Väsynyt lanssari -kolumnin kirjoittaja Mats Stenström on isä, poika, veli ja vanhan liiton Florence. Hän kieltää olevansa väsynyt työhönsä, mutta myöntää toisinaan olevansa työvuoronsa jälkeen uupunut.
Koska elämä on ihanan kallista, väsynyt lanssari tekee ensihoidon ohella opetustyötä sivutoimisesti. Yritän jakaa jonkinlaista kokemuksen tuomaa viisautta tuleville ensihoitajille. Kuten esimerkiksi: syö ja käy vessassa silloin, kun sinulla on siihen mahdollisuus.
Keskustelemme paljon myös työn riskeistä ja turvallisuudesta. Monet olettavat, että se yliannostus- tai ampumiskeikka siinä huonomaineisessa kaupunginosassa, on se vaarallisin skenaario. Vaikka näillä tehtävillä riskit ovat kieltämättä isommat kuin kiireettömässä yleistilan ränsistymisessä Selma-tädin pienessä söpössä kaksiossa, väitän itse, että löytyy riskialttiimpiakin vaihtoehtoja.
Aloitin urani silloin, kun sinivalot olivat rauhallisesti pyöriviä ämpäreitä ”pullamersun” katolla. Toisinaan auton takaa löytyi vielä pari rauhakseltaan syttyvää ja sammuvaa sinistä valoa. Heijastinliivejä oli tarjolla harvoin, ja silloinkaan niitä ei juurikaan käytetty. Näiden asioiden suhteen en todellakaan väitä, että asiat olivat ennen paremmin. En myöskään väitä, että ympärillämme oli tuolloin jokin maaginen suojakupla. Väitän kuitenkin, että liikennepelastustehtävät eivät silloin olleet yhtä riskialttiita kuin ne ovat nyt.
Luodilla on kääntyvät etupyörät
Tämä ei ainakaan johdu siitä, ettei meitä nähtäisi. Syitä voivat olla heikentynyt ajotaito, autojen lisääntynyt automatiikka, matkapuhelimet, sosiaaliseen mediaan kuvaaminen sekä itsekeskeinen asennemuutos, jossa tietoisesti päätetään, ettei liikenteenohjaajan antamia käskyjä tarvitse noudattaa.
Ei riitä, että kohteessa työskentelevät ensihoitajat, pelastajat, poliisit ja hinureiden kuljettajat tekevät kaiken oikein, vaan turvallisuus jää todella paljon muiden ihmisten tekemien (useimmiten huonojen) päätöksien varaan.
En vähättele puukkoa tai käsiaseen luotia, mutta voimme saada suojaa suojaliivistä ja kypärästä sekä tehdä kohteen turvallisemmaksi. Toisin on liikenteessä, jossa se pari tonnia painava nelipyöräinen luoti ei pysähdy heijastinliiviin. Tuolla luodilla on kääntyvät etupyörät, joilla se pahimmillaan kiertää suojan ja osuu. Toistaiseksi maamme on välttynyt tällaisilta tahallisilta teoilta, mutta osaamattoman kuljettajan paniikkiratkaisu tai tammikuussa tullevat yllätysliukkaat voivat tehdä yhtä pahaa jälkeä.
Pelastustoimi käyttääkin liikenneonnettomuuksissa suoja-autoa, jolloin kookas tukiyksikkö asetetaan blokkaamaan liikennettä. Idea on hyvä. Massaa suojaa ihmisiä, joita ei ajoneuvojen tavoin saa kaupasta. Tosin ajoneuvojakaan ei ole hyllyssä, vaan niiden toimittaminen kestää ja on hintavaa. Kääntöpuolena on myös se, että erikoiskalustolle on parempaakin käyttöä. Alallamme tulisikin nähdä enemmän tarkoitukseen valmistettuja suoja-autoja. Eli lisää kalustoa, sillä rahaa, pelastajia ja hallitilaa on – eikun…tiedostakaamme, että tieliikennepelastaminen on todennäköisesti vaarallisinta työtä, mitä teemme, joten taktiikat, kommunikaatio, yhteistyö, suojavarusteet, asenne ja työskentelytavat tulee laittaa kuntoon.
Teksti Mats Stenström
