Pelastuslaitokset 1.6.2016

Keravan ja Tuusulan uusi paloasema valmistuu 2017

Keravan kaupungin ja Tuusulan kunnan yhteisen paloaseman rakennustyöt käynnistyivät toukokuussa. Paloasema valmistuu kesäkuussa 2017 keskeiselle paikalle Kulloontien varteen, Keravan ja Tuusulan rajalle.

Tulevalla paloasemalla työskentelee ympäri vuorokauden yhteensä 11–12 pelastusalan työntekijää: esimies, 6–7 palomiestä ja neljä ensihoitajaa. Lisäksi paloasemalla on töissä kaksi palotarkastajaa, paloinsinööri, turvallisuuskouluttaja ja palopäällikkö.

”Keravan ja Tuusulan paloasemat kosteus- ja sisäilmaongelmineen olivat tulleet elinkaarensa päähän. Asemien välillä oli vain 5,6 kilometriä, joten on järkevä rakentaa yksi nykyaikainen ja vahva asema. Vanhat paloasemat puretaan. Ensi keväänä valmistuu myös valmiusasema Itä-Hakkilan Mittatielle Vantaalle.  Asemalle tulee kärkiyksikkö ja kahden hengen ympärivuorokautinen miehitys”, kertoo pelastusjohtaja Pekka Vänskä Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta.

Yhteiselle Keravan ja Tuusulan paloasemalle sijoitetaan sammutus-, säiliö- ja koura-auto sekä kaksi ambulanssia. Uutena kalustona tulee raskaspelastusauto. Paloasemalle tulee myös nykyaikainen laitteisto letkuhuoltoon. Lisäksi paloasemalla on vesi- ja maastopelastamiseen tarvittavaa välineistöä sekä erilaista vahingontorjuntakalustoa. Myös Tuusulan VPK sijoittaa oman kalustonsa uudelle paloasemalle.

Yhteisen paloaseman huolto- ja työtilojen suunnittelussa on otettu erityisesti huomioon työturvallisuus ja pyritty minimoimaan palopaikoilta varusteissa kulkeutuvien haitallisten hiukkasten leviäminen ympäri asemaa. Paloaseman yhteyteen rakennetaan harjoitustorni. Piha-alueelle tehdään myös pieni harjoitusalue, joka mahdollistaa esimerkiksi alkusammutuksen harjoittelun.

Kulloontiellä tehdään tällä hetkellä liittymäjärjestelyjä, jotka sujuvoittavat paloaseman liikennettä sekä Keravan että Tuusulan suuntaan. Paloaseman pääurakoitsijana toimii Varte Oy ja paloaseman suunnittelusta on vastannut PR-Arkkitehdit Oy. Uusi paloasema maksaa noin yhdeksän miljoonaa euroa.

Teksti: Kimmo Kaisto

Vuonna 2015 Keravalla oli hälytyksiä yhteensä 463, joista sammutustehtäviä 174 ja muita pelastustehtäviä 289. Tuusulassa hälytystehtäviä oli yhteensä 581, joista sammutustehtäviä 183 ja muita pelastustehtäviä 398. Liikenneonnettomuuksiin liittyviä tehtäviä Keravalla oli viime vuonna 43 ja Tuusulassa 125. Ensihoidon tehtäviä Keravalla kertyi noin 2600 ja Tuusulassa 3300.

Lue lisää