Sampsa Lintunen on pelastusylitarkastaja Etelä-Suomen aluehallintovirastossa.
Sään ääri-ilmiöt, hybridivaikuttaminen ja pelastusviranomaisten vastuulla olevat väestönsuojelutehtävät eivät noudattele maakunnan tai hyvinvointialueen rajoja. Toteutuessaan ne edellyttävät, että pelastustoimen valmiutta seurataan, resurssien käyttöä ohjataan ja pelastustoimintaa johdetaan keskitetysti.
Sisäministeriö on ollut hereillä ja valmistellut HVA-uudistuksen rinnalla normistoa, jolla säädetään johto- ja tilannekeskuksista sekä tilannekuvatoiminnasta. Vuodenvaihteessa voimaan tulevalla lainsäädännöllä naulataan pelastustoimen valta-kunnallinen tilanne- ja johtokeskus Helsinkiin, joka on samalla myös yksi viidestä yhteistyöalueen tilanne- ja johtokeskuksesta. Muut neljä sijoittuvat Turkuun, Tampereelle, Ouluun ja Kuopioon. Hyvinvointialueiden päälle rakentuu siis uusi kaksiportainen järjestelmä, jossa ylläpidetään tilannekuvaa ja tehdään tarvittaessa johtamisen peliliikkeitä yli aluerajojen. Yhteistyöalueiden johtokeskusten toimintamallia ja vaatimuksia ei ole vielä määritelty. Toteutuksessa kannattaisi ottaa mallia Itä-Suomesta, jossa yhteistä tilannekeskusta, ISTIKEä, on pyöritetty ja kehitetty jo vuosikymmenen ajan neljän pelastuslaitoksen kesken.
”Kannattaisi ottaa mallia Itä-Suomesta.”
Vaikka suunta on vahvasti oikea, ei muutokselle ole luvassa paraatimarssia. Lakimuutoksen yhteydessä sisäministeriö on esittänyt tarvitsevansa valtakunnallisen johtokeskuksen rakentamiseen ja ylläpitämiseen 12 henkilötyövuotta lisää. Rahaa ei ole luvattu vielä yhteenkään. Samaan hallituksen esitykseen on lipsahtanut kömmähdys, kun muutoksen ei ole arvioitu lisäävän hyvinvointialueiden tehtäviä, vaikka ympäri vuorokauden yhteistyöaluetta palvelevan tilanne- ja johtokeskuksen pystyttäminen edellyttää itsestään selvästi tila- ja laiteinvestointeja sekä henkilöstörekrytointeja. Uusi järjestelmä ei vähennä hyvinvointialueiden kustannuksia, koska niiden kaikkien on ylläpidettävä edelleen tiloja ja toimintavalmiutta suuronnettomuuksien ja häiriötilanteiden hoitamisen varalta. Hyvinvointialueiden on asetukseen perustuen maksettava uudesta toiminnasta kertyvä lisälasku yhteisvastuullisesti, mutta taloussuunnitelmissa ei asiaan ole varauduttu. Murhe on pelastustoimelle harvinaisen tuttu; lisävelvoitteiden toteuttamiselle ei ole varattu uutta hillopurkkia, vaan raha on nyhdettävä jo ennestään litistyvästä lompsasta.
Ennakoitavissa on myös vahvaa muutosvastarintaa, sillä yhteistyöalueen toiminnasta vastaavalle pelastuslaitokselle on säädetty tilanne- ja johtokeskuksen lisäksi muitakin yhteensovittamisvelvoitteita. Vaatimuksena siis on, että jatkossa pelastuslaitosten pitää pystyä tekemään yhteistyötä, jossa omaa toimintaa sovitetaan myös muiden ehdoilla. Siinä onnistuminen on tunnetusti taitolaji.
Lintusperspektiivistä-Kolumni on julkaistu aiemmin Pelastustiedossa 8/2023.
