Operatiivinen toiminta 16.4.2015

Jäistä pelastettu Becca-mastiffi oli kiitollinen: ”Nuoli naamaa”

Paloesimies Ville Naskali noukki kuiville Becca-koiran.

Paloesimies Ville Naskali noukki kuiville Becca-koiran.

Pyreneittenmastiffi Becca sinnitteli puoli tuntia avannossa, jonne se putosi metsälenkillä.

Onnettomuus tapahtui torstaiaamuna Terälahdella Tampereella. Kaksivuotias Becca meni pienen metsälammen jäälle, mutta kahdenkymmenen metrin päässä rannasta se putosi jäihin, eikä päässyt itse ylös avannosta.

Beccan omistaja soitti hätäkeskukseen.

”Onneksi hän pysyi rannalla hätäkeskuksen ohjeiden mukaan, eikä lähtenyt itse yrittämään avantoon”, koiran pelastanut paloesimies Ville Naskali kertoo.

Naskali oli VPK:n tehtävällä kun hälytys tuli. Ajoaikaa kohteeseen oli 24 minuuttia. Kohteessa Naskali pareineen joutui vielä juoksemaan noin kilometrin matkan lammelle.

”Meitä oli kaksi henkilöä. Minulla oli kuljettaja siinä, olin yksikönjohtajana ja pintapelastajana samalla”, Naskali naurahtaa.

”Onneksi omistaja oli toimintakykyinen ja pystyi auttamaan meitä.”

Koira ehti kamppailla avannossa puolisen tuntia.

”Se on paksuturkkinen koira, joten turkki piti sitä lämpimänä. Kyllä se oli aika paikallaan siinä vaiheessa, kun sinne mentiin”, Naskali kertoo.

Naskali putosi myös itse jäihin mennessään pelastamaan koiraa. Hän mursi jäätä niin pitkälle, että se alkoi kantaa. Koira vedettiin kantavalle jäälle valjaiden avulla. Beccan jalat olivat pettää alta, kun se nostettiin avannosta. Pian voimat kuitenkin palautuivat, ja se käveli itse rantaan.

Koira osoitti kiitollisuutensa jo rannassa.

”Kun päästiin rantaan, se tuli nuuhkimaan ja nuolemaan naamaa. Häntä heilui kovasti.”

Jos koira putoaa jäiden läpi, sen perään ei pidä mennä, vaan soittaa hätänumeroon.

”Jos jää ei kanna koiraa, niin harvoin ihmistä. Tuoltakaan ei olisi päässyt omistaja pois”, Naskali sanoo.

Hän neuvoo, että avantoon joutuneelle koiralle kannattaa puhua, jotta se saisi voimia omistajan läsnäolosta.

”Jos pystyy jollain pitämään koiraa turvallisesti pinnalla, se on hyvä, mutta jäälle ei pidä mennä.”

Eläimen pelastamisesta jäi Naskalille hyvä mieli.

”Kyllä se hyvältä tuntui, kun näki omistajan ilmeen siinä vaiheessa, kun lähdettiin rantaa päin tulemaan. Se palkitsi.”

 

Teksti: Kaisu Puranen

Kuva: Pirkanmaan pelastuslaitos

Lue lisää