Kokemuksia ensihoidosta poliisin silmin

Olen toiminut poliisihallinnossa alkaen vuodesta 2012, jolloin aloitin poliisin perustutkinnon suorittamisen poliisikokelaana. Aloitin työharjoittelun nuorempana konstaapelina 2013 Helsingin poliisilaitoksella. Poliisin perustutkinnon sain suoritettua 2015 alussa ja sain vanhemman konstaapeli viran Helsingin poliisilaitokselta, missä olenkin siitä lähtien työskennellyt erilaisissa tehtävissä hälytys- ja valvontayksikössä, ulkomaalaispoliisissa sekä rikostutkinnassa.
Tammikuussa 2021 aloitin opiskelemaan Metropolia ammattikorkeakoulussa ensihoitaja AMK -tutkintoa. Pintapuolisesti ensihoidon ja poliisin työt muistuttavat mielestäni toisiaan, hätäkeskuksen jakamien tehtävien suorittamista ja hälytysajoneuvon kuljettamista. Hyvin nopeasti opintojeni alkutaipaleella huomasin, että olen tullut varsin erilaiseen kulttuuriin, asioita ajatellaan ja tehdään erilaisista lähtökohdista ja työn tavoitteet ovat poikkeavat. Suomenkieliset sanatkin saattavat vaihtaa merkitystään eri aloilla: hoitajalle ”asiallinen” potilas vaikuttaa tarkoittavan aikaan ja paikkaan orientoitunutta henkilöä, vaikka hänen käytöksensä olisikin aggressiivista, poliisille ”asiallisuus” tarkoittaa asiakkaan yhteistyökykyä, vaikka asiakas olisikin täysin psykoottinen.
Kerron tässä artikkelissa omia kokemuksiani, havaintojani ja näkemyksiäni opintojeni ajalta. Poliisin toimintaan liittyy paljon salassapitosäännöksiä, eikä julkisia lähteitä ole juurikaan käytettävissä, joten tässä blogisa käsittelen poliisin toimintaa omien kokemusteni ja ajatuksieni pohjalta, eivätkä ne edusta mitään virallista tahoa.

Poliisin ja ensihoidon yhteistoiminta

Kokemukseni mukaan ensihoito ja varsinkin kentällä toimiva poliisi kohtaavat toisensa työtehtäviensä parissa toistuvasti. Tyypillisiä tehtäviä omalla kohdallani ovat olleet ensihoidon tapaamat väkivaltaiset potilaat tai uhkaavilta vaikuttavat tilanteet ja varsinkin potilaat, joilla on taustalla mielisairauksia ja päihteiden käyttöä. Erilaiset onnettomuustilanteet, esimerkiksi työtapaturmat tai liikenneonnettomuudet, sekä hoitolaitokseen kuljettamisen turvaaminen. Poliisi saattaa omia tehtäviään suorittaessaan kohdata henkilöitä, joiden terveydentila vaatii ensihoidon tarkastusta. Lisäksi poliisin kiinniottamien, pidättämien ja vangittujen henkilöiden terveydentila saattaa olla syynä ensihoidon kutsumiseen. Sairaskohtauksen simuloiminen on myös tyypillistä vastarintaa, jolla yritetään haitata poliisin virkatehtävän suorittamista. 

Elina Vistala ja Emil Windahl ovat tehneet poliisiammattikorkeakoulussa 2022 opinnäytetyön, jossa he ovat haastatelleet Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen henkilöstöä. Myönteisinä asioina sekä haasteina oli koettu seuraavan kaltaisia asioita:
”Saatujen vastauksien perusteella haastateltavat ovat pääpiirteittäin kokeneet positiivisia kokemuksia ensihoitajien kanssa tehdystä yhteistyöstä. Useampi haastatellut kokee, että yhteistyö on aina ollut toimivaa, eikä muutokselle ole tarvetta.”
”Yhteistyö ensihoidon kanssa ei ole kuitenkaan aina sujuvaa, vaan haastatteluun vastanneet ovat tuoneet esille ongelmakohtia yhteistyöhön liittyen. Haastavina koetut asiat liittyvät etenkin virka-avun antamiseen, sekä virka-apuun liittyviin tehtävät. Kuten kaksi haastateltavista tuo esiin, haasteita on kohdattu esimerkiksi kommunikaatiossa sekä mielenterveyspotilaihin liittyvissä tehtävissä.”

