Operatiivinen toiminta 9.12.2016

Vuosaaren palon defusing välittömästi keikan jälkeen

Tehtävällä oli kahdeksan vakinaista yksikköä ja kolme sopimuspalokunnan yksikköä.

Tehtävällä oli kahdeksan vakinaista yksikköä ja kolme sopimuspalokunnan yksikköä.

Helsingin Vuosaaressa sattui seurauksiltaan erittäin vakava tulipalo perjantain vastaisena yönä. Palossa kuolivat nainen ja hänen kolme alaikäistä lastaan.

Pelastuslaitos sai hälytyksen Vuotiellä sijaitsevaan kerrostaloon kello 2.48. Hälytyksen tekivät naapurit savunhajun perusteella. Ensimmäiset yksiköt Mellunkylän paloasemalta tavoittivat kohteen kello 2.58.

Savusukeltajat saivat huoneistossa olleet neljä ihmistä nopeasti ulos palavasta tilasta, jonka jälkeen aloitettiin välittömät ensihoitotoimenpiteet. Ne eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta. Yksi aikuinen nainen ja kolme alaikäistä lasta todettiin kuolleiksi.

Tehtävän vakavuuden takia pelastuslaitos järjesti hälytyksessä mukana olleille jälkipurun eli defusingin aikaisin aamulla, ennen kuin miehistö lähti kotiin. Päivystävä palomestari Kimmo Tuominen arvioi, että siihen osallistui noin 15 henkilöä, palomiehiä ja ensihoitajia.

”Tässä tilanteessa oli poikkeuksellisen paljon kuolonuhreja, ja vielä lapsia”, Tuominen sanoo.

Tuominen arvioi, että tehtävä on seurauksiltaan harvinaisimpien joukossa.

”Kyllä niitä aina silloin tällöin sattuu, ei tämä ensimmäinen kerta ole. Mutta keikkaa, jossa kuolonuhrien määrä on näin korkea, ei satu viikoittain tai edes kuukausittain.”

Pelatustoiminnan kannalta kysymyksessä oli tavanomainen huoneistopalo, jonka sammuttaminen eteni oppikirjan mukaan.

”Tulipalona tämä ei ollut mitenkään poikkeuksellinen. Poikkeuksellisen siitä teki kuolonuhrien määrä.”

Palovaroitinta ei todennäköisesti ollut

Tehtävällä oli kahdeksan vakinaista yksikköä ja kolme sopimuspalokunnan yksikköä. Ensihoitoyksiköistä paikalla oli neljä ambulanssia, lääkäriyksikkö ja ensihoidon kenttäjohtaja.

Palon epäillään alkaneen huoneiston saunasta. Poliisin tiedotteen mukaan saunassa palojäljet olivat pahimmat.

Tuomisen mukaan vaikuttaa siltä, että asunnossa ei ollut palovaroitinta.

”Varmaksi sitä ei voi sanoa, mutta me emme ainakaan havainneet palovaroitinta. Se selviää tarkemmassa poliisin tutkimuksessa.”

Helsingin pelastuskomentaja Simo Weckstén sanoi Ilta-Sanomien haastattelussa, että uhrit kuolivat erittäin todennäköisesti savukaasuihin.

Kuolinsyy varmistuu vasta oikeuslääketieteellisissä tutkimuksissa.

Helsingin pelastuslaitoksen asemamestari Ilpo Lehtonen toi defusing- ja debriefing -menetelmät pelastusalalle noin parikymmentä vuotta sitten.

Nykyisin kaikki Suomen pelastuslaitokset käyttävät jälkipurkua, mutta kaikilla se ei ole talon sisäistä toimintaa, vaan esimerkiksi julkisen tai työterveyshuollon palvelu.

Lehtosen mukaan kynnys järjestää defusing on edelleen alalla liian korkea.

”Järjestelmä on olemassa, se toimii ja sitä on pyöritetty kohta 20 vuotta. Se on ok, mutta työntekijöillä on edelleen rima turhan korkealla. Varmasti ohi menee paljon sellaista, mistä istunnon voisi pitää”, hän kertoi Pelastustiedolle syyskuussa.

Pelastustiedon juttu jälkipurun tärkeydestä.

Teksti: Kaisu Puranen

Kuva: Lassi Rinne

Lue lisää