Sopimuspalokunnat 31.10.2017

Hämeenlinnan VPK:n naisosasto täyttää 130 – nuorista jäsenistä on pulaa

Hämeenlinnan VPK:n naisosasto teki 130-vuotispäivien kunniaksi juhlakalenterin vuodelle 2018.

Hämeenlinnan VPK:n naisosasto teki 130-vuotispäivien kunniaksi juhlakalenterin vuodelle 2018.

Hämeenlinnan VPK:n naisosasto täyttää 130 vuotta ensi vuonna. Osasto perustettiin vuonna 1888 keräämään palokunnalle varoja.

Naisosaston johtaja Raija Laine-Löyttyniemi arvioi, että osasto on todennäköisesti Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut naisjärjestö. Mukana on 22 jäsentä, joista noin 15 hyvin aktiivista.

Naisosasto käynnisti ainoana Suomessa Seniorilady-toiminnan. Osaston aktiivijäseninä on nimittäin peräti 80-vuotiaita.

”He keittävät kahvia siinä missä muutkin, mutta tottahan heidän täytyisi saada jotain kevyempääkin tekemistä”, Laine-Löyttyniemi sanoo.

Senioriladyt jalkautuvat esimerkiksi vanhusten palvelutaloihin sekä perinneyhdistyksiin ja vievät sinne esitystä varautumisesta poikkeustilanteisiin kotona.

Laine-Löyttyniemen mukaan monessa palokunnassa veteraaniosastossa on sekä naisia että miehiä.

”Sitten on hyvin vanhoillisia palokuntia kuten meidän palokuntamme, jossa vain hälytysosastosta poistuneet miehet kuuluvat veteraaniosastoon.”

Tämän takia veteraaniosaston rinnalle tehtiin ikänaisille oma osastonsa.

Naisosasto panostaa voimakkaasti myös kodin turvallisuusviestintään. Hämeen pelastusliiton interaktiivinen nukketeatterinäytelmä nimeltä Pauli-pupu pelastuu  kiertää eri varhaiskasvatusryhmissä ja kouluissa yhteistyössä Hämeenlinnan VPK:n naisosaston ja Koljalan VPK:n nuoriso-osaston kanssa.

Nuoret naiset hälytysosastoon

Naisosaston jäsenten keski-ikä on korkea, 71,5 vuotta. Mukaan haluavia ikänaisia olisi paljon. Varsinkin eläkkeellä olevat kaupunkilaisnaiset ovat kiinnostuneita toiminnasta.

Laine-Löyttyniemi sanoo, että nuoria naisia on vaikea saada mukaan perinteiseen naistoimintaan, kuten varainkeruuseen, huoltojoukkoihin tai kutomaan palokuntalaisille villasukkia. Hämeenlinnan VPK:n nuoret naiset siirtyvät nuoriso-osastosta suoraan hälytysosastoon. Heitä kiinnostaa esimerkiksi alkusammutuskoulutuksen antaminen ja kilpailutoiminta, ei niinkään perinnetoiminta.

”Se on osastolle ongelma, koska me alamme jo ikääntyä.”

Laine-Löyttyniemi ennustaa, että palokuntien naisosastojen toiminta tuleekin muuttumaan. Tukitoiminnot, koulutus ja turvallisuusviestintä tulevat painottumaan vielä enemmän, ja luultavasti naisosasto-nimikin muuttuu esimerkiksi tukiosasto-nimeen.

”Meidänkin täytyy uudistua.”

130-vuotispäivien kunniaksi Hämeenlinnan VPK:n naisosato teki juhlakalenterin vuodelle 2018. Kalenterin voi tilata VPK:lta. Kalenterin tuotto käytetään harrastustoimintaan, turvallisuusviestintään ja kouluttautumiseen naisosastossa.

 Teksti: Kaisu Puranen

Kuva: Hämeenlinnan VPK

Lue lisää