Pelastuslaitokset 29.1.2020

Keski-Suomen uusi pelastusjohtaja Ville Mensala: ”Tietoon perustuva johtaminen on nykypäivää”

Keski-Suomen uusi pelastusjohtaja Ville Mensala työskenteli 14 vuotta Helsingin pelastuslaitoksella. Viimeksi esikuntapäällikkönä.

Keski-Suomen uusi pelastusjohtaja Ville Mensala työskenteli 14 vuotta Helsingin pelastuslaitoksella. Viimeksi esikuntapäällikkönä.

Keski-Suomen pelastuslaitoksen uusi pelastusjohtaja Ville Mensala, 44 lähtee hyvillä mielin takaisin isiensä maille. Hän tuli Jyväskylästä Helsinkiin ja työskenteli 14 vuotta Helsingin pelastuslaitoksella, jossa aloitti palomiehenä ja lähtee nyt pois esikuntapäällikkönä.

”Keski-Suomen pelastuslaitos on huikeasti muuttunut näiden vuosien aikana. Laitoksella on hyvä asemaverkosto ja kalusto. Työtä on tekemässä ammattitaitoinen ja osaava henkilöstö.”

Helsingistä hän sanoo saaneensa paljon oppia erilaisista tehtävistä ja kokemuksista on myös mukaan vietävää Keski-Suomeen.

”Erityisesti tutkimukseen ja kehittämiseen liittyvät asiat ovat tärkeitä. Tietoon perustuva johtaminen on nykypäivää. Päätösten pitää perustua faktoihin. Johtamisfilosofiani on sellainen, että kanssani kyllä pärjää”.

Keski-Suomen pelastuslaitoksessa on kipuiltu työajan kanssa. Laitos siirtyi muutama vuosi sitten pois yleisesti hälytystehtävissä käytössä olevasta 24 tunnin työajasta. Nyt haetaan poikkeuslupaa 24 tunnin työajalle osalle henkilöstöstä.

Uusi pelastusjohtaja ei lähde vielä ottamaan kantaa asiaan, mutta toteaa, että työajan pitää olla sellainen, jolla voidaan vastata palvelutasopäätöksen mukaiseen suorituskykyyn. Tärkeää on huolehtia myös henkilöstön työhyvinvoinnista. Järjestelmän täytyy olla myös taloudellisesti kustannustehokasta. Meidän on myös huolehdittava myönteisestä työnantajakuvasta, sillä koulutetusta työvoimasta kilpaillaan tulevaisuudessa entistä enemmän.”

Mensalan oman kokemukset 24 tunnin työajasta ovat myönteiset.

”Se mahdollistaa pitämään pelastustoimen suorituskyvyn ja järjestelmän stabiilina.”

Keski-Suomen nykyinen pelastusjohtaja Simo Tarvainen on jäämässä eläkkeelle. Ville Mensala on ensimmäinen toisen polven pelastusjohtaja. Keski-Suomen pelastuslaitoksen ensimmäinen pelastusjohtaja ja Tarvaisen edeltäjä oli uuden pelastusjohtajan isä, Markku Mensala.

Hallintotieteen maisteri, insinööri (AMK) Ville Mensala aloittaa virassa 1. heinäkuuta.

Teksti: Esa Aalto
Kuva: Kimmo Kaisto