Mira Leinonen työskentelee pelastusylitarkastajana Etelä-Suomen aluehallintovirastossa.
Viestintä on koettu alallamme usein olevan lisätyötä, joka haittaa varsinaisten eli niiden oikeiden töiden tekemistä. Isoimmissa pelastuslaitoksissa on viestinnästä päätyönään vastaavia henkilöitä, mutta heitä on harvassa. Sosiaalisen median tultua entistä suuremmaksi osaa koko monikanavaista viestinnän kenttää viestinnän nopeus on kasvanut ja merkitys korostunut. Silti erinäisissä pelastustoimen kahvipöydissä kuulee edelleen viestinnästä puhuttavan vähättelevään sävyyn; se on tiedottelua, kirjoittelua ja somettelua, johon tosiasiantuntijoilla ole aikaa.
Pitkään alamme koulutuksessakin viestintä on ollut painottunut vain siihen, kuinka pelastusviranomainen tiedottaa tai miten tiedotustilaisuus etenee. Samaan aikaan lasketaan vuosittain valistustilaisuuksien kävijämääriä yhteen, kun pyritään tuomaan esiin, miten turvallisuusviestinnässä on onnistuttu. Monessa yhteydessä vielä turvallisuusviestinnästä puhutaan vanhentunutta ”valistus”-termiä käyttäen. Tiedottaminen on toki pelastusviranomaiselle tärkeä toimenpide onnettomuustilanteissa, mutta pelastustoimen viestintä on niin paljon muutakin. Edellä mainittujen termien taustalla onkin perustavaa laatua oleva asenneongelma; käsitys siitä, että tieto kulkee suurelta ja tietävältä viranomaiselta suoraan sille hallintoalamaiselle ja että pelkkä käynti pelastuslaitoksen järjestämässä tilaisuudessa valuttaa kaiken tarvittavan tiedon päähän. Tämä käsitys ei vastaa enää nykypäivää.
Toimialallamme on esimerkkejä – niin hyviä kuin huonoja – siitä, miten viestintää toteutetaan eri organisaatioissamme. Toisaalla kaikki viestintä on ulkoistettu viestinnän ammattilaisille, sosiaalinen media nähdään punaisena vaatteena ja kun henkilöstö yrittää synnyttää dialogia, vaientaa johtaja keskustelun kuoliaaksi julkaisemalla tiedotteen. Hyvänä esimerkkinä toimivassa organisaatiossa viestintä on osa kaikkien työnkuvia ja päivittäistä työtä, sille on asetettu tavoitteita ja viestinnässä onnistumista palkitaan. Pekka Sauri on osuvasti kuvannut, että demokratiassa viranomaiselta katoaa oikeutuskin toimia, jos hän ei viesti avoimesti. Pelastustoimen on viestittävä kaikesta toiminnasta, ei vain tiedotettava onnettomuuksista – miten muutoin kansalaiset tietävät, mistä kaikesta palvelusta he oikein maksavatkaan ja mistä me pelastustoimessa muutoin tietäisimme, miten maailma makaa?
Kuluneen vuoden aikana pelastustoimen viestinnässä on lähtenyt liikkeelle positiivinen, yhteenpuhaltava pöhinä – työryhmiä ja hankkeita on perustettu, toimeen on tartuttu ja pelastustoimi on tullut entistä näkyvämmäksi esimerkiksi sosiaalisessa mediassa; tosin vieläkin sekaan sopii lisää porukkaa! Tämä on toimialallemme elintärkeä asia omaksua tässä hetkessä, kun rakenteellisia muutoksia toteutetaan, sillä viestinnällä saadaan aikaan vaikuttavuutta. Jos me emme sanoita ja tee läpinäkyväksi toimintaamme, joku toinen tekee sen puolestamme.
Teksti: Mira Leinonen
Kuva: Teemu Heikkilä
