Pelastustieto blogi 21.2.2017

Turvallisuusviestinnän uusi keino: virtuaalilaseilla liki 2000 testaajaa

Koulutussuunnittelija Jarmo Kouhia ja  paloinsinööri Tapio Aaltonen sovittavat virtuaalilaseja innokkaan testaajan päähän.

Koulutussuunnittelija Jarmo Kouhia ja paloinsinööri Tapio Aaltonen sovittavat virtuaalilaseja innokkaan testaajan päähän.

Päijät-Hämeen pelastuslaitoksella kokeiltiin uutta turvallisuusviestinnän keinoa 112-päivänä 11. helmikuuta.

Vietimme päivää Lahden kauppakeskus Triossa useiden viranomaisten voimin. Paikalla oli lisäksemme Hämeen poliisi, PHHYKY, Liikenneturva ja puolustusvoimat.

Otimme käyttöömme virtuaalilasit, joilla halusimme välittää kokemuksen, miltä tuntuu nousta nostolavan matkassa 42 metriin.

Näin ensimmäisellä kerralla pysyttelimme itse elämyksessä, emmekä lähteneet varsinaisen valistamisen tai neuvonnan keinon kertomaan paloturvallisuudesta. Tietysti keskustelua syntyi myös paloturvallisuudesta, koska jonottajia virtuaalilaseille oli paljon, ja jonossa oli hyvää aikaa keskusteluille.

Vetonaula osoittautui erittäin suosituksi. Osastollamme vieraili toistatuhatta virtuaalilasien kokeilijaa. Ennen kaikkea lasit kiinnostivat lapsia.

Kokeilijoiden kommentteja:

”Mahtavat näkymät, ihan kuin olisin itse mukana!”

”Putoaako tästä reunalta?!”

Lasit antavat uusia muotoja turvallisuusviestinnän keinoihin. Suunnittelemme seuraavaksi huonetta, jossa on löydettävänä ja tutkittavana erilaisia paloturvallisuuteen liittyviä hyviä ja huonoja esimerkkejä.

Tulemme myös toteuttamaan operatiivisen henkilöstön kanssa kuvauksia heidän toiminnastaan erilaisissa tehtävissä.

Seuraavan kerran esitellemme virtuaalilaseja Lahden Raksamessuilla 17 -19. maaliskuuta. Aihe jääköön nähtäväksi.

Teksti: Jarmo Kouhia

Koulutussuunnittelija, Päijät-Hämeen pelastuslaitos

Kuva: Päijät-Hämeen pelastuslaitos

Lue lisää