Toisten tehtäviä ja toimintatapoja ei kuitenkaan välttämättä ymmärretä kovin hyvin.

LAB-ammattikorkeakoulun ensihoidon AMK opiskelijat Kaisa Kurtti ja Lauri Lassila ovat opinnäytetyössään vuodelta 2022 haastatelleet ensihoitajia heidän kokemuksistaan yhteistyöstä poliisin kanssa. Ensihoitajien kokemuksia poliisin kanssa toimimisesta:
”Haastateltujen pääasiallinen kokemus poliisien kanssa työskentelystä oli positiivinen. Henkilökemioiden koettiin olevan parempia toimittaessa pienemmillä paikkakunnilla, missä poliiseja on vähemmän ja näin ollen tehtävällä on todennäköisimmin poliisipartio, jonka poliisit ovat jo tuttuja ja heidän kanssaan on tehty yhteistyötä aikaisemminkin.”
”Hankalaksi koettiin muun muassa se, että poliisin toiminta ei aina näyttäydy avoimena ensihoidolle. Haastatteluissa mainittiin, että haasteena on usein se, ettei ensihoidossa täysin tunneta tai ymmärretä poliisin työtehtäviä ja kriteerejä poliisin saamiseksi, tai sitä, kuinka poliisin tehtävän kiireellisyys määräytyy. Haasteeksi mainittiin tässäkin vaiheessa epätietoisuus toiminnasta VARO-henkilöiden kohdalla. VARO-tietoja sisältävässä tehtävässä poliisien odotettiin varmuudella liittyvän tehtävälle, mutta haastatteluissa esiin nousseiden kokemuksien mukaan yhä useammin itsensä täytyy ensin altistaa mahdolliselle vaaralle, jotta poliisipartio tehtävälle liitetään. Haastatteluissa koettiin, että poliisin toiminta on salaista, jonka vuoksi ymmärrys voi tehtävillä ja päivittäistoiminnassa jäädä vajaaksi.”

Molempien opinnäytetöiden johtopäätökset vastaavat hyvin pitkälle omia kokemuksiani molemmissa organisaatioissa toimittuani. Sekä ensihoitajat ja poliisit arvostavat toistensa ammattikuntia, luottamus on korkealla tasolla. Toisten tehtäviä ja toimintatapoja ei kuitenkaan välttämättä ymmärretä kovin hyvin, sekä kommunikaatiossa saattaa olla häiriöitä, joista voi seurata väärinkäsityksiä.

”Millä perusteella? Näytä pykälä!”

Ensimmäiseen ”kulttuurishokkiin” törmäsin heti opintojen alkuvaiheessa, kun aloimme harjoittelemaan hoitotoimenpiteiden tekemistä ja varsinkin kun vuorossa oli erilaisten injektioiden antaminen.
Poliisin tehtävät ovat säädetty poliisilakiin ja lyhyesti voisi tiivistää poliisin olevan ”lain valvoja” ja tehtävää suorittaakseen poliisi käyttää julkista valtaa. Julkisen vallan on perustuslain mukaan aina perustuttava lakiin. Tarve perustella toimintaa värittävää koko poliisin toiminnan ja mitä enemmän poliisi käyttää valtaansa ihmisten perusoikeuksiin puuttuessaan, sitä tarkemmin ja paremmin toimenpiteet on perusteltava.

Luonnollisesti kanylointia harjoitellessamme odotin, että toimenpiteelle on löydyttävä jostakin pykälästä perusteet.

