Pelastuslaitokset 21.1.2016

Yhteishengen illuusio voi peittää paloasemien ongelmia

Niki Haake kirjoittaa vapaaehtoisresursseista ja niiden hyödyntämisen mahdollisuudesta öljyntorjunnassa

Niki Haake kirjoittaa vapaaehtoisresursseista ja niiden hyödyntämisen mahdollisuudesta öljyntorjunnassa

Asiat kärjistyvät silloin, kun palomiehet pysyvät omilla asemillaan eivätkä keskustele keskenään. Palomies Niki Haake korostaa, että tällaiset konfliktit pystyttäisiin ratkaisemaan puhumalla.

Kanta-Hämeessä työskentelevä Haake toimi juuri päättyneen Sujuvampaa arkea Kanta-Hämeen pelastuslaitoksella -hankkeen suunnittelijana.

Muuten työhyvinvointi Kanta-Hämeen pelastuslaitoksella on keskitasolla, kenties parempikin kuin Suomen pelastuslaitoksissa keskimäärin.

Haake perustaa johtopäätöksensä hankkeen lisäksi myös valtakunnalliseen työhyvinvointikyselyyn.

Haaken mukaan palomiehetkin puhuvat keskenään, kun tilanne on oikeanlainen. Hankkeessaan Haake haastatteli pelastuslaitoksen kaikkia työvuoroja useiden tuntien ajan.

”Heidän kanssaan ei voi lähteä liian äkkiä mihinkään leikkimieliseen. Esimerkiksi joku työohjaustilanne voi olla sitä, että lähdetään jollain kuvilla tai kumiankoilla leikkimään. Se ei toimi palomiehillä”, työnohjausta paraikaa opiskeleva Haake kertoo.

Siihen, että palomiehet saadaan puhumaan keskenään, tarvitaan tilaa ja aikaa. Haake on huomannut, että alalla on kriittistä porukkaa, mutta peiliin katsominen, oman toiminnan arviointi, saattaa unohtua.

”Päälliköstä palomieheen ollaan kovia arvioimaan ja sanomaan, mutta harva aidosti pohtii omaa toimintaansa. Se on iso haaste. Jos vuorolta mennään kysymään, kaikki ovat sitä mieltä, että vuorovaikutus toimii, vaikkei se toimisi pätkääkään.”

”Illuusio ja usko siihen, että ollaan yhtä porukkaa, on tosi voimakas. Pitäisi päästä siihen, että aidosti pohditaan, miksi näin toimitaan.”

Lisää hankkeesta ja Kanta-Hämeen pelastuslaitoksesta Pelastustiedossa 1, joka ilmestyy 17. helmikuuta!

Teksti: Kaisu Puranen

Kuva: Teemu Heikkilä

Lue lisää