Valtionhallinto 7.9.2016

Päivi Nerg lakiluonnoksista: ”Lausuntoja kuunnellaan vahvasti”

Kansliapäällikkö Päivi Nerg ja pelastusjohtaja Seppo Lokka Turvallisuusmessuilla.

Kansliapäällikkö Päivi Nerg ja pelastusjohtaja Seppo Lokka Turvallisuusmessuilla.

Sotelakien lausuntovaihe on parhaillaan menossa, ja lausuntoja tullaan kuuntelemaan myös pelastustoimen järjestämislain suhteen, sanoo sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg, joka avasi Turvallisuusmessut Jyväskylässä keskiviikkona.

”Poliittisen päätöksen mukaan ensihoito olisi viidellä ja pelastustoimi sitä myöten viidellä alueella. Nyt on lausuntokierros sekä sote- että maakuntajärjestämislaissa että pelastusalan järjestämislaissa.”

Hän ei halua arvioida, voiko alueiden määrä vielä muuttua.

”Nyt on olemassa linjaukset, eikä mikään hallitus laita lakeja lausunnolle, jos ne eivät ole jo kertaalleen linjanneet jotakin. Tällä hetkellä maakuntakierros on menossa, ja kuuntelemme vahvasti, mitä sieltä tulee, samoin pelastustoimen puolella. Jos ensihoito liikahtaa pois viideltä alueelta, on päivänselvää, että liikahtaa myös pelastustoimi.”

Voiko näin tapahtua, on Nergin mukaan poliitikkojen arvioitava.

Nerg painottaa sitä, että pelastusalan pitäisi nähdä kokonaisuus sen sijaan, että alalla keskustellaan rakenteista. Hän näkee, että tällä hetkellä alalla on keskitytty epäolennaisuuksiin.

”Olen ymmärtänyt, että kaikkien mielenkiinto on enemmän siinä, että onko meillä 22, 18 vai viisi laitosta kuin siinä, että miten meidän pelastustoimen päällystökoulutusta, osaamisen kehittämistä tai suhdetta sopimuspalokuntiin kehitetään. Intressien pitäisi olla enemmän sisällössä, antaa nyt poliitikkojen vääntää rakenteet.”

”Me joka tapauksessa tarvitsemme sen työn, miten alan pohja pannaan parempaan kuntoon. Miten rakennetaan yhteiset tilannekeskukset, yhteistyö muiden viranomaisten kanssa ja niin edelleen?”

Nergin mukaan keskustelu laitosten määrästä ei vie alaa mihinkään, koska pelastusala ei pysty ratkaisemaan sitä asiaa. Ratkaisu tehdään sotelaissa, maakuntalaissa ja sitä kautta pelastusalan järjestämislaissa.

Hän ei näe, että pelastusalan suhteen keskusteltaisiin enää valtiollistamisesta.

Teksti: Kaisu Puranen

Kuva: Kimmo Kaisto

 

Lue lisää