Lainsäädäntö antaa pohjan varautumiselle ja siihen liittyvälle yhteistyölle, mutta millä tavoin hyvät käytänteet kehittyvät ja leviävät tehokkaasti? Aloin pohtia henkilösuhteiden merkitystä haastatellessani pelastuslaitoksia niiden roolista alueellisen varautumisen yhteistyössä.
Läpi haastattelujen minua liikutti, miten lämpimästi hyviä yhteistyösuhteita kuvattiin erityisesti kuntien kanssa ja miten tärkeäksi kuntien valmiussuunnittelun tukeminen koettiin pelastuslaitoksissa. Tämä korostui erityisesti alueilla, joilla on niukat resurssit ja yhteistyötä on totuttu tekemään epävirallisesti organisaatiorajoista välittämättä.
Haastattelujen lopuksi kysyin pelastuslaitoksilta, mikä on heidän näkemyksensä mukaan tärkein säilytettävä yhteistyömuoto hyvinvointialueille siirryttäessä. Odotin vastaukseksi konkretiaa, joten minulle tuli yllätyksenä, että suurin osa pelastuslaitoksista mainitsi tärkeimmäksi asiaksi erilaiset henkilösuhteisiin liittyvät asiat. Huoli niiden säilymisestä läpi uudistuksen tuotiin esiin useita kertoja.
Luottamus ei synny itsestään
Millaiset henkilösuhteet sitten pelastuslaitosten mukaan mahdollistavat tehokkaan yhteistyön? Hyvän yhteistyön piirteitä kuvailtiin muun muassa ilmaisuilla vuoropuhelu, tasavertainen kumppanuus, luottamus, läsnä oleminen ja arjen keskusteluyhteys, joka mahdollistaa matalan kynnyksen yhteydenotot. Luottamukselliset yhteistyösuhteet eivät synny itsestään tai etätyöskentelyssä, vaan niiden eteen tehdään työtä. Luottamus korostuu erityisesti varautumisen alalla, jossa käsitellään tietoturvaluokiteltua tietoa.
Olen myös itse työssäni huomannut, että laaja verkosto mahdollistaa matalalla kynnyksellä yhteydenoton, jos haluaa konsultoida kollegaa. Lisäksi verkostojen ansiosta saa tietoa muiden organisaatioiden toimintatavoista ja hyvistä käytänteistä.
Tietoa ja hyviä käytänteitä kannattaa jakaa aktiivisesti verkostoissa
Pelastuslaitosten haastatteluissa tuli myös esiin, ettei henkilösuhteiden vaikutus yhteistyöhön ole pelkästään hyvä asia. Usein tärkeä tieto alueella tehdystä yhteistyöstä ja suunnitelmista on vain harvojen henkilöiden takana. Jos henkilö jää pois, koko prosessi voidaan joutua aloittamaan alusta. Kansallisella tasolla haitta on, jos hyvät käytänteet jäävät vain paikalliseksi, eivätkä leviä verkostossa. Yleinen havainto on, että viralliset ja toistettavat prosessit ovat vasta tekemässä tuloaan monille alueille.
Tämä näkyy viime vuosina aktiivisesti kehitettyinä yhteistyörakenteina. Valtakunnallisesti meillä on jo pelastustoimen varautumisverkosto. Pelastustoimen alueet ovat kehittäneet omia enemmän tai vähemmän virallisia yhteistyöverkostojaan (esim. IKAROS, HIKLU ja arktinen yhteistyö), joissa käsitellään enenevässä määrin varautumisen asioita. Paikallisesti valmiusfoorumit on todettu toimiviksi, ja yleisenä tahtotilana on niiden laajentaminen kaikille alueille. Haastattelujen perusteella oli helppoa todeta näiden verkostojen hyödyt jo sen perusteella, miten varautumisen hyvät käytänteet olivat levinneet niiden kautta tietyillä alueilla.
Samalla, kun pelastuslaitosten haastatteluissa toivottiin hyvien henkilösuhteiden säilymistä, tuotiin esiin tarve toistettaville ja hyvin määritellyille varautumisen prosesseille hyvinvointialueilla. Tässä onkin haaste: miten saadaan rakennettua luottamusta ja arjen keskusteluyhteyttä eri toimijoiden välillä samalla, kun luodaan toistettavia ja hyvin määriteltyjä varautumisen prosesseja?
Suorituskykyhankkeesta voi lukea lisää täältä.
Erityisasiantuntija Milla Tuominen, sisäministeriö
