Kalusto 26.4.2015

Junnu on nuorten oma paloauto

Nuorten oma paloauto

Nuorten oma paloauto "Junnu" on pian valmis keikoille. Vuosimallin 1990 VW Transporter 2.1-litraisella bensakoneella on ollut alkujaan Tenholan kunnan, Skogby FBK:n kevytsammutusauto. Saku Rouvali on uhrannut autoon satoja talkootunteja. Yritykset ovat lahjoittaneet paljon varusteita autoon, mutta projektiin mahtuu vielä lisää yhteistyökumppaneita. Junnu tarvitsee vielä ainakin nostotyynyjä, armatuurikalustoa ja ensiaputarvikkeita.

Loimaalaisen Saku Rouvalin pihassa Metsämaalla on punakylkistä kulkupeliä moneen lähtöön, mutta yksi on noussut melkein some-julkkikseksi. Paloauto Junnun Facebook-sivulla on jo noin tuhat tykkääjää. Saku on hankkinut ja varustanut toisen puuhamiehen, Timo Tammiston kanssa nuorille koulutuskäyttöön oman kevytsammutusauton. Junnu pääsee pian tositoimiin nuorten leireille ja tapahtumiin.

”Tähän asti on harjoiteltu operatiivisella kalustolla, mutta nuoret jäävät ilman, jos auto lähtee hälytysajoon. Autolle on selvä tarve varsinkin pidemmillä kesäleireillä. Aito sammutusauto olisi tietysti paras, mutta kulut olisivat isommat eikä Junnun ratissa tarvitse kuorma-autokorttia”, Saku Rouvali kertoo.

Hämeen pelastusliiton nuorisotyönohjaajana hän saa tehdä työtä, josta eniten pitää. Saku on itse ollut mukana palokuntatoiminnassa reilut 20 vuotta.

”Haluan, että muutkin nuoret pääsevät hyvään harrastukseen kiinni. Yksikin nuori pois kadulta pahanteosta on todella arvokas saavutus. Pitää innostaa nuoria mukaan ja tarvittaessa joustaa, jotta harrastus säilyy mielekkäänä.”

Teksti ja kuva: Kimmo Kaisto

Lue lisää paloautoprojektista Pelastustiedosta 3/2015, joka ilmestyy 13. toukokuuta.
Junnu Facebookissa.
Junnun esittelyvideo YouTubessa lisätty 8.6.2015.

Lue lisää