa oli heti jotakin oudon tuttua. Ensimmäisen tanssin aikana ei puhuttu sanaakaan, mutta hymyjä vaihdettiin silloin tällöin. Poski hipaisi poskea pari kertaa – silloin Jare tunsi heräävänsä eloon. Samalla vanhat muistot ryöpsähtivät pintaan. Oliko Leena ”se” Leena, hänen ensirakkautensa kesältä -82, jolloin 15-vuotiaan kiihkolla Kreikan auringon alla Jare suuteli ensimmäistä kertaa? Leena oli saman kaupunginosan tyttöjä, mutta Kosin saarella he olivat tavanneet ensimmäistä kertaa.
Monta päivää he viettivät yhdessä, kunnes Jaren piti matkustaa takaisin Suomeen perheensä kanssa. Leena jäi vielä viikoksi lämpimään. Jare kirjoitti runoja ja pitkiä kirjeitä, mutta Leena ei koskaan vastannut. Taisikin olla vain lomaromanssi, tai sitten Leena löysi jonkun toisen. Sen jälkeen Jare aikansa kituuteltuaan löysi kyllä kivoja tyttöystäviä, mutta kukaan ei oikein vienyt jalkoja alta, kuten Leena oli tehnyt. Taisi itsetunto silloin kärsiä ensimmäisen kolauksensa. Tästä oli 35 vuotta, mutta Jare muisti kaiken kuin eilisen päivän.
Jare mietti sanoja ja keräsi rohkeutta. Ei olisi liian myöhäistä vielä yhdelle suurelle seikkailulle ennen kuin harmaa arki jatkuu turvallisuusviestinnän parissa. Hän tunsi mielensä kevyeksi ja hukutti silmänsä Leenan kukkamekkoon. ”Oletko sinä kenties se Leena, jonka tapasin Kreikassa kesällä -82?”
Pelastustiedon porukka kirjoittaa vuorotellen kesäistä jatkotarinaa. Osa 5 tulossa ensi viikolla!
