Arkistojutut
2015
- Aluelaitosten syntyhistoria
Pelastuslaitosten 10-vuotisen taipaleen kunniaksi, pelastustoimen kehittämispäällikkönä Kuntaliitossa pitkän päivätyön tehnyt...
2014
- Palomies altistuu henkensä kaupalla 4/2014
Palomiehet altistuvat viikoittain haitallisille aineille, jotka voivat lisätä syövän riskiä. Kansainvälinen... - Kannonkosken tuhotyöt 3/2014
Epäselvä tulipalo – tietoja niukasti 5.1.2014 kello 5.18.Keski-Suomen pelastuslaitoksen, Äänekoskella päivystä-...
2012
- Eka-ryhmän pintapelastajat muistelevat Estoniaa ja vuotta 1994
”Katsoin helikopterista alas ja ihmettelin meressä olevien pelastusliivien suurta määrää.... - Pienen pojan ihmepelastuminen 10/2012
Saimme aamupäivällä 26. kesäkuuta 2012 hälytyksen raideliikenneonnettomuuteen, kun Länsi-Vantaalla pienen... - MIRG – yhteistyön voimaa merellä 6/2012
Merionnettomuuksien pelastustehtävät vaativat erityisosaamista MIRG-yhteistyössä on voimaa Merionnettomuuksien pelastusvalmiuden kehittäminen, ihmisten... - Tuli irti Valamon luostarissa 3/2012
Sunnuntaina 18. maaliskuuta 2012 Valamon luostarissa tapahtui se, mitä on...
2011
- Pelastusta akkuvoimalla 4/2011
Letkuista ja johdoista on yleensä vain haittaa, näin myös pelastussarjassa....
2009
- Tuolihissi jumiutui – 60 pelastettiin 1/2009
Vuodenvaihde on turistien osalta yksi vuoden vilkkaimpia ajankohtia Kuusamossa. Lähes...
2006
- Palomiehet VR:n makasiinipalossa mellakan kohteena, 4/2006
Helsinkiläiset palomiehet joutuivat vappuyönä 2006 odottamattomaan tilanteeseen, kun paloa VR:n...
2005
- Tallinnan turmakopteria etsi 15 suomalaissukeltajaa 7/2005
Tallinnan edustalle 10.8.2005 pudonneen helikopterin ja sen uhrien etsintöihin osallistui... - Ketjukolarisuma laittoi pelastajat tiukille – 3/2005
Satojen autojen ketjukolarisuma laittoi Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen ennalta-arvaamattoman tilanteen eteen. Pahin...
2004
- Konginkankaan tragedia 3/2004
Hälytysilmoitus kajahti pelastuslaitoksen kongista perjantain vastaisena yönä kello 02.10. Ilmoituksen...
2003
- Paloesimies Tommi Leppioja on Vuoden Palomies 2003
Paloesimies Tommi Leppioja oli työvuorossa viime vuoden eli 2002 lokakuun...
2002
- Miksi paniikkeja joulukirkossa? 4/2002
Paniikkikatastrofeissa suomalaiset eivät ole viime aikoina näkyneet maailman otsikoissa. Turvaako... - Nestekaasurekka ojaan – suuronnettomuus lähellä 4/2002
Säiliöauto oli täydessä nestekaasulastissa matkalla Porvoon Sköldvikistä Kemira Pigmentsin tehtaalle...
2001
- 9/11 – kun maailma pysähtyi, 7–8/2001
Koko maailmaa kuohutti 11. syyskuuta 2001 tapahtunut World Trade Centerin... - Pappi ja suntio tulipaloa sammuttamassa – kirkko suljettu
Uudenvuodenpäivän 2001 jumalanpalvelukset jäivät pitämättä Pelkosenniemen ja Savukosken kirkoissa, kun...
1999
- Tuhoisa tulipalo Maaningalla 1/2000
Palvelutalo Viljamissa joulukuun 4. ja 5. päivän välisenä yönä Maaningalla... - Kierreporras koitui sammuttajan turmaksi 9/1999
Palavan varastorakennuksen kierreporras koitui 19-vuotiaan sammutusmiehen kohtaloksi Eurassa marraskuun 6.... - Pelastajat ristitulessa Ähtärin räjähdeturmassa 9/1999
Puolustusvoimien Ähtärin asevarikon Palolammen varastolla sattui räjähdevaraston räjähdys ja palo... - Työturvallisuus koetuksella loistoristeilijän palossa 3/1999
Turun aluehälytyskeskus vastaanotti 19.2.1999 klo 14.59.41 hätäilmoituksen Masa Yardsin Turun...
