No niin, loma on pidetty ja kolme viikkoa meni että hujahti! Äkkiä se aika vaan näkyy menevän. Töitä on tehty loman jälkeen viikko ja voisi jo jäädä uudestaan vapaalle.
Väki näkyy vähenevän talosta, niin meillä kuin muillakin asemilla. Alkaa autoissa olemaan tilaa muillekkin kuin niille jotka käyttää sitä kuuluisaa rexonaa. Pitänee alkaa suunnittelemaan jotain rekrytointitapahtumaa että saataisiin edes jokunen mies lisää vahvuuksiin. Se alkaa vaikuttaa niihin lähtöaikoihinkin jo ja on jo alkanutkin, kun joutuu kattelemaan että josko sitä vielä joku saapuisi kaveriksi ettei ihan yksin tai kaksin tarviisi keikalle lähteä. Eikä parannusta ole näköpiirissäkään. Vielä kun pelastuslaitoksen kanta varallaoloon alkaa olla aika tiukalla linjalla. Tuntimäärät kun eivät saa ylittyä tietystä rajasta enempää, no ei ole meidän palomiespalleroiden murhe murehtia sitä se on isompien herrojen heiniä. Mutta jos siinäkin vedetään tiukka linjaus, niin loppuu varallaolijat ja heidän kiinostuksensa tehdä päivystyksiä ja pahemmassa tapauksessa koko touhun kokonaan jättämistä.
Mutta kesää on vielä jäljellä lauleskeli joku artisti, niin että nautitaan siitä niin kauan kuin sitä riittää.
Nyt lasten kanssa karkkipäivän nami ostoksille!