Ensihoidon vaellus Vätsärin erämaahan

Lappi, tämä mystinen ja jopa romanttinen ympäristö vetää puoleensa. Usein ihmiset tulevat kauempaakin tutustumaan sen luontoon ja ihmisiin. Niin teimme mekin, minä (Dimitri Lisitsyn) ja ensihoitaja Simo Tolvanen, päätimme patikoida Vätsärin erämaassa. 

Ennen retkeä kävi ilmi, että Tolvanen ei pelkästään retkeile Lapissa vaan myös työskentelee paikallisen hyvinvointialueen (Lapha) ambulanssissa. Kurvasin urhoollisella korealaisella ratsullani Kemijärven ensihoitoaseman eteen ja sain mahdollisuuden hypätä laphalaisten ensihoitokollegoiden kyytiin yhdeksi työvuoroksi.
Työvuoro osoittautui molemmilla Kemijärven yksiköillä niin kiireiseksi, että pysyin hädin tuskin kyydissä mukana. Päätimme Tolvasen kanssa jättää jutun teon Vätsärin erämaan ja Norjan rajalla sijaitsevan partisaanituvan pöydän ääreen. Siellä utelin, mikä miehen oli Pohjolaan johdattanut, ja Tolvanen murahteli vastauksia tyylilleen uskollisena.

Uteliaisuus vei mennessään

Tolvanen työskenteli pitkän aikaa Etelä-Karjalan hyvinvointialueella, kunnes oli hyvä aika lähteä käymään muualla laajentamassa tajuntaa. 
”Ei siinä sen enempää dramatiikkaa taustalla ollut, ihan uteliaisuudesta päädyin pohjoiseen töihin. Toki asiaan vaikutti myös harrastusmahdollisuudet, nyt ei tarvitse ajaa puolta vuorokautta, että kerkeää vapailla retkeilymaastolle”, toteaa Tolvanen. 
Mies kuitenkin murahtaa, että taustalla oli myös jonkinasteinen burnout-tyyppinen tilanne muutama vuosi sitten, joka toi tauon kentällä työskentelyyn. Nyt Tolvasen elämäntilanne oli sellainen, että mikään ei estänyt lähtemästä, ja karavaanihan kulkee.
Lähtö oli nopeaa, sillä melkein saman tien, kun töitä tarjottiin ja päätös tehtiin, työt alkoivat.
”Oikeastaan homma varmistui niin nopeasti, että piti vähän aikaa jopa miettiä, että mitä tuli tehtyä. Päivääkään en ole katunut”, naurahtaa Tolvanen. 

Järjestäytyneisyyttä

Kun Tolvaselta kysytään, mitä hän haluaisi etelän ensihoidosta mukaansa pohjoisen ensihoitoon, hän kääntää trangian kaasuventtiiliä pienemmälle ja antaa kotitekoisen makaroonimössön jäähtyä. ”Aikaisemmin kokemistani ensihoitojärjestelmistä olen jäänyt kaipaamaan organisatorisesti ehkäpä syvemmälle juurrutettua järjestäytyneisyyttä. Olen kiertänyt huhtikuun jälkeen kuudella eri asemalla, joista jokaisella tietyt asemapalvelustehtävät on toteutettu eri tavoin, ja ensihoitoyksiköt ovat eri tavoin järjesteltyjä”, toteaa Tolvanen. 
Tavaroiden sijoittelu on aiheuttanut tietynlaisia haasteita sopeutumiseen uusille työntekijöille, joilla ei ole varsinaista vakituista pesäpaikkaa. Kiiretilanteissa on hyvä tietää myös mihin suuntaan kättä lähtee kurottamaan, jotta oikea tavara löytyisi.

Potilastietoja järjestelmään

Myös potilastietojärjestelmät ovat Tolvasen mielessä, sillä tämänhetkinen KEJO-järjestelmä kaipaa vielä hiomista lääkitysten ja perussairauksien osalta. 
”Ajantasaisten lääkelistojen, helposti saatavilla olevien viimeaikaisten tekstien ja vertailufilmien poissaolo on opettanut arvostamaan niitä entisestään. Toki näinkin pärjää, mutta helposti saatavilla oleva tieto tukee päätöksentekoa”, lisää Tolvanen.

Enemmän tutkimuksia

Vieritestit ovat aktiivinen osa Etelä-Karjalan hyvinvointialueen ensihoitoa. Niihin tottuneena Tolvanen on ajoittain kaipaillut niitä työssään Lapissa. 
”Elektrolyytit, leukkarit, troponiinit, crp ja hb ovat kuitenkin ajoittain perin käyttökelpoisia hoitopaikan valinnassa ja potilaan heikentyneen yleismaallisen hyvinvoinnin juurisyyn selvittelyssä”, kertoo Tolvanen.
Vätsärissä koittaa nukkumaanmenoaika. Ruoan syöneenä ja astiat pesseenä Tolvanen kömpii makuupussiin valmiina unille. Teen samoin, mutta ennen nukkumatin matkaan hyppäämistä Tolvanen murahtaa vielä kerran makuupussin syvyyksistä:
”Lisättäkööt tähän, ettei tämä ole millään tavalla tarkoitettu kritiikiksi, vaan mitä nöyrimmin esitytetyksi mahdolliseksi kehitysajatukseksi. Miten lukija tämän ottaa, on tämän hänen omalla vastuullaan. En ota mitään kantaa siihen, missä tehdään asioita enemmän oikein tai väärin kuin jossain muualla. Tapoja on vain erilaisia”, mainitsee Tolvanen ja kääntää kylkeään.

