Sampsa Lintunen on pelastusylitarkastaja Etelä-Suomen aluehallintovirastossa.
Ajoneuvotekniikka kehittyy ja luo kasvavaa riskiä liikenneonnettomuuksissa sekä liikennevälinepaloissa toimimiselle. Kuulostaa tutulta, sillä samaa virttä on veisattu liki parin vuosikymmenen ajan. Asia on silti hallussa korkeintaan välttävästi, väittäisin.
Palokunta kiitää liikenneonnettomuuksiin ja liikennevälinepaloihin noin 18000 kertaa vuodessa, yli kaksi kertaa useammin kuin rakennuksissa oleviin tulipaloihin. Liikenneonnettomuuksissa ja liikennevälinepaloissa kuolee vuosittain yli 200 ja loukkaantuu liki 8000 henkilöä. Kaikissa muissa onnettomuuksissa kuolee yhteensä alle 50 ja loukkaantuu noin tuhat ihmistä vuodessa. Liikenne aiheuttaa kiistattomasti suurimman henkilöriskin ihmisten turvallisuudelle ja siten erityisvaatimukset pelastustoiminnalle.
Suomen Palopäällystöliitto on ollut suomalaisen liikennepelastamisen keihäänkärki, kun kasvavien riskien mukana tuomia osaamisvaatimuksia on pyritty kirimään kiinni. Palopäällystöliiton mahdollistamana ovat muutamat asiaan vihkiytyneet pioneerit käyneet ottamassa oppia maailmalta ja tuoneet uutta tietoa härmään parhaansa mukaan. Pitkään asian eteen työtä tehnyt Mikko Saastamoinen sai tästä tunnustuksena Vuoden Palomies -tittelin neljä vuotta sitten.
”Liikenne aiheuttaa kiistattomasti suurimman henkilöriskin ihmisten turvallisuudelle.”
Liikenteeseen liittyvän pelastustoiminnan osaaminen ei voi kuitenkaan nojata yksittäisten henkilöiden varaan. Valtakunnallista säädösperustaa ja vaatimuksia liikennepelastamisen valmiudelle ei ole olemassa. Liikennepelastamista koskevat kohdat olivat ilmeisen vahingossa jääneet pois myös sisäministeriön palvelutasopäätöksen sisältöä ohjaavasta asetuksesta ja asiakirjapohjasta.
Toivoa on kuitenkin olemassa. Ministeriössä on valmistumassa tiealueella tapahtuvaan pelastamiseen liittyvä toimintaohje, jota valmisteleva hanke käynnistettiin Palopäällystöliiton aloitteesta. Ohjeen tarkoitus on parantaa pelastajien turvallisuutta, joka on peruslähtökohta kaikelle pelastustoiminnalle. Ohje ei kuitenkaan ratkaise perusongelmaa. Tarvitaan myös sellainen ohje, jossa on määritelty pelastustoimintaa koskevat osaamisen tasot liikenteeseen liittyvissä onnettomuuksissa. Samalla on määriteltävä osaamisen ylläpitämiseksi vaadittava harjoittelu. Ohjeen tueksi tarvitaan Pelastusopisto-vetoinen järjestelmä, jolla uudet pelastustekniikat tuodaan Suomeen ja viedään edelleen perus- ja täydennyskoulutuksen kautta kentälle. Palopäällystöliitto voi olla tässä tukena, mutta ei voi kantaa kansallista vastuuta.
Ilman ministeriön ohjetta riittävä osaamisen taso tai yhdenmukaisuus ei toteudu. Uudet teknologiat ja käyttövoimaratkaisut ovat sen kokoluokan mörkö, että liikennepelastamisen varjoon jääminen ei ole vaihtoehto. Aihe on nostettava valokeilaan – siellä se on isossa maailmassakin.
Lintusperspektiivistä-kolumni on julkaistu aiemmin Pelastustiedossa 2/2024.
