Pelastustoimi 2.2.2018

Risikko: ”Kannustan naisia pelastusalalle”

Sisäministeri Paula Risikko vieraili Keravan hätäkeskuksessa keskiviikkona.

Sisäministeri Paula Risikko vieraili Keravan hätäkeskuksessa keskiviikkona.

Sisäministeri Paula Risikko (kok) muistuttaa, että niin pelastusala, poliisit kuin Rajavartiolaitoskin tarvitsee riveihinsä naisia ja miehiä.

”Tarpeet ovat hyvin erilaisia kaikilla sektoreilla, ja siksi molempia sukupuolia tarvitaan”, Risikko sanoi keskiviikkona vieraillessaan Keravan hätäkeskuksessa.

”Sekä poliisilla että pelastajilla on aikamoiset fyysiset vaatimukset, jotka voivat tulla naisilla vastaan. Pitää kuitenkin muistaa, että siellä on monenlaista tehtävää. Sen tähden kannustan naisia mukaan”, Risikko sanoi.

Mitä tulee maakuntauudistukseen, Risikko on edelleen vahvasti sitä mieltä, että pelastuslaitosten tulisi olla omia liikelaitoksiaan.

”Sisäministeriön kanta ja oma kantani on se, että pelastustoimen olisi hyvä olla oma liikelaitoksensa tulevassa maakuntahallinnossa, koska sen tehtävänä on yleinen koordinaatio.”

”Yksi peruste on, että sisäministeriö ohjaa sitä toisella tavalla kuin maakunnan muita sektoreita.”

Teksti ja kuva: Kaisu Puranen

Lue lisää