Paloturvallisuus 15.8.2016

Johtava palotarkastaja Flow’sta: ”Ihmismäärän hallinta epäonnistui”

Anja Aatsinki mittaili Bright Balloon -lavan rakenteita perjantaina juuri ennen Flow'n alkua.

Anja Aatsinki mittaili Bright Balloon -lavan rakenteita perjantaina juuri ennen Flow'n alkua.

Flow-festivaalin yleisömassan kulkua ei pystytty ennustamaan ja kontrolloimaan riittävästi. Näin sanoo Helsingin Suvilahdessa perjantaina palotarkastuksen tehnyt Helsingin pelastuslaitoksen johtava palotarkastaja Anja Aatsinki.

Festivaali keräsi viikonloppuna ennätykselliset 75 000 kävijää. Ennätys johtui siitä, että Flow nosti kapasiteettiaan 23 000 ihmisestä 25 000:een.

Aatsingin mukaan yleisötapahtuman palotarkastus juuri ennen festivaalin alkua sujui hyvin, eikä suurempia turvallisuuspuutteita tuolloin ilmennyt. Tapahtuman rakentaminen oli kuitenkin vielä silloin kesken.

Kun Aatsinki kävi jälkivalvontatarkastuksella festivaalilla perjantai-iltana, osa puutteista oli korjattu, osa korjattiin vielä samana iltana. Yleisömassan hallinta ei kuitenkaan onnistunut täysin suunnitelmien mukaan, vaikka ennakkovalmisteluihin oli paneuduttu huolella.

”Siellä oli liian isoja artisteja liian pienillä lavoilla, eikä ihmismäärän hallinta onnistunut niin kuin asia oli esitetty pelastussuunnitelmassa. Alueen pinta-ala riittää yleisölle teoriassa, samoin poistumisjärjestelyt, mutta ongelmia syntyi, kun kaikki pakkautuivat samalle alueelle. Ihmismäärän kulkua ei pystyttykään ennustamaan ja kontrolloimaan riittävästi, mikä aiheutti tungosta ja pakkautumista.”

Vastaan tuli yllätyksiä

Aatsinki sanoo, että kaikki osapuolet tekivät töitä turvallisuuden eteen.

”Siellä tuli vastaan kaikenlaista yllättävää. Suunnittelu oli hyvä, toteutuksessa ilmeni haasteita.”

Päävastuu festivaalin turvallisuudesta on tapahtuman järjestäjällä, pelastusviranomainen puolestaan valvoo, että tapahtuman turvallisuusjärjestelyt toteutetaan pelastussuunnitelmassa ilmoitetun mukaisesti.

”Kun pelastusviranomainen valvontatehtävällään havaitsee puutteen, hänen on määrättävä se korjattavaksi”, Aatsinki kiteyttää.

Seuraavaksi Aatsinki selvittää tapahtuman kokonaiskuvaa ja turvallisuuteen liittyviä seikkoja, joita julkisuudessa on ollut esillä.

Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi, että Bright Balloon 360 -lava oli pettää yleisömassan alla, ja katsomorakenteita irtosi.

”Olen pyytämässä selvitystä siitä asiasta, sellaistahan ei missään nimessä pitäisi päästä tapahtumaan. En voi ottaa siihen kantaa, koska en tiedä, onko se totta vai ei, mutta se on ehdottomasti selvitettävä asia.”

Teksti: Kaisu Puranen

Kuva: Teemu Heikkilä

Lue lisää