1998
- Jyväskylän junaturma 2/1998
Yhdeksän matkustajaa ja toinen veturinkuljettajista menehtyi Jyväskylän ratapihalla 6.3. 1998...
1997
- Porin kerrostalopalossa ainekset suurvahinkoon, 8/1997
Raju palo kerrostalohuoneistossa ja apua tarvitseva uhri parvekkeella. Kuulostaa Lahden... - Metsä-Serlan Kankaan paperitehtaalla 37,5 miljoonan tulityövahinko – 6/1997
Torstaina 10. heinäkuuta 1997 klo 7.00 kolme katonkorjaajaa aloitti työpäivänsä... - Latvapalo loikkasi palokuntien ja valtatien yli – Tammelassa yli 200 hehtaarin metsätuho
”Metsäpalo puuskutti latvoissa vastaan kuin höyryjuna. Vauhtikin oli samanlainen”, ensi-iskun...
1996
- Murhenäytelmä Lahdessa 1/1997
”Mun huoneessa on pieni tulipalo”, hätääntynyt tytön ääni henkäisee hätäkeskuksen... - Jokelan junaturma käynnisti mittavat pelastustoimet, 4/1996
Tuusulan Jokelassa tapahtui sunnuntaiaamuna 21.4.1996 vakava junaonnettomuus. Oulusta Kontiomäen kautta... - Pelastuskoirat suurena apuna Valkeakosken raunioetsinnöissä, 5/1996
Valkeakosken Tervasaaren tehtaalla 27. maaliskuuta 1996 tapahtunut onnettomuus osoitti, että...
1995
- Suurpalo turvetuotantoalueella levisi räjähdysmäisesti – 7/1995
Useita viikkoja kestäneen kuivuuden jälkeen syttynyt turvetuotantopalo levisi metsäpaloksi vaikeissa... - Kaksi samanaikaista ullakkotulipaloa Helsingissä – 3,4/1995
Huhtikuun kuudentena vuonna 1995 syttyivät Helsingin Hietalahdessa vierekkäisten kerrostalojen ullakot... - Suurtulipalon uhka keskellä Helsinkiä ja palomieslakkoa – Pelastustieto 2/1995
Suomen Palomiesliiton kahdestoista lakkopäivä pääkaupunkiseudulla toi tätä kirjoitettaessa toistaiseksi uhkaavimman...
1994
- Estonian murhenäytelmä Itämerellä 8/1994
Laivamatkustajan ja pelastusviranomaisen painajainen, matkustaja-aluksen äkillinen uppoaminen syysmyrskyisellä merellä keskellä...
1992
- Rivitalopalossa kuoli neljä lasta Haukiputaalla 7/1992
Haukiputaan kunnassa sattui 5.7.1992 kohtalokas rivitalopalo, jossa menehtyi neljä lasta.... - Palokuntaveteraani Vilho Pesälä – virkeä 90-vuotias
Palokuntaveteraani Vilho Pesälä täytti vuoden 1992 heinäkuussa 90 vuotta. Palontorjunta-lehti... - Tulipalo Hartwallin tehdasalueella Helsingissä 6/1992
– Hätäkeskus Helsinki. – Vedetään nää hei pois! – Hätäkeskus.... - Luja tahto vie läpi vaikka harmaan kiven – ja byrokratian
Sanotaan, että ihminen saa melkein mitä vain haluaa, kun siihen...
1991
- Auto Keravanjokeen – neljä nuorta hukkui, 1/1992
Joulunajan pahin yksittäinen liikenneturma sattui Keravan Jokitiellä puoli kilometriä Vantaan... - Palomies Lasse Gustavsson jäi eloon vastoin kaikkia ennusteita – Palontorjunta 1/1991
Palomies Lasse Gustavsson tuli koko Ruotsin tuntemaksi vuonna 1981. Hän...