Yksi ihmisen perusoikeuksista on oikeus koskemattomuuteen, poliisin toimenpiteistä esimerkkinä henkilön katsastus rikkoo tätä oikeutta (Pakkokeinolaki). Henkilön katsastus tarkoittaa ihmiseen kajoamista ”pintaa syvemmin”, tätä on vaikkapa verikokeiden otto rattijuopumustilanteessa. Luonnollisesti harjoitellessamme esimerkiksi kanylointia odotin aikaisemman kokemuksen perusteella, että toimenpiteelle on löydyttävä jostakin pykälästä perusteet. Kanylointi aiheuttaa kipua, ihmisen laskimoon pistetään neulalla muovinen putki, jonka kautta häneen tiputetaan nesteitä ja lääkkeitä, hyvin tavanomainen hoitotoimenpide, poliisina en kuitenkaan voisi kuvitella, millä perusteella ihmiseen voisi kohdistaa näin ”jäykän” pakkokeinon. Jos vertaisin iv-lääkkeen antoa poliisin voimankäyttöön, olisi se vakavuudeltaan jossakin etälamauttimen ja virka-aseen käytön välissä. Emme olleet vielä päässeet opinnoissa katetrointiin, joka rikkoo kaikkien kuviteltavissa olevien ihmisoikeussopimuksien lisäksi konstaapelin psyykeen, toki nyt mieleni on jo hoitotyön karaisema.

Toisin kuin poliisityö, ensihoito ei ole julkisen vallan käyttöä eikä ensihoitaja ole valtion virkamies. Hoitaminen perustuu yhteistyöhön ja potilaan suostumuksella hänelle voidaan tehdä hoitotoimenpiteitä. Potilaalla on kuitenkin aina oikeus kieltäytyä hoidosta. Jotkut potilasryhmät eivät kuitenkaan pysty päättämään omasta hoidostaan oman etunsa mukaisesti, jolloin lääkäri voi tehdä päätöksen tahdonvastaisesta hoidosta. Koska potilaalla on oikeus kieltäytyä ensihoidon hoitotoimenpiteistä, on tehtävä virka-apupyyntö, sillä poliisin toimenpiteistä ei vastaavaa oikeutta ole. Poliisin on tultava paikalle kertomaan lääkärin määräys, koska ilmeisesti siniset vaatteet auttavat punaisia, valkoisia tai vihreitä vaatteita paremmin löytämään motivaation sitoutua hoitoon. Toisin sanoen ensihoito usein joutuu käyttämään kaikki konstit lahjonnasta uhkailuun tuloksetta, kun taas jo poliisin saapuminen paikalle saattaa luoda yhteisymmärryksen. 

”Se on ansa!”

Erään ensihoidon harjoitteluvuoron alussa juttelin kokeneen ensihoitajan kanssa aikaisemmasta työkokemuksesta. Kuultuaan olevani virkavapaalla poliisista hän totesi, että osaat sitten varmaankin toimia ihmisten kanssa, vastasin vitsaillen ”kyllä, ainakin väkivaltaisten ja aggressiivisten ihmisten, mutta ystävällisiin suhtaudun hieman epäluuloisesti”.

Poliisi varautuu kaikessa toiminnassaan aina väkivallan kohtaamiseen. Oman virkaurani aikana yksi konstaapeli on tehtävää suorittaessa menettänyt henkensä, useita on loukkaantunut ja itsekin olen saanut oman osuuteni väkivaltaisesta vastustamisesta. Mielikuvitus ei riitä keksimään kaikkia mahdollisia uhkakuvia, mitä jotkut konstaapelit ovat urallaan kohdanneet ja mihin poliisin on kyettävä varautumaan. Poliisille on järjestetty häikäilemättömiä väijytyksiä ja ansoja, esimerkkinä Porvoossa 2020 tapahtunut poliisiampuminen, josta Yle uutisoi seuraavasti: ”Porvoon esitutkinta: Poliisit eivät luovuttaneet, vaikka pistooli oli ohimolla ja molempia ammuttiin – Tuli tunne, että kuolen tässä tilanteessa.”
Tapahtumista pyritään oppimaan jo heti poliisikoulusta alkaen, missä sijaitsee virantoimituksessa kuolleiden poliisien muistoseinä, jolla on 131 muistolaattaa. Yleisemmin vastarinta tai yritys vaikuttaa poliisiin ei ole kuitenkaan suoraa väkivaltaa vaan sillä tai esimerkiksi oikeustoimilla tms. seurauksilla uhkaamista ja kiristämistä. Kaikenlaisilla kuviteltavissa olevilla ja ymmärryksen ylittävillä manipulointitempuilla saatetaan yrittää harhauttaa poliisia: valehtelemalla, mielistelemällä, syyttelemällä, uhriutumalla, ”krokotiilin kyynelillä”, pilkkaamalla, uhkailemalla ym. 

