Onnettomuuksien ehkäisy 13.5.2016

NouHätä tavoittelee koko ikäluokkaa – pelastuslaitokset avainasemassa

Putaan voittajajoukkue.

Putaan voittajajoukkue.

Putaan koulun joukkue Torniosta voitti valtakunnallisen NouHätä!-kilpailun, joka järjestettiin torstaina Kuopion torilla ja Pelastusopistolla. Voittajajoukkueessa kilpailivat Sallamari Keinänen, Lassi Hyväri ja Olivia Niskala.

Pekka Iivonen.
Pekka Iivonen.

NouHätä!-kampanja juhli Kuopiossa 20. vuottaan. Kampanjan ohjausryhmän puheenjohtaja Pekka Iivonen sanoo, että seuraavien vuosien tavoite on saada koko kahdeksasluokkalaisten ikäluokka mukaan kampanjaan.

”Tänä vuonna yläkouluja oli mukana 500, eli 70-80 prosenttia ikäluokasta.”

Iivosen mukaan tavoitteen onnistuminen riippuu pelastuslaitoksista.

”Se, kuinka monta ihmistä pelastuslaitoksilta on mukana, ei ole oleellista vaan se, millaista työtä he tekevät. Meidän toive pelastuspuolelle on se, että resursuidaan riittävästi. Palotarkastajia ja kouluttajia pitäisi olla riittävä määrä. Ei pitäisi keskittyä pelkkiin paloihin, vaan myös ennaltaehkäisyyn, ennakointiin ja varautumiseen.”

NouHätä-kilpailijat rastilla.
NouHätä-kilpailijat rastilla.

Iivonen painottaa, että nuorten turvallisuustaidot ovat avainasemassa tulevaisuuden hyvinvoinnin luomisessa.

”Haluamme, että mahdollisimman moni nuori osaa toimia oikein kun jotain sattuu, sekä varautua ja ennakoida, estää tulipaloja tai muita onnettomuuksia. Tässä rakennetaan koko Suomen ihmisten hyvinvointia sylilapsista vanhuksiin.”

Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen turvallisuuskouluttaja Jalmari Kotiranta toimi taustatukena Mäntysalon koulun joukkueelle, joka tankkasi suorituksen jälkeen.
Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen turvallisuuskouluttaja Jalmari Kotiranta toimi taustatukena Mäntysalon koulun joukkueelle, joka tankkasi suorituksen jälkeen.

Kilpailussa oli mukana 22 joukkuetta, eli yksi jokaiselta pelastustoimen alueelta. Kilpailuun kuului teoriakoe Pelastusopistolla ja rastitehtävät Kuopion torilla.

Rasteilla joukkueet tekivät kodin turvallisuustarkistuksen, antoivat ensiapua elottomalle henkilölle, joutuivat toimimaan liikenneonnettomuuden jälkeisessä tilanteessa ja sammuttamaan liekkeihin syttyneen ihmisen.

Pelastusopiston pelastajakurssilaiset Perttu Siltala ja Matti Vimpari esittelivät Kuopion torilla sammutusyksikköä.
Pelastusopiston pelastajakurssilaiset Perttu Siltala ja Matti Vimpari esittelivät torilla sammutusyksikköä.

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tiedote.

Teksti: Kaisu Puranen

Pääkuva: Juha Hassila/SPEK, muut: Kaisu Puranen

Lue lisää