Jaakko Linkgon työsopimus purettiin ennen koeajan päättymistä eikä hän jatkaa enää Suomen Sopimuspalokuntien Liiton toiminnanjohtajana.
Tiesitkö, että 50-70 prosenttia maamme pelastustoimen hälytystehtävistä on sellaisia, joita hoitavat sopimuspalokuntalaiset, joko itsenäisesti tai yhdessä ammattihenkilöstön kanssa? Tehtävien kirjo ja haastavuus on sama kuin ammattipalokunnilla – ihmisten pelastamista, liikenneonnettomuuksia, tulipaloja, ensivastetehtäviä, vahingontorjuntaa… Noin 90 prosenttia maamme pinta-alasta on aluetta, jossa pelastustoimen ensilähdöstä huolehtivat sopimuspalokunnat. Ammatti- ja sopimushenkilöstö toimivat alan arvojen mukaisesti yhtä inhimillisesti, ammatillisesti ja luotettavasti.
Sopimuspalokuntatoiminnan juuret ovat historiassa, joka alkoi vuonna 1838 Turun VPK:n perustamisella. Pian eri puolilla maata syntyi lisää vapaaehtoisia palokuntia yhteisvastuullisuuden periaatteella. Kuultuaan tulipalosta vapaaehtoiset lähtivät sitä sammuttelemaan kalustolla, jota he yhdessä olivat onnistuneet hankkimaan ja haalimaan kokoon. Jalosta aatteellisuudesta huolimatta vapaapalokuntatoiminta ei ollut kestävä ratkaisu. Palotoimesta oli saatava järjestäytynyttä yhteiskunnan vastuulla olevaa toimintaa.
Vapaapalokunta-aika päättyi vuonna 1933 Suomen ensimmäiseen palolakiin. Vastuu siirtyi kunnille, joilla oli oltava joko vakinainen, puolivakinainen palokunta tai sopimuspalokunta. Puolivakinaisessa palokunnassa toimivat yhdessä työsopimukset tehneet palokuntalaiset ja pieni määrä vakinaista henkilöstöä. VPK-yhdistys saattoi tehdä kunnan kanssa sopimuksen, jolla sitouduttiin tuottamaan – ei vapaaehtoisesti vaan sopimuksellisesti – palotoimen palvelut kunnallisena sopimuspalokuntana. Vähitellen kaikki sopimuksettomat vapaapalokunnat lakkasivat hoitamasta hälytystehtäviä. Sittemmin myös puolivakinaiset palokunnat ovat käsitteenä jääneet historiaan. Nykyisin puhutaan vain ammatti- tai sopimuspalokunnista. Osa sopimuspalokunnista toimii henkilökohtaisilla työsopimuksilla pelastuslaitoksen kanssa, osa yhdistyssopimuksilla, jotkut molemmilla näistä.
Sopimuspalokunta ei voi vapaaehtoisesti päättää hoitaako se sille tulleen hälytyksen. Silti taustavoimana elää vahvana 1800-luvulla syntyneen palokunta-aatteen jalo perintö. Vapaaehtoiset palokuntayhdistykset eli VPK:t toimivat monien sopimuspalokuntien ”kivijalkana”. Valtaosa palokunnista tekee sopimuspalokuntatoiminnan ohella paljon vapaaehtoistyötä, esimerkiksi yhdistystoiminnan pyörittämisessä tai palokuntanuorisotyössä.
”Vain liittyminen on vapaaehtoista”, sanotaan. Vapaaehtoisuus päättyy yhdistyksen tai palokuntalaisen itse allekirjoittamaan sopimukseen. Silti sopimuspalokuntajärjestelmän menestyminen riippuu siitä, kuinka mielekkäänä ja palkitsevana toiminta koetaan. Yhtenä kansallisen yhteistoimintaryhmän tärkeimpänä tehtävänä on löytää keinoja säilyttää sopimuspalokuntatoiminta houkuttelevana ja yhteiskunnan silmissä arvostettavana tulevaisuudessakin. Yhteiskunnallisen arvostuksen on konkretisoiduttava kehittämään ja tukemaan sopimuspalokuntien toimintaa. Uskon, että voimme onnistua. Yhdessä.
Teksti:Jaakko Linko
Suomen Sopimuspalokuntien Liiton toiminnanjohtaja, sopimuspalokuntatoiminnan kansallisen yhteistoimintaryhmän jäsen
@SSPL_ry