1990
- Lentopelastajien tulikoe myrskyävällä merellä 1/1991
Helsingin palolaitoksen runsaan vuoden ikäinen lentopelastuskomennuskunta (LEKA) sai todellisen tulikasteensa... - Helsingin pelastushallinnossa laaja uudelleenjärjestely – Palontorjunta 6/1990
Helsingin kaupunginvaltuusto on yksimielisesti hyväksynyt pääkaupungin pelastushallinnon uudelleenjärjestelyn. Kesäkuun kokouksessaan valtuusto... - Sally Albatrossin haastava palo, 1/1990
Risteilyalus Sally Albatrossin palo telakalla Nackan kunnassa aivan Tukholman kaupungin...
1989
- Kaksi räjähdystä Outokumpu Oy:n happitehtaalla Harjavallassa, 5/1989
Kolme sammutusmiestä loukkaantui lievästi happitehtaassa sattuneessa räjähdyksessä Harjavallassa lauantaina 22.4.1989.... - Jälkivahinkojen torjunta korostui arvokiinteistön ullakkopalossa 4/1989
Kerrostalon katon korjauksesta syttyi Helsingissä Puistokadun ja Neitsytpolun kulmauksessa 11.4.1989... - Viisi menehtyi rivitalon tulipalossa Joensuussa, 4/1989
Viisi ihmistä sai surmansa Joensuussa 6. huhtikuuta 1989 lähellä puolta... - Säiliöpalosta jättivahingot Sköldvikin jalostamolla 3/1989
Nesteen Sköldvikin tuotantolaitoksella Porvoon maalaiskunnassa 23.–24.3.1989 riehunut säiliöpalo oli huomattava... - Hitsauksesta miljoonavahingot Raumalla 2/1989
Hollmingin telakan suurlohkohallin palo Raumalla työllisti alueen palokunnat tammikuun 27....
1987
- Sitkeä Alcatelin elektroniikkavaraston palo Pitäjänmäellä Helsingissä – 3/1987
Keskiviikkona 18. maaliskuuta syttyi Helsingissä Pitäjänmäen teollisuusalueella myrkyllisiä savukaasuja kehittänyt... - Palomieskoulutus kilpailun jälkeen Kuopioon, 1/1987
Sisäasiainministeriön pelastusosasto ajoi johdonmukaisesti Lohjaa uudeksi palokoulun paikkakunnaksi. Ministeriössä Lohjan... - Tasoristeysonnettomuus Laukaassa 2/1987
Laukaassa sattuneessa kuorma·auton ja tavarajunan törmäyksessä 9. tammikuuta 1987 suistui...
1986
- Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuus, 5/1986
Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuus oli laajasti esillä Palontorjunnassa 5/1986. Lehdessä kerrottiin onnettomuusaikaisesta...
1985
- Pietarsaaren kirkkopalot tuhopolttoja 6–7/1985
Pietarsaaren maalaiskunnan historiallisesti arvokas kivikirkko tuhoutui pahoin tulipalossa 21. elokuuta... - Rahtilaiva Sallan tulipalo – Palontorjunta 4/1985
Suomalainen rahtilaiva Salla ja neuvostoliittolainen Abakanles törmäsivät yhteen lauantaina 6.4.1985 ennen...
1984
- Suurpalo keskellä Helsinkiä, 5/1984
Raivoisa tulipalo tuhosi Helsingin keskustassa 22.5.1984 heti puolenyön jälkeen Hufvudstadsbladetin... - ”Helikopteri pudonnut yleisön joukkoon ja syttynyt palamaan” – 4/1984
Ahveniston moottoriradalla tapahtui sunnuntaina 6. toukokuuta 1984 viiden ihmisen hengen... - Tulipalot kalustetehtaalla Vilppulassa ja Hämeenlinnan rautatieasemalla – 1/1984
G.A. Serlachiuksen kalustetehdas ykkösellä Vilppulan Kolhossa loppiaislauantaina 1984 raivonnut suurpalo aiheutti...
1983
- Ensimmäinen Vuoden Palomies valittu 2/1983
Paloalalle on ensimmäistä kertaa valittu vuoden merkkihenkilö. Valinta päätyi tänä... - Irmeli Niemi oli Luvialla Euroopan ensimmäinen naispalopäällikkö, 1/1983
Irmeli Niemen palokuntaura aIkoi runsaat 30 vuotta sitten kuin sattumalta,...
