Pelastustieto blogi 16.7.2017

Vierailla vesillä: Keskustellaan enemmän

Shimal Yousif.

Shimal Yousif.

Pelastuslaitoksella voi työskennellä hyvinkin vuosia käymättä yhtään kehityskeskustelua. Koomista sinänsä, että ainakin ensihoidon opintoihini liittyen on tehty varmasti monissa paikoissa jonkin tason päättötöitäkin tästä aiheesta. Toisaalta kuulemma joissakin organisaatioissa ja yrityksissä perinteisistä kehityskeskusteluista on jopa kokonaan luovuttu, kuten konsulttiyritys Accenturella. (Yle Aamu-TV 27.7.2015) Perinteisesti kehityskeskusteluja on järjestetty noin kerran vuodessa. Järkevämpi suunta olisi ilmeisesti kuitenkin useammin käytävät palautekeskustelut esimiehen ja työntekijän välillä.

Oltuani muutaman kuukauden jälkeen nostin Punaisessa Ristissä asian esille, jotta tietäisin miten talossa on tapana toimia. Esimiehen vastaus oli, että keväällä järjestetään kehityskeskustelut kaikille. Niin myös tapahtui ja käsitykseni mukaan kaikki yksikkömme työntekijät sen kävivät. Mukavaa oli omalla kohdallani keskustelutilaisuuden järjestämiseksi valittu paikka: rento kylpylähotellin aulan kahvio. Kuinka monta kertaa pelastuslaitoksella on ensihoitoesimies tai paloesimies pitänyt keskustelutilaisuuden muualla kuin omassa toimistossaan?

Suositus keskustelutilaisuudelle on, että molemmat osapuolet olisivat siihen omalta osaltaan hyvissä ajoin jo valmistautuneet. Paikan tulisi olla mahdollisimman häiriötön ja tilaisuuden keskeytyksetön. Viranomaisradion ollessa kotelossa valmiina seuraavaan hälytykseen ja esimiehen istuessa työpöytänsä äärellä ei olla optimitilanteessa kehittävälle keskustelutilaisuudelle.

Kehityskeskustelujen tulisi olla jatkuva prosessi. Edellisen kehityskeskustelun asioihin olisi palattava viimeistään seuraavassa kehityskeskustelussa ja pohtia kehittymistä sekä tarkastella tavoitteita. Toisaalta järjestökentällä on erityisen paljon projektiluonteisia työsuhteita. Projektiryhmässä työskentelystä huolimatta työ voi olla aika yksinäistä puurtamista. Sopisiko näin ollen vaikka vuoden projektia tekevälle työntekijälle 3-5 palautekeskustelua paremmin kuin yksi kehityskeskustelu vuoden aikana? Lisää keskustelua.

Teksti: Shimal Yousif
hankesuunnittelija
Suomen Punainen Risti

Lue lisää