Paloturvallisuus 24.11.2017

Päivä paloasemalla tuo turvallisuusviestinnälle vaikuttavuutta – mukana jo 366 asemaa

Päivää paloasemalla vietetään nyt kymmenettä kertaa. Kuvassa tapahtuman alkuajoilta Olli Fenander opasti Atte Koukosta ja Merja Luukkosta.

Päivää paloasemalla vietetään nyt kymmenettä kertaa. Kuvassa tapahtuman alkuajoilta Olli Fenander opasti Atte Koukosta ja Merja Luukkosta.

Päivää paloasemalla vietetään kymmenettä kertaa lauantaina 25. marraskuuta. Tänä vuonna vierailijoille on auki 366 paloasemaa. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön SPEKin mukaan koko perheen turvallisuustapahtumaan odotetaan jopa 100 000 vierasta.

 Tapahtumaa koordinoivan SPEKin tiedotuspäällikkö Juha Hassilan mukaan tapahtuman myötä alalle on saatu yhteinen toimintamalli, ja turvallisuusviestinnälle vaikuttavuutta.

”Kävijöinä on tietenkin lapsia, ja heille on hyvä pienestä pitäen antaa turvallisuustietoutta. Paikalla on myös vanhempia ja isovanhempia, jotka voivat siinä sivussa oppia jotain uutta tai kerrata vanhaa.”

Asemia on aikaisemmin ohjeistettu perustamaan viisi erilaista tehtävärastia, muun muassa alkusammutusrasti. Hassilan mukaan SPEKillä toivotaan, että asemilla otettaisiin aiheita esiin myös oman kiinnostuksen mukaan.

Asemien omina rasteina on ollut muun muassa mahdollisuus pukeutua palomiehen varusteisiin tai tehdä pienimuotoista kuntotestiä vaikkapa siirtämällä lekalla painavaa autonrengasta. Kekseliäisyyttä saa käyttää.

”Joka tapauksessa paloasemat tekevät tapahtumasta omannäköisensä. Jossain esimerkiksi on pelkät toimintarastit, toisaalla kahvia ja makkaraa.”

Tapahtuma on osa Paloturvallisuusviikkoa, ja sen juuret ovat SPEKin järjestöpuolella.

”Vakinaisia asemia on tullut mukaan ilahduttavissa määrin”, Hassila sanoo.

Hän näkee, että uudet ideat ovat tervetulleita myös Päivä paloasemalla -tapahtumaan, mutta toisaalta se kerää yleisöä muutenkin.

”Kerran vuodessa on vain jännää mennä paloasemalle. Voi olla, ettei ole suurelle yleisölle haitta, vaikkei se uudistuisikaan radikaalisti. Mutta aina, jos keksii jotain uutta hauskaa, onhan se hyvä.”

SPEKin tiedote aiheesta.

Teksti: Kaisu Puranen

Kuva: Jakke Nikkarinen/STT Info Kuva

Lue lisää