Nyt se sitten alkoi pakkasjaksot! Aamulla piti jo raaputella kunnolla auton ikkunoita puhtaaksi jäästä, mittarin näyttäessä -5 astetta. Mutta keli on muutoin mitä mainioin, aurinko yrittää pilkistellä pilvenraosta ja vähän tuuleksii. Talvi tulee mutta tulkoon.
Miehistöautoon vaihdoin jo eilen talvirenkaat ja tänään lienee vuorossa tarkastus auto. Omaankin autoon pitää alkaa suunnitella niiden vaihtoja, pitää pitää vain varansa ettei talvi pääse yllättämään kunnolla. 🙂
Lomat on nyt pidetty ja on taas kiva olla töissä ja kuulemassa mistä pitää vielä säästää loppuvuonna. Mutta sitähän se on, rahat on käytetty ajat sitten ja mitään ei saa enää hankkia, pois lukien mikä koskee välitöntä hälytystoimintaa. No tähän on jo totuttu, sama virsi joka vuosi.
Edelleen odotan mielenkiinnolla mitä ensivuosi tuo tullessaan ja ennenkaikkea sen varallaolon takia. Siitä on jo nyt niin monta versiota suunnitteilla että kuinka se toteutettaisiin, mutta ei taida olla yksikään oikein toteutuskelpoinen. Ei tarvita kuin puolivakinaisten muutosvastarinta ja koko varallaolojärjestelmä kaatuu siihen. Mutta aika näyttää. Vähän on nyt sellainen meininki päällä että yritetään kouluttaa vanhempi sammutusmies, sammutusmies pikakoulutuksella yksikönjohtajia. Hyvä ettei sammutusmiesharjoittelijoistakin, kun tuntuu olevan, ettei sillä nyt niin väliä ole kuka siihen puhelimeen vastaa.
Nyt on taas menossa hälytyksissä hiljaisempi jakso, tasottaa taas alkuvuotta. Liukkaat kelit eivät ole meitä hirveästi työllistäneet täällä, ihmiset ovat ilmeisesti oppineet katsomaan lämpömittaria ja ikkunasta ulos, eivätkä usko sokeasti siihen että tiet ovat hiekoitettu ja suolattu niin kuin etelässä. Siellä ihmiset on opetettu liian hyvälle.
Vielä kun saisi tämän flunssan häviämään ja äänen takaisin niin olisi paljon mukavampi tehdä töitä. On siitä tietysti myös apua kun on möreä ääni, kuullostaa sitäkin uskottavammalta. 🙂
Mutta eipä tässä taasen sen kummempaa, muistetaan olla varovaisia siellä liikenteessä, pidetään turvavälit ja hei, ne heijastimet roikkumaan siihen takin liepeeseen että myös näytte siellä liikenteessä!