Poliisin silmin ihmisten asunnot ovat tuntemattomia ja vaarallisia paikkoja.

Perustason ensihoidon harjoittelussa lähdettiin ensimmäiselle ensihoitotehtävälleni. Saavuimme pienen omakotitalon pihaan, jonka ulko-ovi oli jätetty auki. Ensihoidossa on tärkeää nopea potilaan tilanarvio ja oikean hoidon aloittaminen, vakavissa sairaskohtauksissa hyvin lyhyilläkin viiveillä on merkittävä vaikutus potilaan toipumiseen tai selviämiseen. Systemaattisuutta ja tehokkuutta korostettiin harjoitteluissani sekä kohteessa vietettyä aikaa seurattiin ja sitä pyrittiin minimoimaan. 
Minun vielä keräillessä ohjaajani kanssa hoitoreppuja ja defibrillaattoria ambulanssista oli hoidosta vastaava ensihoitaja hujahtanut asuntoon sisään ja keittiöön potilaan luo aloittamaan työdiagnoosin tekemistä. Poliisin silmin ihmisten asunnot ovat tuntemattomia ja vaarallisia paikkoja ja juuri keittiössä säilytetään veitsiä ja muita astaloiksi kelpaavia välineitä. Kyseessä vaikutti siis olevan täysin ilmeinen ansa! Vaistoni eivät kuitenkaan pitäneet paikkaansa, selvisimme tehtävästä, joka oli hengitystieinfektion aiheuttama yleistilan lasku vanhuksella ja kiireetön kuljetus sairaalaan.

”Epäilyttävää”

Harjoitteluiden edetessä siirryin harjoittelemaan hoidosta vastaavana ensihoitajana toimimista ja työdiagnoosin tekemistä. Sekin tehtävä pikkuhiljaa tuli tutuksi, mutta ohjaaja toivoi potilaan puhutuksessa vähemmän keskeytyksiä ja ”kiusallisia hiljaisuuksia”.  Pidin itseäni sosiaalisissa tilanteissa taitavana ihmisenä ja omasta mielestäni kohtaamiset tuntuivat varsin luontevilta. Yritin kuitenkin kankeasti täyttää potilastapaamisia puheella. Poliisina vuorovaikutustilanteissa yrittäessäni esimerkiksi selvittää tapahtumien todellista kulkua, olen saattanut käyttää ”kiusallista hiljaisuutta” antaakseni painetta tai tilaa puhutettavalle vastata ja kertoa tapahtumista omin sanoin. Myös omaa ulosantia on tärkeä hillitä. Epävarmuutta ei voi ilmaista, sillä siihen tullaan tarttumaan. On vältettävä paljastamasta tietoa, millä voi olla asian selvittelyyn vaikutusta tai mikä voi olla salassa pidettävää. Lyhyesti: kaikkea mitä poliisi sanoo, tullaan myös käyttämään häntä vastaan, vuorovaikutustilanteet muistuttavat pokeripeliä. Ensihoidon haastattelussa potilaan intressinä ei yleensä ole ”vetää nenästä” ensihoitajaa tai jättää kertomatta esimerkiksi oireita tai valheilla harhauttaa hoitajaa. Poliisin asiakas ei välttämättä ole aina oikeassa, mutta potilaslähtöiseen hoitotyöhön kuuluu uskoa potilaan kuvausta omista oireistaan. Toisin sanoen: ihmiset suhtautuvat ensihoitajaan useammin ystävällisesti ja avoimesti, he vaikuttavat olevan hyvässä yhteistyössä, eivätkä he pahastu, kun ensihoitaja utelee heiltä henkilökohtaisia tietoja. Epäilyttävää.

”Luovuttaminen ei ole vaihtoehto!”

