Operatiivinen toiminta 8.1.2016

Kylmyys koettelee myös palomiehiä ja kalustoa

Pohjois-Karjalassa paloi viime talvena.

Pohjois-Karjalassa paloi viime talvena.

Kova pakkanen koettelee sekä pelastuslaitosten henkilöstöä että kalustoa. Esimerkiksi Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksella sammutettiin loppiaisena rakennuspaloa useiden tuntien ajan hyytävässä kylmyydessä.

”Siellä oli sekä kalusto että palomiehet jäässä, mutta toki toiminta pystyttiin ylläpitämään”, kertoo alueen pelastuslaitoksen valmiuspäällikkö Markus Viitaniemi.

Joensuun Niinivaaralla sijaitsevan omakotitalon palo alkoi savupiipun hormiliitoksesta. Asukas pääsi pakenemaan savun seasta viime hetkellä.

Palomiesten työtä tilanteessa hankaloitti paitsi kylmyys, myös letkurikko.

”Se oli kastellut kaiken ympärillään. Siinä oli sammutusasun hihat ja rukkaset aika kohmeessa. Kun ne jäätyvät, työskentely hankaloituu huomattavasti”, Viitaniemi kertoo.

Pakkasesta huolimatta kalusto alueella on toiminut. Viitaniemi korostaa huollon tärkeyttä kylmällä ilmalla.

”Yleisarvio on, että kalusto on pelannut hyvin. Toki pumppujen, jääneston ja muun huollon on oltava sillä tasolla, että kalusto ei jäädy, kun ulkona joudutaan työskentelemään ja tilannepaikoille pidempiäkin matkoja ajamaan.”

Kovalla pakkasella tulipalo voi olla hankala sammutettava. Tulipaloja voi syttyä myös jäätyneitä vesiputkia sulatettaessa.
Kovalla pakkasella tulipalo voi olla hankala sammutettava. Tulipaloja voi syttyä myös jäätyneitä vesiputkia sulatettaessa.

 

”Jokatalvinen keli”

Viitaniemi muistuttaa, että paria lauhaa viime talvea lukuunottomatta 30 asteen pakkaset ovat olleet Pohjois-Karjalassa jokatalvinen keli.

”Kyllähän meillä on totuttu pakkasessa toimimaan. Sinänsä siinä ei ole meille mitään ihmeellistä. Palomiesten ja ensihoidon henkilöstön pitää kuitenkin toimia kaikissa lämpötiloissa. Meidän ei auta siihen tuudittautua, että nyt on yli 30 astetta pakkasta, lyödään hanskat naulaan. Siinä mielessä se vaatii venymistä myös henkilöstöltä.”

Viitaniemen mukaan henkilöstön perusvarustus toimii myös pakkasessa.

”Sammutusvarusteet ovat lähtökohtaisesti sellaisia, että ne kestävät kuumuutta, mutta myös kylmää. Ne ovat hyvin monikäyttöiset. Lisänä voi käyttää villasukkaa ja muuta vastaavaa. Hyvin vähän varsinaisille erikoisvarusteille on tässä kelissä tarvetta.”

Paleltumia miehistölle tulee harvoin. Esimerkiksi pitkäkestoisen rakennuspalon sammuttaminen hoidetaan siten, että paikalla on tarpeeksi vaihtohenkilöstöä ja -varusteita. Lisäksi paikalle tuodaan lämmitettävä huoltokontti.

”Toppavarustetta on ambulanssissa talviaikaan muutenkin mukana, että pystymme olemaan ulkona tarvittaessa.”

Viitaniemen mukaan Pohjois-Karjalassa on ollut pakkasen takia paljon erilaisia tarkastustehtäviä ja muutamia rakennuspaloja.

”Iso osa tehtävistä on ollut sellaisia, jotka pelastuslaitos on käynyt tarkastamassa ja siirtänyt muille toimijoille, esim LVI-alan yrityksille, sähköyrityksille, kaupungin vesilaitokselle tai vastaaville.”

Teksti: Kaisu Puranen

Kuvat: Pohjois-Karjalan pelastuslaitos ja Päijät-Hämeen pelastuslaitos

Lue lisää