Pelastustieto blogi 8.12.2017

Ranskalainen ohje terrorismitilanteeseen

Ranskalaiset ovat laatineet ohjeen siitä, miten terrorismitilanteessa pitäisi tavallisen ihmisen toimia. Se on ranskankielinen, mutta se on käännetty myös espanjaksi ja englanniksi. Suurissa yleisötilaisuuksissa, jotka ovat otollisimpia terroritekojen kohteita, on usein monenmaalaisia läsnäolijoita. Siispä ohje on hyvin kuvitettu ja käännetty useammalle kielelle. Ohjetta jaetaan ainakin Ranskassa ja Espanjassa paikallisissa turistitoimistoissa. Milloin ohje käännetään suomeksi? Ohessa kirjoittajan lisäyksillä varustettua tietoa terrorismista ja tämän ohjeen sisällöstä.

Se harhaluulo, ettei Suomessa voisi tapahtua samaa mitä maailmalla, ei enää päde. Turun tapauksen myötä terrorismi on rantautunut myös maahamme. Suomesta on lähtenyt useita henkilöitä taistelemaan ISIS:in riveihin Lähi-Itään. Osa on sieltä jo palanut kotimaahan. Turun tapauksen yhteydessä uutisten mukaan eräät vangit vankiloissa riemuitsivat tapauksesta. Radikalismia on siis jo valmiina Suomessa.

Turun tapauksessa ehkä poikkeavaa oli se, että tekijää ei tapettu. Näin häntä päästään kuulustelemaan yhteyksistä muihin mahdollisiin terroristeihin. Samalla häneltä riistettiin oikeus marttyyrikuolemaan. Näin hän ei saa uskomusten mukaisesti menolippua suoraan paratiisiin, jossa kymmenet neitsyet häntä palvelevat. Hän joutuu siis elämään maan päällä ja kärsimään tekonsa seurauksista lopun elämänsä. Kiitettävää oli myös poliisien ripeä toiminta tilanteessa.

Ennenkin ollut terroritekoja

Suomessa on tapahtunut aikaisemminkin terroristiseksi teoksi luokiteltavia tapauksia. Kahdeksan surmanluotia vuonna 1969 Pihtiputaalla oli ehkä ensimmäinen. Puolet kuolleista oli, tekijän lisäksi, tilannetta rauhoittamaan tulleita poliiseja. Myyrmannin ostoskeskuksessa Vantaalla räjähti vuonna 2002 kotitekoinen naulapommi nähtävästi vahingossa. Pommin rakentaneella opiskelijalla tuskin oli tarkoitus tappaa myös itseään. Jokelan koulusurmissa vuonna 2007 käytettiin Suomessa poikkeuksellisesti asetta. Harvoin tulee ajatelleeksi, että myös henkilöauto voi olla tappava ase. Tilanteeseen havahduttiin viimeistään loppukesästä, kun Helsingissä suomalaismies ajoi Jaguaarillaan ihmisten päälle. Onneksi uhriluku jäi yhteen.

USA:ssa on tapahtunut tänä vuonna lyhyessä ajassa kaksi kuolonuhrien määrällä mitattuna Suomea suurempia terroritekoja. Las Vegasissa kuoli viitisen kymmentä ihmistä ampumatapauksessa. Heti perään Texasissa kuoli yli kaksikymmentä ihmistä aseellisessa hyökkäyksessä kirkkoon. Onneksi aseiden ostaminen on tehty Suomessa sen verran vaikeaksi, että kuolleiden lukumäärä on jäänyt meillä vähäiseksi. Mitä vähäpätöisempi on ase, sitä suuremmalla todennäköisyydellä uhreiksi valikoituvat puolustuskyvyttömät vanhukset, naiset ja lapset. Kun terroritekojen listaan lisätään Anders Breivikin pommi Oslossa ja ampumiset Utoyan saarella vuonna 2001, niin huomataan, että terroriteko ei aina ole islamistinen tai maahanmuuttajien tekemä.

Pakene

Ranskalaisessa ohjeessa ensimmäinen toimenpide on pakeneminen poispäin terrorihyökkäyksestä. Jos tekijä on aseistettu, vaikka vain veitsellä, ja itse on aseeton, niin pakenemisessa ei ole mitään tuomittavaa. Turussa yksi puukotettu oli ensimmäistä uhria auttamaan mennyt lääkäri. Hänestä tuli uhri, kun hän ei ymmärtänyt paeta paikalta. Pelkuruudesta ei häntä kukaan olisi syyttänyt. Pakenemisen yhteydessä voi varoittaa muita ja ohjata heidät poispäin tapahtumapaikalta. Pakeneminen on syytä tehdä näkösuojassa. Muuri tai läpinäkymätön aita saattaa pelastaa hengen. Uutispätkistä näimme, kuinka ihmiset auttoivat toisiaan alas toisesta kerroksesta Pariisin rockkonsertin iskussa. Niin voi tehdä, mikäli ei saata itseään kohtuuttomaan vaaraan.

Piiloutuminen

Mikäli pakeneminen ei jostakin syystä ole mahdollista, niin on syytä piiloutua. Ovet on lukittava ja mahdollisesti siirrettävä huonekaluja oven eteen. Näin tekijä joutuu tekemään töitä päästäkseen muihin tiloihin. Mitä pitempää säilyy hengissä, sitä suuremmalla todennäköisyydellä apu ehtii paikalle. Jotta mikään ei turhaan herätä tekijän huomiota, niin TV, radio ja muut soittimet on hyvä sulkea. Myös valot kannattaa sammuttaa. Turvallisin piilo on jonkun kiinteän esteen, kuten seinän tai pilarin, takana. Mitä massiivisemman esteen taakse piiloutuu, sitä pienemmäksi jäävät myös mahdollisesti räjähtävän pommin vaikutukset. Ikkunan taakse ei kannata piiloutua, vaan sen editse voi näkösuojassa ryömiä hiljaa parempaan piiloon.