1982
- Ravintola Rivolin tulipalo uhkasi koko kerrostaloa Helsingissä, 6–7/1982
Jo toisen kerran koetteli tulipalo samaa ravintolaa seitsemän vuoden sisällä....
1981
- Ravintola Ukkometso paloi Jyväskylässä, 10/1981
Jyväskylän keskustassa olevassa Keskimaa Sokoksen ravintola Ukkometsossa syttyi sunnuntaina 29.11.1981... - Sarja kaasuonnettomuuksia ja vaaratilanteita Helsingissä, 8/1981
Helsingissä oli syyskuun puolivälissä 1981 kuuden vuorokauden jakso, jolloin kaupunkikaasu... - Porin Puuvillan palo 5/1981
Oy Finlayson Ab:n omistama Porin Puuvillan palo 20.5.1981 oli Suomen...
1980
- Kaavin kirkko paloi maan tasalle 5/1980
Palopäällikkö Osmo Hakkarainen sai kotiinsa ilmoituksen kirkon syttymisestä vähän ennen... - Raju tulipalo uhkasi tuhota Turun linnan 3/1980
Raju tulipalo uhkasi tuhota kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Turun linnan varhain aamuyöllä...
1979
- Virtain kunnalliskodin palossa kuoli 27 vanhusta 1–2/1979
Kun Virtain kunnalliskodin yövalvoja aamuyöstä puoli viiden aikaan havahtui ääniin...
1978
- Palokuntien osuus Rissalan lento-onnettomuudessa – 9/1978
Kuopion lentoasemalta ilmoitettiin onnettomuusiltana 3.10.1978 kello 21.35, että DC-3-merkkinen lentokone... - Räjähdys tuhosi hotellin Heinolassa – kolme kuoli 4/1978
Hotelli Heinolanhovi räjähti ja syttyi tuleen 20.4.1978. Räjähdys ja sitä... - Vanha Ylioppilastalo tuhoutui pahoin 4/1978
Lauantain vastaisena yönä 8.4.1978 Helsingissä syttyi kaupungin sydämessä tulipalo, joka...
1977
- S/S Imatra törmäsi vedenalaiseen kariin, 6–7/1977
Kesäkuun 9. päivän iltana noin klo 21.30 vuonna 1977...
1976
- Useita paloja paperitehtaalla Varkaudessa 1/1977
A. Ahlström Osakeyhtiön Varkauden paperitehtaalla ja sen paperivarastossa sytytettiin yön... - Lapuan Patruunatehtaan räjähdys vaati 40 uhria 4/1976
Koskaan aikaisemmin eivät suomalaiset palontorjujat ole joutuneet yhtä kohtalokkaan onnettomuuden... - Suurpalo Olkiluodossa ydinvoimalan työmaalla, 2/1976
Harvemmin joutuvat palokunnat sammutustöihin kohteeseen, jollainen rakenteilla oleva TVO I:n...
1975
- Uhkasoitot edelsivät puuvillavaraston oudon nopeaa syttymistä Porissa – 10/1975
Porissa sattui 11. syyskuuta 1975 tulipalo, joka sai lehdistössä aikaan... - Maantiehätäpuhelimia kokeiltiin ensin Lapissa, 9/1975
Ensimmäiset maantieden hätäpuhelimet otettiin virallisesti kokeilukäyttöön tämän vuoden tammikuun 1975... - ETYK ja palokuntien toiminta 6–7/1975
Helsingin kaupungin palolaitoksen vastuulla oli nyt, kuten ETY-kokouksen ensimmäisenkin vaiheen... - Uimaharjun sahapalosta miljoonavahingot Enossa, 1975/3
”Eletään helmikuun viimeistä päivää 1975. On alkamassa johtosääntöni edellyttämä vapaa...
1974
- Paloalan kehityksen 25 vuotta, 9–10/1974
Palontorjunta-lehdessä 9–10/1974 julkaistiin mielenkiintoinen ja kattava katsaus paloalan kehitykseen 25... - Hollantilaisbussin ja rekan tuhoisa törmäys, 8/1974
Jyväskylästä 4-tietä pohjoiseen lähtenyt hollantilaisturistibussi pitää pientä kiirettä ohitellen edellään... - Ison ja pienen kunnan palotoimi vertailussa 1974/4
Suomessa on tällä hetkellä 481 kuntaa: kaupunkeja 63, kauppaloita 21...