Hoitotyössä hoitotyöntekijä ottaa hoitaakseen ihmisen tarpeet ja vastuun siitä, että hän saa hyvää hoitoa, siten että hänen itsemääräämisoikeutensa toteutuu. Potilaalla itsellään ei todennäköisesti ole riittäviä lääketieteellisiä tietoja hoitonsa arvioimiseen eli vastuu on korostuneesti hoitohenkilökunnan harteilla. Potilaalla saattaa olla jokin sairaus, joka vaikuttaa hänen kykyynsä tehdä päätöksiä, esimerkiksi delirium tai vaikka mielisairaus. Kriittisimmillään potilas voi olla eloton, jolloin perus elintoimintojen, hengityksen ja sydämen pumppauksen hallinta on hoitajan vastuulla, potilasta on siis elvytettävä. Ammattitaitoisen hoitajan on myös tiedettävä, koska potilaan elvyttämistä ei aloiteta. 
Käypä hoito suositus kertoo elvytyksestä muun muassa seuraavaa: ”Potilaan oma toive (hoitotahto tai -testamentti) ja tilan huono ennuste (terminaalivaiheen sairaus). Potilaan (myös lapsen) sydänpysähdystä ei ole nähty eikä kuultu tapahtumapaikalla ja alkurytminä asystole (hukuksiin joutuneet ja hypotermiset potilaat pois luettuina) Traumaperäinen sydänpysähdys (asystole) Vitaalitoiminnot heikentyneet eikä potilas riittävien taustatietojen valossa hyödy elvytyksestä (lääkärin konsultaatio)”

Poliisin koulutukseen kuuluu ensiapukoulutusta. Lisäksi ainakin Helsingin poliisilaitoksella järjestetään ensiapukoulutuksia säännöllisesti. Vuoden 2017 Vihdin poliisimurha (MTv3:n uutiset: Vihdin poliisimurhan kolmetoista kaoottista minuuttia: ”Tomppaan osui, Tomppaan osui”) nosti aikanaan pinnalle poliisiorganisaation sisällä poliisin kyvyn antaa ensiapua. Vihdin tapahtuman kaltaisissa tilanteissa, jossa loukkaantuneita on aktiivisen ampujan tulenkäyttöalueella, ensihoidolla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta päästä potilaan luo. Henkeä pelastava ensiapu on täysin konstaapelien kykyjen ja välineiden varassa. Ensiapukoulutusta ja varustusta on kehitetty, nykyään kentällä toimivalla poliisimiehellä tulisi olla hallussa kiristysside, paineside, kertakäyttöinen elvytyssuoja sekä EA1 – tai EA2 -tason ensiaputaidot ja lisäksi taidot massiivisen verenvuodon tunnistamiseen ja hallitsemiseen. Joissakin partioissa on lisäksi laajempi kattaus ensiapuvälineistöä ja osaamista. Poliisilla voi olla tavanomaista paremmat valmiudet antaa ensiapua, mutta siitä huolimatta poliisi on maallikko, jolta ei voi odottaa vammamekanismien ymmärtämiseen ja eettiseen pohdintaan perustuvaa ensihoitoa. Poliisille ensiapu on yksi toimenpide muiden joukossa, joka hoidetaan omien kykyjen mukaan niin hyvin ja tehokkaasti kuin mahdollista.

”Olen kuullut jopa, että partio olisi vaatinut oikeustoimien uhalla ensihoitajia elvyttämään.”

Elvytys on tilanne, jonka moni konstaapeli on kohdannut urallaan. Kyseessä on yllättävä hätätilanne, joka vaatii välittömiä toimia. Yllättävät hätätilanteet ovat poliisille arkea, joten aiemmin saatuun koulutukseen tukeutuva elvytys todennäköisesti alkaa partion toimesta nopeasti ja tehokkaasti. Voisin kuvailla poliisin toimintaa periksiantamattomaksi, joten elvytystäkin jatketaan väsymättä, kunnes ensihoito saapuu paikalle ja ottaa tilanteen haltuun. Olen kuullut joitakin tarinoita ja kommentteja niin poliisien kuin ensihoitajien suunnalta, että ensihoidon tullessa päätökseen olla jatkamatta tai aloittamatta elvytystä, on poliisipartiolla ollut haastetta ymmärtää tai hyväksyä päätöstä. Olen kuullut jopa, että partio olisi vaatinut oikeustoimien uhalla ensihoitajia elvyttämään. Poliisin näkökulmasta kysymyksessä on ihmishenki, jota yritetään pelastaa ja sen eteen on annettava kaikkensa. Ensiapukoulutuksessa ei käydä läpi sitä tosiasiaa, että ammattilaisen on joskus lopetettava elvytys ja hyväksyttävä elämän päättyminen.

”Ei tunnu missään!”

