Paloturvallisuus 16.9.2016

Suurin riski telakkapalossa liittyy evakuointiin

Harri Koivisto esitteli tulityö-mobiilisovellusta syyskuussa Jyväskylän Turvallisuusmessuilla.

Harri Koivisto esitteli tulityö-mobiilisovellusta syyskuussa Jyväskylän Turvallisuusmessuilla.

Laivojen rakentaminen paloturvallisuuden näkökulmasta on suuren, jatkuvasti muuttuvan kokonaisuuden hallintaa.

Loistoristeilijöitä rakentavalla Turun Meyerillä on paraikaa tekeillä seitsemän risteilijää ja yksi lautta Tallinkille. Lisäksi yhtiö teki syyskuun alussa aiesopimuksen kahden arviolta 800 000 miljoonan euron risteilijästä, mikä tietää telakalle muutamia tuhansia työntekijöitä lisää.

”Nyt kun alamme tehdä isoja laivoja, paikalla saattaa olla jopa 5000 henkilöä arkipäivisin”, sanoo palopäällikkö Harri Koivisto Meyer Turku Oy:ltä.

Koivisto kertoo, että laiva rakentuu palasista pikku hiljaa, ja telakkaympäristö on erittäin sokkeloinen. Siksi suurin riski tulipalotilanteessa liittyy työntekijöiden evakuoimiseen.

”Pahin vaihtoehto on, ettemme saa evakuoitua kaikkia. Tulee tulipalo jossakin, palokaasut levittäytyvät laivaan, ja joku jää esimerkiksi alakertaan”, hän kuvailee.

Mobiilisovellus on ollut käytössä kaksi vuotta.
Mobiilisovellus on ollut käytössä kaksi vuotta.

Suurilta onnettomuuksilta telakalla on vältytty. Henkilöstöstä pidetään tarkkaa kirjaa, ja henkilölaskenta tehdään aina, kun laiva tyhjennetään.

”Jos laivassa on 500 ihmistä, ja koko telakka-alueella 2500, me laskemme kaikki.”

Telakalla on ollut käytössä vuodesta 2014 tulityölupa-mobiilisovellus, joka auttaa paitsi tulityölupien, myös väkimäärän hallinnassa. Palomiehet myöntävät tulityöluvat sovelluksessa, ja sieltä näkee muun muassa henkilöstön tulityölupien kokonaistilanteen. Sovelluksen avulla on päästy eroon paperitöistä.

Palonalkuja 8-10 per projekti

Tulipaloriski on hyvin konkreettinen, sillä risteilijätyömaalla tehdään tulitöitä jatkuvasti. Ympäristössä on paljon pahvia, muovia, puuta ja eristevillaa. Materiaalit voivat syttyä esimerkiksi kipinöistä, jos lähistöllä polttoleikataan.

Koivisto kertoo, että yhden projektin aikana palonalkuja on tavallisesti 8-10. Aluiksi lasketaan palot, joissa on käytetty sammutinta. Esimerkiksi suojapeitteellä tukahdutettu palo ei päädy tilastoihin. Tyypillisesti laiva valmistuu noin 8-12 kuukauden aikana.

”Viimeksi luovutettu laiva oli poikkeava, koska siinä oli vain kaksi palonalkua. Se on uskomattoman vähän.”

Koiviston mukaan laivapalon hinta on 100 000 – 300 000 euroa minuutissa. Hänen mukaansa itse tulta pahempaa tuhoa tekevät savukaasut, jotka voivat levitä käytäviä pitkin usealle kannelle. Tällöin valmiiksi rakennettua pintaa joudutaan uusimaan.

”Siinä voi mennä monta kantta. Ne kaikki otetaan pois tai rakennetaan uudestaan, koska savu on pinttynyt rakenteisiin.”

Koivisto muistelee tapausta vuosi sitten Saksan-telakalla. Siellä kaasuletku meni rikki ja sytytti palon miehistöportaikossa. Tulipalo kesti 50 minuuttia ja teki miljoonan euron vahingot.

Risteilyalukset maksavat keskimäärin 500 miljoonasta miljardiin euroon.

Teksti: Kaisu Puranen

Kuva: Kimmo Kaisto

 

Lue lisää