Ja vielä viimeiseksi, vaienna kännykkäsi ja laita siitä myös värinähalytys pois. Ainakin tuon verran jokaisen kannattaa opetella käyttämään kännykkänsä asetuksia. Mahdollinen kännykkään soittaja on tietysti joku kotiväestä, joka on nähnyt TV:stä uutisen terroriteosta, ja haluaa tarkistaa omaisensa tilanteen. Kotiväelle kyllä ilmoitetaan, tilanteen rauhoituttua, miten on käynyt. Tilanteen jälkeen paikalla olija voi lyhyesti ilmoittaa oman tilanteensa, vaikka tekstiviestillä. Poliisi tai sotilaat ilmoittavat piilossaolijoille tilanteen ollessa ohi. He käyvät esimerkiksi rakennuksessa jokaisessa huoneessa.

Hälyttäminen

Kaikkialla Euroopassa numerolla 112 pääsee hätäkeskukseen. Numero toimii kännyköissä, vaikka puhelinlaskut olisi maksamatta ja kännykkä olisi siitä syystä suljettu. Euroopassa amerikkalainen hätänumero on vain Porschen tyyppimerkki. Eräissä eurooppalaisissa maissa on käytössä muitakin hätänumeroita kuin 112, mutta tuo yleisnumero toimii kaikkialla. Mikäli et saa yhteyttä hätäkeskukseen terrorismitilanteessa, se tarkoittaa todennäköisesti sitä, että joku muu on jo sinne soittanut. Vältä myös kännykän tarpeetonta käyttöä tilanteessa. Verkon kapasiteetti saattaa loppua, jos kaikki soittavat samaan aikaan.

Kerro lähistöllä oleville poliiseille tai sotilaille terrorismitilanteesta ja noudata heidän ohjeitaan. Älä juokse heidän luokseen, vaan lähesty heitä ripeästi kädet ylhäällä ja kämmenet avoinna. Muussa tapauksessa viranomaisilla on vaikea erottaa lähestyjästä, onko hän vaarassa olija vai terroristi. Avoimet kämmenet osoittavat, ettei lähestyjällä ole asetta tai pommin laukaisinta. Kädessä ei myöskään kannata pitää kännykkää. Eräs varsin yleinen tapa räjäyttää pommi on lähettää tekstiviesti.

Varaudu

Ilmoita heti mahdollisista epäilyttävistä ihmisistä hätäkeskukseen. Saatat siten ehkäistä terroriteon. Älä ilmoita mitään tietoja esimerkiksi sosiaalisessa mediassa turvallisuusviranomaisten liikkeistä tai tehtävistä. Tämä koskee myös uutiskanavia. Itse tapahtumasta voi uutisoida, mutta tarkemmat tiedot ehtii antaa myös tilanteen jälkeen. Muussa tapauksessa tiedot saattavat vain auttaa terroristeja.

Kun tulet vieraaseen ympäristöön, kannattaa tarkistaa mitä kautta tiloista pääsee turvallisesti ulos. Esimerkiksi hotellihuoneissa on yleensä huoneen ulko-oven sisäpuolella ohje siitä, miten sieltä pääsee ulos onnettomuustilanteessa. Kuten tulipalotilanteessakin, perheen kannattaa sopia missä tavataan onnettomuustilanteessa. Eräissä hotelleissa esimerkiksi Lontoossa on kokoontumispaikka ilmoitettu huoneen sisällä olevassa taulussa.

Älä missään nimessä levitä sosiaalisessa mediassa huhupuheita. Se vain vaikeuttaa tilanteen selvitystä. Kerro aina vain kaikki sellainen, minkä olet itse nähnyt. Kaaos vain edistää terroristien tekoja. Vältä paniikkia ja toimi rauhallisesti ohjeen mukaisesti. Näin saatat vähentää ihmisuhrien lukumäärää.

Terrorismi otetaan tosissaan

Terrorismi on lopullisesti rantautunut Eurooppaan ja niin myös Suomeen. Ympäri Eurooppaa rakennetaan ajoesteitä kävelykaduille. Toisin kuin hälytä, pelasta, sammuta ja opasta listassa niin tässä terrorismitilanteen ohjeessa järjestys ei riipu tilanteesta vaan on aina sama: Pakene, piiloudu ja hälytä.

Omien kokemuksieni mukaan terrorismin uhka otetaan tosissaan Välimeren maissa. Esimerkiksi Ranskassa, Italiassa ja Espanjassa aseistetut poliisit vartioivat turistikohteissa. Näin on myös jopa Vatikaani-valtiossa. Tässä olisi myös opittavaa Suomeen. Ainakin sotapoliiseille partiointi turistikohteissa olisi hyvää käytännön harjoitusta. Se tapahtuisi tietysti kantahenkilökunnan valvonnassa ja opastuksella. Jo pelkkä läsnäolo lisää ihmisten turvallisuuden tunnetta. Terroriteon tai suuronnettomuuden todennäköisyys Suomessa on huomattavasti suurempi kuin ikiaikaisen sodan. Tämä tosiasia pitäisi vihdoin siirtää varautumisorganisaatioihin Suomessa. Terroritekoja on vaikea estää ennakolta, mutta niihin voi varautua julkaistun ohjeen avulla. Ei anneta terrorismille periksi vaan eletään kuten ennenkin.

Alkuperäinen ohje löytyy täältä.

Teksti: DI Markku Aarnio

Lue lisää