Pitkälle viedyt protokollat

Haahuillessamme pilvisessä ja vetisessä Norjassa kohti Joulutunturia, kysyn Tolvaselta reittivinkkejä sekä mitä hän toisi pohjoisen ensihoidosta etelään. Tolvanen toteaa heti, että pitkälle viedyt protokollat, esimerkiksi AVH-potilaan hoitoon. 
”Usein kohtalaisen mittaviksikin muodostuvat etäisyydet definitiiviseen hoitoon kykenevään hoitolaitokseen ovat sanelleet Lapissa tarpeen kehittää ja viilata aikakriittisten potilaiden hoitoon omat protokollansa. Yksityiskohdat on selvästi mietitty huolella ja ajatuksella”.
Tolvasen mukaan Lapissa protokollat sanelevat toiminnan hälytyksen saamisesta matkalla tapahtuviin toimenpiteisiin, kohteessa tapahtuvan toiminnan, hoitopaikan ja kuljetusmuodon valinnan kiitettävän yksityiskohtaisesti. 
”Sitä on helppo noudattaa kirjallisen ohjeen mukaisesti. Järjestelmä palvelee mielestäni aikakriittisiä potilaita kiitettävästi maantieteellisistä haasteista huolimatta”.

Järkevää ketjuttamista

Pitkien matkojen teettämät paikalliset logistiset käytännöt lämmittävät myös Tolvasen sydäntä. Pidemmillä kuljetusmatkoilla on varsin yleistä ketjuttaa kuljetus toisen yksikön kanssa. Tämä parantaa alueella olevaa valmiutta ja vähentää ensihoitajien kuormitusta. 
”Kuuden tunnin kuljetuksen ja saman kestoisen alueellisen tyhjiön ehkäiseminen on toimintamallina varsin järkevä, varsinkin kun toimintamalli on ollut käytössä jo sen aikaa, että on saatu varmistettua potilasturvallisuus ja hoidon jatkuminen yksikköä vaihdettaessa. Ei tämä olisi välttämättä huonompi idea muuallakaan, ottaen huomioon, että resursseja ei taida missään olla liikaa ja tyhjiöitä syntyy kuljetusmatkojen vuoksi”.

Suositus kesämieheltä

Neljän vuorokauden mittainen erämaajakso on takana. Tuhansia kilometrejä nähneet maiharini hajoavat viimeisen kerran. Vaatteita vaihtaessa ja autoa pakatessa kysyn Tolvaselta: ”Kannattiko lähteä?”
”Suosittelen ehdottomasti oman tajuntansa ja maailmankuvansa laajentamista kaikille, joilla siihen on mahdollisuutta ja mielenkiintoa. Suomi on verrattain pieni maa, joka pitää kuitenkin sisällään varsin erilaisia hyvinvointialueita ja ensihoitojärjestelmiä. Jokaisella alueella on omat erityispiirteensä, joita sanelevat maantiede, sairaalaverkosto, yhteistyöalue, mentaliteetti, ensihoidon järjestämistapa ja historia”.

Vaikka asioita tehdään eri alueilla eri tavoin, Tolvanen ei suostu uskomaan, että jossain tehdään ensihoitoa merkittävästi paremmin tai huonommin kuin muualla. 
”Suomessa ensihoito on kuitenkin yleisesti ottaen varsin kehittyneellä ja nykyaikaisella tasolla. Toimintatapojen erilaisuus ei ole uhka vaan mahdollisuus. Soisinkin ensihoitojärjestelmien ja isommassa kuvassa hyvinvointialueiden ottavan enemmän oppia toisiltaan. Suomessa on ollut työurani aikana tapana keksiä pyörä uudestaan monissa asioissa. Lopputuloksena on syntynyt lukemattomia pieniä, aavistuksen soikeita tai kieroja pyöriä, joita kutsutaan eri nimillä, mutta jotka kaikki ovat kuitenkin pohjimmiltaan pyöriä. Jokainen alue pitää pyörää omanaan ja pyrkii liki pakkomielteisesti kiillottamaan sen pinnoja silkkiliinalla, johon on kirjailtu kaunolla alueen nimi. Se pönkittää omanarvontuntoa ja perustelee olemassaoloa”, pohtii Tolvanen.

Näin sanoihin päättyi reissumme erämaahan. Kesämies jäi pienen Norja-ajelun jälkeen tämänhetkiseen kotiinsa Sodankylässä, minä palasin mutkien kautta kaakonkulmalle.
”Käydään vierailulla, opitaan toisiltamme ja myönnetään omat rajoitteemme. Mielipiteet ovat omiani, eivätkä edusta työnantajani kantaa tahi näkemystä. Hyvää loppukesää”, naurahtaa Tolvanen.
“P.s. haiset pahalle”, hän lisää.
Katson allakkaa ja huomaan asuneeni tien päällä kaksi viikkoa. 

Teksti ja kuvat Dimitri Lisitsyn