Operatiivinen toiminta 25.8.2016

OTKES palokuolemasta: kokonaiskuva jäi saamatta, tiedustelu tekemättä

Puisen, kolmikerroksisen kerrostalon palossa kuoli kaksi ihmistä.

Puisen, kolmikerroksisen kerrostalon palossa kuoli kaksi ihmistä.

Mies jäi palavaan taloon ja kuoli, koska palokunta ei suorittanut tiedustelua, käy ilmi Onnettomuustutkintakeskuksen tutkintaraportista. Raportissa käsitellään Turun Hirvensalossa viime toukokuussa syttynyttä tulipaloa.

Puisen, kolmikerroksisen kerrostalon ylimmässä kerroksessa syttyi tulipalo myöhään illalla todennäköisesti varomattoman tulenkäsittelyn vuoksi. Palossa kuoli kaksi ihmistä. Lisäksi huoneistosta löytyi yksi aiemmin kuollut henkilö.

Toinen palossa kuolleista menehtyi, koska syttymishuoneiston viereinen ja sitä seuraava asunto jäivät tiedustelematta pelastajilta.

Paikalla työskenteli kaikkiaan kolme pelastusyksikköä vahvuuksilla 1+3, ensihoitoyksiköitä ja lääkäriyksikkö.

Onnettomuustutkintakeskuksen johtava tutkija Kai Valonen sanoo, että virhe tapahtui, koska pelastajilla ei ollut kokonaiskuvaa rakennuksesta. Hänen mukaansa kuolema olisi ollut todennäköisesti estettävissä.

”Kuvailisin sitä sanalla kömmähdys. Kokonaiskuva, eli millainen rakennus oli, jäi hahmottumatta. Siksi osa asunnoista jäi tarkistamatta.”

”Ulkopuolelta, etäämmältä katsottuna olisi pystynyt hetken pohtimalla näkemään, millainen rakennus on ja miten asunnot ovat sijoittuneet sinne. Siellä oli asuntoja, jotka näkyivät huonosti sisäkautta.”

Pelastustoiminnan johtaja antoi ajomatkan aikana paikalle saapuvalle toiselle yksikölle toimintakäskyn näkemättä kohdetta. Käsky oli yläpuolisten tilojen varmistaminen ja sivutilojen tiedustelu. Hän ei erikseen määritellyt tilannepaikan johtajaa.

”Vaikeaa ohjata olematta paikalla”

”On vaikeaa antaa ohjeita olematta itse paikalla. Tämä on ehkä sellainen toimintamalli, jota voisi miettiä pelastusalalla. Käskyjen sijaan pitäisi mieluummin antaa tilannepaikan johtajalle valta päättää, mitä aluksi kannattaa tehdä”, Valonen sanoo.

”Käskyt jäävät hyvin yleisiksi, jos niitä antaa, ennen kuin on paikalla.”

Tilanteessa syttymishuoneiston viereisen huoneiston asukas astui itse asunnostaan käytävään.

”Siinähän oli jo aika pitkään toimittu. Sekin on vähän absurdi tilanne, että sieltä tulee vielä joku.”

Valonen lisää, että pelastajilla oli myös kommunikaatiovaikeuksia ihmisten kanssa, jotka olivat paikalla.

”Heiltä olisi ehkä voinut olla saatavissa enemmänkin tietoa siitä, missä huoneistot ovat ja missä niistä on ihmisiä.”

Hän korostaa, ettei Onnettomuustutkintakeskuksella ole tarvetta moittia ketään.

”On kinkkinen selvitettävä, kuinka paljon palavassa talossa on ihmisiä, ja ovatko kaikki varmasti ulkona.”

Savon Sanomat arveli, että tällaiset tilanteet ovat yleistyneet Suomessa ”huomattavasti”, koska päällystöpäivystyksiä on keskitetty.

”Olemme tutkineet viime vuosina yksittäisiä tulipaloja. Niistä ei synny mitään trendiä. Ei voi sanoa, että tällaiset tilanteet olisivat yleistyneet.”

Teksti: Kaisu Puranen

Kuva: OTKES

Lue lisää