Muistoissa 24.2.2026

Luottopakki on poissa

Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen työyhteisö koki raskaan menetyksen, kun arvostettu kollega, palveluyksikköjohtaja Antti Lallukka menehtyi vakavaan sairauteen 20.1.2026 vain 54-vuotiaana.

Suru koskettaa syvästi koko pelastuslaitoksen työyhteisöä ja lukuisia yhteistyökumppaneita. Antti Lallukka antoi koko aikuisikänsä pelastustoimelle ja oli monelle paitsi kollega tai esihenkilö,  myös ystävä. Luottopakki.

Tapiolan lukiossa suoritetun ylioppilastutkinnon jälkeen Lallukka suoritti varusmiespalveluksen Merivoimissa Upinniemessä, 62. raivaajasukeltajakurssilla. Sotilasarvoltaan hän oli reservin luutnantti. Pelastajalinjan miehistötutkinnon hän opiskeli Kuopiossa vuosina 1992–1993. Kyseessä oli ensimmäinen 1,5-vuotinen pelastajakurssi vastavalmistuneessa silloisessa Valtion pelastuskoulussa.

Tie vei Kuopioon monesti sen jälkeenkin: alipäällystötutkinto Pelastusopistossa 2000–2001 ja insinööri-AMK palopäällystön koulutusohjelmassa Savonia ammattikorkeakoulussa 2009–2012.

Antti Lallukan varsinainen työura alkoi silloisella Espoon palolaitoksella vuonna 1994, pian palomieskurssin jälkeen. Vuosikymmenten aikana hän työskenteli käytännössä kaikissa operatiivisissa tehtävissä miehistöstä päällystöön – palomiehenä, paloesimiehenä, palomestarina, palopäällikkönä, pelastuspäällikkönä ja 1.1.2023 alkaen palvelutuotannon palveluyksikköjohtajana.

Kehittäjä, verkostoituja

Työn ja toiminnan kehittäminen oli Lallukalle luonteenomaista. Hän osallistui lukuisiin Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen ja HIKLU-alueen kehittämishankkeisiin, työryhmiin ja suunnittelutehtäviin. Lallukka oli mukana rakentamassa CBRNE-toimintaa, toimi vesisukellusvastaavana, ja hän oli keskeinen tekijä kemikaalitorjunnan alueellisessa kehittämisessä. Öljyntorjunnan vastuullisena hän edisti ympäristövahinkojen torjuntaa ja kalustohankintoja ennakkoluulottomasti.

Luottamustehtäviä Antti Lallukka hoiti pitkään ja laajasti. Hän toimi Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen esimiehet LUPE ry:n luottamusmiehenä 2003–2015, yhteensä 12 vuotta. Siinä roolissa hän toimi myös henkilöstön edustajana pelastuslaitoksen johtoryhmässä yhteensä yhdeksän vuoden ajan. Uudenmaan pelastusliiton hallituksessa hän toimi vuodesta 2018 alkaen – hallituksen varapuheenjohtajana ja työvaliokunnan jäsenenä. Liiton koulutustoiminnassa Lallukka oli tärkeässä roolissa muun muassa sopimuspalokuntien koulutuksen kehittämisessä.

”Uudenmaan pelastusliitossa tulemme kaipaamaan Anttia, hänen ammattitaitoaan ja omistautumistaan. Hän toi työskentelyyn luotettavuutta ja inhimillisyyttä”, muistelee Jyrki Landstedt, liiton hallituksen puheenjohtaja.

Oikeudenmukainen ja välittävä työkaveri

Työkaverit muistavat Antin oikeudenmukaisena, luotettavana, suoraselkäisenä ja aidosti välittävänä ihmisenä. Jo paloesimiesaikanaan hän johti esimerkillä, piti kiinni osaamisesta ja harjoittelun laadusta, loi työvuoroihin vahvan yhteishengen. Hän oli suorapuheinen, mutta reilu.

Antti kohtasi jokaisen arvostavasti. Hänessä yhdistyivät rauhallinen harkinta ja kyky toimia nopeasti silloin, kun tilanne sitä vaati. Kollegoiden mukaan hän oli se, jolle saattoi soittaa missä asiassa tahansa – se, jonka ovi oli aina auki.

”Antin erinomainen työmoraali näkyi esimerkkinä, joka rohkaisi muitakin tekemään parhaansa. Antilla oli aina aikaa kuunnella, aikaa kohdata ja aikaa pienillekin murheille”, kertoo palopäällikkö Maria Lundström.

Vuonna 2023 Lallukalle myönnettiin Suomen Leijonan ritarimerkki hänen pitkän, ansiokkaan ja pelastuslaitosta kehittäneen uransa perusteella. Kunniamerkki kuvasi hyvin sitä arvostusta, jota hän nautti koko pelastusalan kentällä – myös valtakunnallisesti.

Antti oli taistelija sairauden loppuun asti. Hän uskoi pitkään selviytymiseensä, ja työyhteisö eli mukana toivossa, pelossa ja lopulta surussa. Antin elämäntyö näkyy arjessamme vielä pitkään: hänen kädenjälkensä on syvällä pelastuslaitoksen rakenteissa.

Lämmin osanottomme Antin läheisille.

Johanna Kojola & Veli-Pekka Ihamäki
Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos

Lue lisää