Mira Leinonen kirjoittaa työnkierrosta osaamisen kehittäjänä.
Valtion virkamiesuraa on takanani nyt kymmenen vuotta. Jokaisessa kehityskeskustelussa olen raapustanut lappuihini olevani kiinnostunut työnkierrosta valtionhallinnon sisällä, eli kehittämään osaamistani ja ammattitaitoani vertailuoppimalla jossakin toisessa valtion virastossa.
Valtionhallinnossa pyörät pyörivät kuitenkin hitaasti eikä vielä kertaakaan tuon kymmenen vuoden aikana ole työnkierto realisoitunut kohdallani. Tämä ei ole kuitenkaan estänyt minua hakemasta kokemusta ja laajentamasta osaamistani valtionhallinnon sisällä hakeutumalla erilaisiin virkoihin – näihin muutoksiin on motivoinut vahvasti se, että uskon, että kokeilemalla erilaisia tehtäviä oppii löytämään omat vahvuutensa ja laajentamaan osaamistaan.
Pelastustoimessa työnkiertoa suoritetaan joissakin pelastuslaitoksissa niin, että henkilöstöä siirretään asemalta toiselle perustelematta asiaa sen kummemmin työntekijöille. Työhyvinvoinnin kannalta tämä tyyli ei ole paras mahdollinen, vaikkakin pitkällä tähtäimellä asemasiirrot parantavat työntekijöiden tuntemusta oman pelastuslaitoksen eri asemista ja alueista, työprosesseista ja luo ylipäätänsä parempaa kokonaiskuvaa pelastuslaitoksen toiminnasta.
Henkilöstöä ei tulisikaan siirtää asemien välillä vain siirtämisen ilosta, vaan sisäisestä työnkierrosta tulisi tehdä tavoitteellista toimintaa kirjallisine suunnitelmineen ja viestiä nämä avoimesti henkilöstölle. Työnkierrolla olisikin pelastustoimessa aivan toisenlaista potentiaalia, mikäli sitä tehtäisiin systemaattisesti ja kaikkien tehtävien osalta.
Yhdistystoiminnassakin ollaan menty entistä enemmän kohti projektiluontoisuutta. Sopimuspalokuntien toiminnassa kannatan lämpimästi tehtävienkiertoa. Asuinpaikan vaihtuessa kannattaa hakeutua uuteen palokuntaan ja yhdistyksen sääntömääräisissä kokouksissa pyrkiä eri tehtäviin yhdistyksen sisällä; asiat saavat erilaisia mittasuhteita, kun kokeilee erilaisia tehtäviä ja organisaatioita.
Näkökulmaa töissä ja yhdistystoiminnassa kannattaa vaihtaa aina, kun siihen on mahdollisuus, sillä uudet haasteet motivoivat ja lisäävät hyvinvointia. Työnkierron pitää kuitenkin aina perustua omaan halukkuuteen ja vapaaehtoisuuteen, pakottamalla saadaan vain pahoinvointia aikaan. Sovittamalla erilaisia saappaita tulet tietämään, mitkä ovat parhaat mahdolliset juuri sinulle ja huomaamattasi tulet jakaneeksi osaamistasi ja samalla oma maailmankuva laajenee – ei pöllömpää!
Mira Leinonen
