Nainen kurtisti kulmiaan ja näytti mietteliäältä. Syrjänperän VPK:n laulu- ja puhallinorkesteri soitti ilmoille juhannusvalssin loppusävelet. Parit hajaantuivat parketilta. He kaksi seisoivat paikoillaan ja pitivät edelleen toisiaan käsistä. Jare oli jo lähes varma, että kyseessä oli Leena Kosilta. Ruskeiden silmien ympärille oli ilmestynyt naururyppyjä, mutta punakukkaisessa mekossaan tumma nainen oli edelleen yhtä vetävä ilmestys kuin yli 30 vuotta sitten.
”Jare… Kemppainen?!” naisen silmät syttyivät, ja hän purskahti raikuvaan nauruun.
”Ei voi olla totta! Miten sinäkin eksyit tänne?”
Jare ja Leena selvittivät tiensä baaritiskin kautta Hirsihovin pihamaalle viritetylle terassille, josta aukeni näkymä pitkälle tyyneen, autereiseen järvimaisemaan. Siellä täällä saarissa näkyi kokkoja. Orkesterin seuraava kappale kantautui sisältä lämpimään iltaan.
Jare pani tupakaksi ja kertoi olevansa eronnut mies. Tyttöystäviä oli tullut ja mennyt, sitten tuli ja meni vaimo lapsineen. Perhe ei kestänyt palomiehen vuorotyötä. Tätä Jare tosin ei sanonut ääneen, sillä hän ei halunnut puhua liikaa itsestään. Sen hän tunnusti ääneen, ettei koskaan unohtanut Leenaa, ja kirjoitti tälle rakkauskirjeitäkin.
Leena kertoi asuneensa ulkomailla viimeiset 20 vuotta.
Pelastustiedon porukka kirjoittaa vuorotellen kesäistä jatkotarinaa. Osa 6 tulossa ensi viikolla!
