Tutkimus ja viestintä 24.5.2017

Katso Pohjois-Karjalan huikea esittelyvideo!

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos julkaisi keskiviikkona kunnianhimoisen esittely- ja rekrytointivideon, jonka tarkoitus on saada työntekijöitä laitokselle.

Koko videoprojekti lähti liikkeelle, kun Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen Tulipysäkki -työryhmä havaitsi tarpeen lasten tulenkäsittelyyn keskittyville opetusvideoille.

Jo aiemmin Karelia-ammattikorkeakoulun opiskelija oli toteuttanut meille Tulipysäkki-esityksen päivityksen, johon olimme hyvin tyytyväisiä. Tästä saimme idean, josko Karelian opiskelijat voisivat toteuttaa meille myös opetusvideon. Sanan kiiriessä pelastuslaitoksella tuli esille myös tarve esittely- ja rekrytointivideolle, josta tulikin itse päätuote.

Koirakin pelastui.

Kokonaisuudessaan yhteistyössä toteutettu videoprojekti oli pelastuslaitokselle helppo. Esitimme opiskelijoille pyynnön, jossa toimme esille asioita, joita videossa tulisi näkyä. Opiskelijat vastasivat tuotannosta ja meidän tuli vain järjestää paikalle tarvittava henkilöstö sekä kalusto. Vaikeinta oli päättää kolmesta hienosta käsikirjoituksesta, joista jokaisessa oli oma erityispiirteensä.

Pelastuslaitoksella olemme ylpeitä lopputuotoksena syntyneestä videosta, josta mielestämme välittyy haluamamme sanoma ”pelastuslaitos auttaa aina”.

Teksti: Jani Nevalainen, Pohjois-Karjalan pelastuslaitos

Oppilaat suurnopeuskameran puikoissa

Karelia-ammattikorkeakoulun media-alan koulutusohjelman tuotteistamisen kurssi toteutti Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen esittelyvideon.  Neljännen vuoden opiskelijoista koostuneeseen työryhmään kuului yhdeksän opiskelijan lisäksi neljä vastuuopettajaa, jotka toimivat opiskelijoiden mentoreina tuotannon ajan. Projekti käynnistyi vauhdilla tammikuun puolessavälissä ja maaliviivaksi määriteltiin maaliskuun alku.

Ilmassa oli spektaakkelin tuntua.

Opiskelijoiden käsikirjoitusryhmä ideoi ja kirjoitti pelastuslaitoksen edustajille esiteltäväksi kolme erilaista versiota tuotteesta.  Mahtipontinen hidastusvideo läpäisi tiukan seulan. Valittuun konseptiin tuli luonnollisesti täydennystoivomuksia pelastuslaitokselta, joita toteutettiin parhaan mukaan muun muassa palavan omakotitalon muodossa. Tähän kuvaan saatiin yhdistettyä mahdollisimman monta erilaista pelastuslaitoksen tehtävää.

Kirpakka pakkanen antoi myös pienen lisänsä kuvausprosessiin.

Päämäärä heti tuotannon alkuvaiheesta lähtien oli tuoda pelastuslaitoksen henkilökunta lähelle ihmistä. Haluttiin inhimillistää laitoksen toimintaa sekä kertoa katsojalle kuinka tavalliset ihmiset tekevät, usein oman henkensä uhalla, epätavallisia asioita meidän kaikkien hyvinvoinnin vuoksi.

Tämä viesti näkyy myös valitussa toteutustavassa. Video on kuvattu Karelia-ammattikorkeakoulun omistamalla suurnopeuskameralla, joka mahdollisti kymmenkertaisen hidastuksen käyttämisen. Näin pystyttiin keskittymään pelastajien ilmeisiin ja eleisiin. Siihen päälle kun iskettiin vielä eteerinen äänimaisema, alkoi ilmoilla olla jo spektaakkelin tuntua.

Kilpailuun Yhdysvaltoihin

Kyseisen tekniikan hyödyntäminen asetti kuitenkin suuria haasteita itse kuvaustilanteeseen. Yhden kohtauksen reaaliajassa taltiointi ennen hidastusten säätämistä tarkoitti sitä, että jokainen pieni liike ja rekvisiitan paikka täytyi harkita sekä harjoitella tarkasti. Lisäksi kuvauskohteiden valaisuun tarvittiin tavallista vahvempaa kalustoa. Tämä onnistui yhdistämällä Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen ja ammattikorkeakoulun kalustot valoloistoksi, josta suuren maailman ohjaajagurutkin olisivat ylpeitä.

Maski kuntoon.

Kirpakka pakkanen antoi myös pienen lisänsä kuvausprosessiin. Niin kamera kuin työryhmän jäsenetkin kärsivät paikoin pienestä kohmeesta. Vahvan ammattitaidon ja perikarjalaisen työasenteen avulla kaikki sujui silti kuin rasvattu ja tyytyväisyys niin tilaajan kuin tuotannon puolella on erittäin suurta. Vaikka pientä viilailua tapahtuikin aivan loppumetreille asti, pysyttiin hyvin aikataulussa.

Tuotantoryhmän mielestä yhteistyö pelastuslaitoksen kanssa sujui erinomaisesti ja molemmilla osapuolilla oli selvästikin voimakas halu tehdä lopputuloksesta mahdollisimman hyvä. Toimeksiantajan kanssa pidettiin ylpeinä huolta, että jokainen yksityiskohta videossa vastaa pelastushenkilökunnan totuutta.

Tämä näkyy toivottavasti myös lopputuloksessa ja saa ihmisten katseet vangittua niin Suomessa kuin ulkomailla. Esittelyvideo kilpaileekin tällä hetkellä englanniksi tekstitettynä Yhdysvalloissa US International Film and Video Festival – kilpailussa, jos ei nyt voitto niin ainakin palkintosijat tähtäimessä!

Teksti: Aleksi Keränen, Onni Kauppinen, Karelia AMK

Kuvat: Tuotantoryhmä

Lue lisää