Operatiivinen toiminta 27.6.2016

Juhannus työllisti häkeä – erityisesti riesana ilkivaltapuhelut

Juhannusaattona hätäkeskuksissa vastaanotettiin noin 3000 niihin kuulumatonta puhelua.

Juhannusaattona hätäkeskuksissa vastaanotettiin noin 3000 niihin kuulumatonta puhelua.

Kulunut juhannus työllisti hätäkeskuksia selvästi enemmän kuin viime vuonna. Hätäkeskukset vastaanottivat noin 30 000 hätäpuhelua viime torstain kello 16:n ja sunnuntain kello seitsemän välisenä aikana. Viime vuonna samaan aikaan puheluja tuli 25 000.

Erityisesti hätäkeskukseen kuulumattomien puheluiden määrä kasvoi huomattavasti.

Juhannusaattona hätäkeskuksissa vastaanotettiin noin 3000 niihin kuulumatonta puhelua, joista merkittävä osa oli ilkivaltaisia. Keskimäärin hätäkeskuksiin tulee kuulumattomia puheluja vuorokaudessa noin 1500, joten nyt puhelujen määrä kaksinkertaistui.

Hätäkeskuslaitoksen viranomaisyhteistyöstä vastaava johtaja Juha-Veli Frantti kertoo, että usein ilkivaltaisten puhelujen taustalla on alkoholi.

”Juhannus on keskikesän juhla, jolloin ihmiset käyttävät alkoholia keskimääräistä enemmän.”

Frantti kertoo, että ilkivaltaisiksi epäillyistä puheluista tehdään tutkintapyyntöjä poliisille.

Ilkivaltaisten puhelujen lisäksi hätäkeskukseen soitetaan myös sellaisia puheluja, jotka eivät asiasisältönsä vuoksi kuulu hätäkeskuksille.

”Ihmiset matkustavat pois, loma-alueille. Sieltä voidaan esimerkiksi soitella paikkatietoja, ei oikein tiedetä missä ollaan. Sitten soitetaan hätäkeskukseen, jos sieltä löytyisi yleinen apu.”

Asiaan kuulumattomat puhelut, olivatpa ne tahallisia tai tahattomia, työllistävät hätäkeskuspäivystäjiä ja vievät aikaa oikeilta hätäpuheluilta.

”Niihin kaikkiin vastataan ja ne kaikki käsitellään. Ne vievät sekä jonotus- että käsittelyajan todellisilta hätäpuheluilta”, sanoo Frantti.

Juhannuksena eniten hätäpuheluita vastaanotettiin Kuopion hätäkeskuksessa. Hätäpuhelut koskivat pääosin yleistä häiriökäyttäytymistä, joihin useasti liittyi runsas alkoholin käyttö.

Tavallisena kesäviikonloppuna hätäpuheluita vastaanotetaan hätäkeskuksiin keskimäärin noin 16000.

Teksti: Kaisu Puranen

Kuva: Hätäkeskuslaitos

Lue lisää