Pelastustieto blogi 3.10.2018

Mirafoni: Tabut murtuvat hiljalleen

Mira Leinonen työskentelee pelastusylitarkastajana Etelä-Suomen aluehallintovirastossa.

Mira Leinonen työskentelee pelastusylitarkastajana Etelä-Suomen aluehallintovirastossa.

Pelastustoimessa ei työskentele yhtäkään homoseksuaalia. Työaikamuotoa on muutettava ja piste. Toimintavalmiutemme kaikkiin tilanteisiin on hyvä eikä siinä ole mitään kehitettävää. Meillä on kaikki ihmiset ja ihmisryhmät tasa-arvoisia keskenään, #metoo ei koske pelastustointa. Hankkeemme saavuttavat aina tavoitteensa. Fyysisen toimintakyvyn vaatimukset ovat hyviä eikä niitä tule muuttaa.

Edellä mainitut asiat ovat toimialamme sellaisia aihealueita, joista ei juurikaan keskustelua synny, vaikka mielipiteitä ja näkemyksiä asioista on. Nämä aiheet kuitenkin synnyttävät jännitteitä ja sähköisen ilmapiirin, jos joku erehtyy ottaa jonkin näistä asioista puheeksi. On vain parempi olla näistä asioista hiljaa, sillä kun niistä ei puhuta, niin niitä ei ole olemassa. Kyse on pelastustoimen tabuista.

Tabut ovat jotakin kartettavaa ja kiellettävää, mutta samalla ne muuttuvat yhteiskunnallisen kehityksen mukana. Siinä missä jotkin asiat ovat olleet tabuja, muuttavat yleinen mielipide ja lainsäädäntö niistä uutta arkipäivää. Pelastustoimessakin erilaisia omia tabuja on hiljalleen nostettu tapetille, mutta niihin suhtautuminen on ollut vielä värikästä: arvovallalla koetetaan hiljentää keskustelu henkilöstön suunnassa, tapahtumajärjestäjille ilmoitetaan, ettei meidän organisaatiosta osallistu kukaan tilaisuuteen, jos jotain tiettyä aihetta käsitellään ja toisinaan toimittajiinkin otetaan yhteyttä ja heitä ryöpytetään journalistisista valinnoista. Tuntuu absurdilta, jopa uskomattomalta tällainen suhtautuminen vuonna 2018, mutta tämä on täyttä totta aivan kuluneen vuoden ajalta.

Ihmisillä on tarve tulla nähdyksi, kuulluksi ja arvostetuksi. Siinä missä aiemmin hierarkia saneli työelämässä sen, mistä sai keskustella, korostuu ihmisten välisessä kanssakäymisessä nykypäivänä entistä enemmän avoin keskinäinen vuorovaikutus. Sosiaalinen media on omalta osaltaan lisännyt tätä ihmisten välistä vapaata ajatustenvaihtoa. Pelastustoimikaan ei voi elää kuplassa ja kieltää eri aiheiden olemassaoloa, vaan me resonoimme koko ajan enemmän ympäröivän yhteiskuntamme kanssa. Asioista on oltava valmius keskustella avoimesti ja jaksettava taustoittaa ja perustella näkökohtia.

Erinomaisia esimerkkejä tabujen murtamisesta löytyy erilaisista pörssiyhtiöistä: niissä johto istahtaa kvartaaleittain henkilöstön eteen tentattavaksi ja mikään aihe ei ole kielletty. Avoimuus ja läpinäkyvyys ovat tämän ajan vaatimuksia, joihin on vastattava ja missä johdolla on kriittinen merkitys – organisaatioita on johdettava kohti avoimuutta omalla esimerkillä.

Mira Leinonen

mirafoni112@gmail.com

Lue lisää