1973
- BORE II paloi Aurajoen laiturissa Turussa – 10/1973
BORE II paloi Aurajoen laiturissa Turussa marraskuussa 1973. Palo oli... - Ajattelematon narun poltto johti miljoonavahinkoihin Hankkijan keskusvarastolla Helsingin Malmilla
Eräs varastomies sai paloyötä edeltäneenä aamuna tehtäväkseen ottaa noin kymmenen... - Säiliöaluepalo Kokkolassa, 6/1973
”Onnekasta tässä onnettomassa tilanteessa oli, että Esson varasto syttyi. Jos... - Miljoonavahingot tulipalossa Tampereella – alkuvaiheessa koko laaja teollisuusalue oli uhattuna
Varhain tiistaiaamuna 27. maaliskuuta 1973 klo 6.05 sai Tampereen palokunta... - Lento Oulusta päättyi pakkolaskuun 3/1973
Kar-Air Oy:n reittivuorokone lähti 5. helmikuuta 1973 klo 08.50 Oulunsalon...
1972
- Helsingin kaupungin palolaitoksen koulutuskeskus aloitti toimintansa – 2/1972
Viime maaliskuun ensimmäinen päivä oli eräs kaikkein merkityksellisimmistä Helsingin palotoimen...
1971
- Tuhoisa miljoonaluokan lautatarhapalo Tornion Röyttässä 1971
Yöllinen suurpalo 31.7.–1.8.1971 tuhosi lähes puolet Rauma-Repola Oy:n Röyttän sahan... - Hallan Tehtaitten suurpalo 4/1971
Lähes sata metriä pitkä lajittelu- ja rimoitushuone tuhoutui muutamassa tunnissa... - Kahden viikon laivapalo Raumalla 4/1971
Lauantain 23. tammikuuta 1971 vastaisena yönä oli rahtilaiva Veli Pohjanlahdella...
1970
- Valtion palokoulu muuttuu Valtion palo-opistoksi – Palontorjunta 1/1970
Valtion palokoulusta tuli Valtion palo-opisto vuonna 1970. Hallitus antoi Valtion...
1969
- Kaksi palomiestä hukkui Oulussa 1969/5
Kaksi Oulun kaupungin palolaitoksen palveluksessa ollutta palomiestä hukkui Oulussa Merikosken...
1968
- Kevytbensiinin lastauspaikalla suurtulipalo Keravan rautatieasemalla – 2/1968
Lauantaina maaliskuun 2. päivänä 1968 klo 3.49 ilmoitettiin Keravan asematoimistosta... - Kevytbensiinin lastauspaikalla suurtulipalo ratapihalla Keravalla – Palontorjunta 2/1968
Lauantaina maaliskuun 2. päivänä 1968 klo 3.49 ilmoitettiin Keravan asematoimistosta...
1966
- Helsingin messuhallin palo 6/1966
Kesäkuun 16. päivänä 1966 vaurioitti katonkorjaajien nestekaasulla toimivasta puhalluslampusta syttynyt... - Vaajakosken Tehtaiden lastulevytehtaan suurpalo 6/1966
SOK:n Vaajakosken Tehtaiden lastulevytehtaan kuivaamossa syttyi 21.5.1966 noin klo 13... - Lapinlahden kunnalliskodin mielisairasosaston palo – 4/1966
Perjantai-iltana, huhtikuun 22. päivänä 1966 syttyi Lapinlahden kunnalliskodin mielisairasosaston rakennuksessa... - Joensuun kaupungintalon palo, 6/1966
Tulipalo tuhosi 9.–10.3.1966 Joensuun kaupungintalon teatteri-ravintolasiipeä sekä tornia. Palo alkoi...
1965
- Räjähdys Iisalmessa 8/1965
Keskiyön hetket oli ohitettu, hiljaiseksi tunnettu kaupunki oli siirtynyt ansaitsemaansa... - Autolautta Finnhansan palo 3/1965
Torstaina maaliskuun 18. päivänä 1965 tuli Helsingin pääpaloaseman automaattisista hälytyslaitteista... - Räjähdyksiä purusiilopalossa Lahdessa – 1/1965
Lahden kaupungin palolaitokselle ilmoitettiin 19.1.1965 klo 19.00 Esko Järvinen Oy:n...