Poliisin työn menestyksekäs suorittaminen vaatii usein kykyä sietää epämukavuutta ja asettaa itsensä vaaralle alttiiksi, usein kuulee puhuttavan ”paksusta nahasta” tai ”lehmän hermoista”. Tyypillisimmin epämukavuutta aiheuttaa pitkät työvuorot ja ylitöiksi venyneet keikat, yövuorot, sään armoille joutuminen vesisateeseen tai talvipakkasiin, kun säänmukainen varustus on unohtunut kotiin, tylsyys sekä nälkä, eikä vessaankaan välttämättä pääse aina kun haluaisi. Omien tunteiden ei saa antaa kuumeta asiakkaiden väkivaltaisuudesta ja ”ivailusta” huolimatta. Poliisin on oltava valmis kohtaamaan ammattiin liittyvät vaarat, kuten poliisin eettisessä valassa jokainen konstaapeli vannoo: ”Noudatan esimiesteni käskyjä ja olen valmis kohtaamaan poliisin ammattiin liittyvät vaarat.”

”Itse tulen kuvailemaan ensihoitaja AMK -tutkinnon suorittamista töiden ohessa pikku jutuksi.”

Poliisikouluun päästäkseen on läpäistävä kuntokokeet, opintoihin kuuluu liikuntaa sekä valmistumiseen vaaditaan taas kuntokokeiden suorittaminen. Poliisi saa käyttää työajastaan viikossa kaksi tuntia liikuntaan. Useisiin erikoistehtäviin vaaditaan hyvinkin korkeaa suorituskykyä. Urheilullisuus ja kilpailuhenkisyys on läsnä useimmissa työyhteisöissä. Omaa kyvykkyyttään voi kollegoille korostaa vähättelemällä omia saavutuksiaan, itse tulen kuvailemaan neljän vuoden ja 240 opintopisteen ensihoitajan AMK -tutkinnon suorittamista töiden ohessa ”pikku jutuksi”, antaahan se ymmärtää, että rahkeet olisivat riittäneet paljon enempäänkin!

Monissa hoitolaitoksessa ollessani harjoittelussa tai töissä olen syyllistynyt usein vakavaan etikettivirheeseen. Olen kommentoinut töiden olevan haastavia tai raskaita, tarkoitukseni on ollut antaa kehuja. Tästä tyypillisesti on seurannut loukkaantumista ja selittelyä, että ei tämä nyt niin kovin raskasta ole. Hoitoalalla ei kilpailla siitä, kenellä on leveimmät hartiat, onhan se typerää rehkiä turhia, kun asiat voi hoitaa helpomminkin. Pieninä pitämiäni fyysisiä ponnistuksia varten on kehitetty erilaisia apuvälineitä ja laitteita. Niillä parannetaan työn ergonomiaa. Poliisille ergonomiakäsite tarkoittaa lähinnä sitä, että kesähelteillä pukeudutaan haalareihin, maihinnousukenkiin ja suojaliiveihin, varusteita otetaan kantoon toistakymmentä kiloa, mutta helteeseen sammunutta päihtynyttä henkilöä auton kuljetustilaan nostettaessa pitäisi muistaa pitää selkä suorassa. Olen tuntenut itseni varsinaiseksi barbaariksi erilaisten nostolakanoiden ja liukulevyjen ja pillereidenhalkaisulaitteiden keskellä. Kipeän tai muista oireista kärsivän potilaan ei ole tarkoituksenmukaista koittaa kestää ja sietää vaivojaan. Oireet selvitetään ja niihin puututaan. Hoitajan ammattitaitoa on kyetä tunnistamaan esimerkiksi potilaan kipua ja tuskaisuutta, vaikka potilas olisi tilassa, jossa hän ei pysty sitä kunnolla itse ilmaisemaan. 

Tärkeänä oppina hoitoalalta olenkin ottanut tavan tunnistaa ja nostaa ongelmia esiin. Jos tavoitteena on kiivetä vuoren huipulle, on selvä, että edessä on kipua ja epämukavuutta, mutta jos matkan varrella kenkään menee kivi, olisi syytä pysähtyä hetkeksi ja ottaa kivi pois. Huipulle on hankalampi päästä, vaikka pystyisikin sietämään jalkapohjaa rikki hierovaa kiveä.

Teksti Samuli Rajamäki