palomieskulttuuri 12.1.2017

» Silloin kun autosta akseli katkesi… Tarinoita letkutornin juurelta.

nayttokuva-2017-01-11-kello-13-48-36

Tarinat osana keskustelukulttuuria

Ihmiset ovat kautta aikojen jakaneet kertomuksia ja tarinoita toisilleen. Merkittävät tapahtumat on painettu mieleen ja niitä on välitetty eteenpäin sukupolvelta toiselle tarinoiden muodossa… Aluksi leirinuotioilla kerrottuina ja myöhemmin myös paperille painettuina teksteinä.

 

Tarinankerronta kuuluu myös palomieskulttuuriin. Meillä tarinat juontavat aina juurensa tosielämän kokemuksiin, mutta ajan kuluessa ne voivat saada hieman lisäväriä. Tulipalot muuttuvat joskus muistoissa kuumemmiksi, samoin kuin kalat jatkavat kasvuaan vielä kuolemansa jälkeen. Brankkareiden joukosta löytyy useita verbaaliakrobaatteja, jotka osaavat hienosti paitsi kertoa, niin myös imitoida tai näytellä juttunsa. Kaikki emme ole aivan yhtä sanavalmiita esiintyjiä, mutta kaikilla meillä on omat tarinamme. Hurikset (varttuneemmat palomiehet/ensihoitajat) voivat ammentaa esimerkkejä pitkän uran aikana koetuista maailmanpaloista tai erilaisista sattumuksista, mutta kyllä pullukoiltakin (kesämies/sijainen) omat juttunsa löytyy – Jos ei vielä keikoilta, niin ainakin Pelastusopiston tai sairaanhoitajakoulun harjoituksista. Tyypillisessä kertomuksessa ei avata koko tilannetta kaikkine käänteineen, vaan ennemminkin nostetaan esille jokin yksityiskohta, mikä juuri sopivasti liittyy sen hetkiseen keskusteluun. Yhdestä keikasta riittää kerrottavaa monessa yhteydessä.

 

nayttokuva-2017-01-11-kello-13-46-32

Palloiluhallin tulipalo Raumalla vuonna 2002

Tarinoilla viihdytetään, opetetaan tärkeitä tietoja, perustellaan jotakin mielipidettä, luodaan yhteisöllisyyttä ja mahdollisesti myös muistutetaan porukalle että on sitä tullut oltua kovissakin paikoissa. Ylenmääräistä brassailua katsotaan kuitenkin kieroon, ja leveilijät pudotetaan nopeasti maan pinnalle. Joskus kertomukset saattavat kätkeä sisälleen myös käsittelemätöntä henkistä kuormaa. Vaikea tehtävä, läheltäpiti-tilanne, loukkaantuminen tai muu raskas muisto voi nousta puheisiin yhä uudelleen ja uudelleen. Keikka on silloin jäänyt niin sanotusti päälle.

 

Tarinoissa on voimaa

Tarinoissa on voimaa. Hyvin kerrottu tarina herättää kuulijassa tunteita ja kokemuksia, joiden varassa tarinan aiheesta voi muodostua vahva mielikuva. Jokainen meistä muistaa jonkin kertomuksen, joka on laittanut mielikuvituksen laukalle. Itse tykkään kovasti paitsi kuunnella, niin myös lukea tarinoita. Merkintöjä menneiltä ajoilta, joista kenelläkään kollegalla ei ole enää omakohtaisia kokemuksia, olen löytänyt Rauman paloaseman arkistosta. Kellertyneille päiväkirjan sivuille kirjoitetut kuvaukset asemapalvelustehtävistä, vanhoista palomiehistä ja heidän hoitamistaan hälytyksistä ovat yhdistyneet ajatuksissa eläkeläistaulujen ja albumeiden mustavalkoisiin kuviin. Kun tämä on peilautunut vielä oman työkokemuksen ja vilkkaan mielikuvituksen kautta, on ollut helppo piirtää mielessä varsin eläviä kuvia vuosikymmenten takaisista tapahtumista.

Päiväkirjoista löytyy paljon tietoja tavanomaisista harjoituksista ja työpalveluksesta. Milloin on “harjoiteltu letkun vientiä katolle selässä ja palonarun avulla” tai “korjattu saappaita, noudettu paketti postiasemalta ja puhdistettu keskuslämmityskattilaa.” Eipä se palomiehen työvuoro kovin paljoa ole muuttunut noista mustavalkoisista ajoista… Päivät koostuivat silloin ja koostuvat yhä “vartionvaihdosta”, harjoituksista, työpalveluksesta ja hälytyksistä.

 

nayttokuva-2017-01-11-kello-13-49-41

Raportti vuonna 1936 joulupäivänä Rauma Woodilla sattuneesta tulipalosta. Tekstin mukaan autosta N:o 2 on hälytysajossa katkennut vasen taka-akseli.

Vaikka jokainen onnettomuus on erityinen tapahtuma varsinkin onnettomuuden uhriksi joutuneelle, niin osa tehtävistä nousee historiallisessa merkityksessään ylitse muiden… Ne on juuri näitä ikimuistoisen kovia keikkoja, joita muistellaan vielä vuosikymmenten jälkeenkin. Yksi Satakunnan alueen palokuntien historian kovista työpäivistä on ollut niin sanottu paha perjantai, 2.2.1940, jolloin talvisodan pommitukset murjoivat Poria ja Raumaa. Tuonkin päivän tapahtumat löytyvät päiväkirjan sivuilta minuuttien tarkkuudella kirjattuna. Aamu käynnistyi Raumalla aseman lämmityksellä, letkunkuivaustelineen rakentamisella ja palokaivojen avaamisella, mutta heti pommitusten myötä aamupäivällä alkoi kova taistelu tulikukkoa vastaan. (Lisää pahasta perjantaista: http://yle.fi/uutiset/3-7775747)

 

nayttokuva-2017-01-11-kello-13-50-10

Päiväkirjat kätkevät sisälleen tuhansia tarinoita paloaseman historiasta

Mitä meistä muistetaan?

Rauman asemalla virallisen päiväkirjan pitäminen loppui vuonna 2003 aluehälytyskeskuksen toiminnan päättyessä. Tietoa tallennetaan kyllä nykyisinkin, ehkä enemmän kuin koskaan, mutta usein mietin että mahtaakohan kaikki Pronto-selosteet ja Facebook-päivitykset olla luettavissa vielä sadan vuoden päästäkin? Onneksi päiväkirjan puuttumisesta huolimatta tarinat kuitenkin kulkevat edelleen aivan kuten ennen kirjoitustaidon keksimistä – ihmiseltä toiselle.

Tänä vuonna juhlitaan 100-vuotiasta Suomea ja luvassa on varmasti mielenkiintoisia tarinoita itsenäisyydemme ajalta. Olkoon vuosi 2017 hyvien tarinoiden vuosi. Lukekaa, kuunnelkaa, kysykää ja kertokaa… Antakaa tarinoille siivet!

 

Hyvää alkanutta vuotta toivottaen,

Mikko (@Puolipolvi)

 

Jaa artikkeli