1964
- Satamien haastava palontorjunta 7/1964
Viime aikoina on satamissa sattunut useita tulipaloja, mistä luonnollisesti herää... - Suuronnettomuus kiskoilla Mäntyharjulla 4/1964
Lämmitysöljyvaunun suistuminen kiskoilta aiheutti toukokuun 4. päivän aamuna 1964 palavia...
1963
- Tuhoisa sahapalo Iisalmessa, 8/1963
Perjantaina syyskuun 13. päivänä klo 16.14 huomasi eräs Iisalmen Sahat... - Lentokenttien pelastuspalvelussa isoja puutteita 8/1963
Lentokenttiemme pelastuspalvelu on ollut julkisuuden valokeilassa erityisesti viime viikkojen aikana,... - Vernissan itsesyttyminen aiheutti suurpalon ja miljoonavahingot Kylmäkoskella
Noin 64 miljoonan vanhan markan suuruiset palovahingot aiheuttanut suurpalo loimusi... - Synkkää palotilastoa jo alkuvuodesta – Pt 4/1963
Kuluvan vuoden alku on palonuhrien lukumäärään nähden ollut maassamme ennätyksellisen... - Historiamme tuhoisin tehdasräjähdys Oulussa 1/1963
Tammikuun 9. päivän yönä tärisytti valtava räjähdys Oulun kaupunkia. Laanilan...
1962
- Rauman satamassa suurpalo 7/1962
Rauman palokunta sai 10.10.1962 klo 21.29 hälytyksen satamaan ilmoituksella: ”Trukki... - Tietokoneet – vahingonvaara ja suojaaminen, 6/1962
Palontorjunta 8/1962:n juttu voi tuntua tänä päivänä huvittavalta, kun yhdessä... - Ylistaron suurpalossa vuonna 1962 oli tulessa 26 eri rakennusta
Keskiviikko kesäkuun 20:s vuonna 1962 valkeni aurinkoisena poutapäivänä. Aamuyöstä alkanut,... - Siltapalo vaati sammuttajan hengen Torniossa 4/1962
Huhtikuun 16. päivä 1962 valkeni Torniossa kauniina ja aurinkoisena. Tornionjoen...
1960
- Tilgmannin tulipalo vaati raskaat uhrit 5/1960
Heinäkuun 12. päivänä 1960 klo 19.48 tuli paloilmoitus Helsingin pääpaloaseman...
1959
- Tuhoisat metsäpalot 6/1959
Sunnuntaina heinäkuun 19. päivänä 1959 havaittiin jo aamulla nousevan savupilviä...
1958
- Forssan kauppalaan uusi paloauto
Ilmassa on ollut sanankäänteistä päätellen miltei suuren urheilujuhlan tuntua, kun...
1957
- Paloviranomaisten ohjeista piittaamattomuus maksoi valtiolle kymmeniä miljoonia – viljavarasto paloi Tikkurilassa
Syyskuun 22. päivän vastaisena yönä loimusi Tikkurilan itäisellä taivaalla ja...
1956
- Hallan Tehtaiden puusepäntehtaan palo 6/1956
Illalla oli pari hallalaista koulupoikaa matkallaan moottorivenerantaan havainnut savua tulevan... - Havaintoja Neuvostoliiton palontorjunnasta, 3/1956
Helmikuinen matkamme Neuvostoliittoon kesti vain 10 vrk, joten mitään seikkaperäistä...
1955
- Tulipalo vaati kahden sammuttajan hengen 5/1955
Järkyttävä tulipalo Liedossa Elokuun 12. päivänä 1955 klo 14.50 sai... - Kunnialaukaukset polttivat kovaonnisen Uudenkaupungin 3/1955
Uuteenkaupunkiin oli syyskuussa 1685 saapunut tarkastusmatkalle Turun ja Porin läänin...
1950
- Helsingin rautatieaseman palo, 6/1950
Keskiviikkona 14.6.1950 klo 16.42 sai Helsingin palokunta hälytyksen palokellosta...