Pelastuslaitokset 21.3.2025

Länsi-Uudenmaan uusilla paloasemilla tavoitellaan parempaa toimintavalmiutta

Matinkylän palosema on toinen aivan uusista paloasemista Länsi-Uudellamaalla. Toinen sijaitsee Espoonlahdessa.

Matinkylän palosema on toinen aivan uusista paloasemista Länsi-Uudellamaalla. Toinen sijaitsee Espoonlahdessa.

Toimintavalmiuteen liittyvillä huomautuksilla on ollut vaikutusta, kun Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen alueella on valmistunut uusia paloasemia. Aluehallintovirasto on viime vuosina antanut huomautuksia eri alueille, viimeksi näin tehtiin Pirkanmaalla.

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen pelastuslaitoksella otettiin viime syksynä käyttöön muutaman viikon sisällä uudet asemat Matinkylässä ja Espoonlahdessa. Pelastuslaitoksen vuosipäivänä Matinkylässä vietettiin uuden paloaseman avajaisjuhlaa.

artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenartikkeli jatkuu

Pelastusjohtaja Veli-Pekka Ihamäki sanoo, että kaupunkirakenteen muuttumista ei ole osattu aikoinaan ottaa riittävästi huomioon asemien sijaintien suunnittelussa.

”Matinkylä on yksi Espoon suurimmista asuinalueista ja asema palvelee 50000 asukkaan väestökeskittymää.”

Matinkylän paloasema korvasi vuonna 1990 valmistuneen Niittykummun paloaseman, jonne tulee nyt panimotoimintaa. Espoonlahden uusi asema korvasi puolestaan vanhan aseman, joka sijaitsi samassa yhteydessä varikon kanssa.

Uudet paloasemat rakennetaan kompaktinkokoisiksi, joista turhat neliöt on karsittu pois. Silti ne ovat ajanmukaisia työskentelytiloja, joissa huomioidaan erityisesti puhdas paloasema -ajatus. Näillä paloasemilla ei haise enää savu.

Matinkylän paloasemalle on keskitetty Länsi-Uudenmaan vesisukellustoiminta. Espoon palolaitos lähetti ensimmäiset palomiehet vesisukelluskurssille vuonna 1969. Paloaseman avajaisjuhlassa muistettiin ensimmäisellä kurssilla ollutta Matti Niemistä (vas.) ja Ron Åbergia, joka valmistui Uudenmaan laitosten HIKLU-alueen yhteiseltä vesisukelluskurssilta viime syksynä. Uusia vesisukeltajia koulutetaan tarpeen mukaan ja uusin vesisukelluskurssi alkoi 24. maaliskuuta.

Myös uusia asemia suunnitellaan Länsi-Uudellamaalla. Yksi väestökeskittymistä on Otaniemen, Tapiolan ja Keilaniemen alueet, joita palvelee nyt entisen palo-opiston tiloihin tehty tilapäinen paloasema, jossa on kärkiyksikkö.

”Tilapäistiloista löytyy kaikki tarpeellinen, kuten tilat kalustolle ja kuntosali.”

”Uusi asema rakennetaan myöhemmin ja se on tarkoitus tehdä opiskelija-asuntolan alakertaan. Otaniemessä on vähän tilaa rakentaa ja paloasema pitää rakentaa liikenteellisesti sujuvaan paikaan,”, Ihamäki sanoo.

Uusien asemien rakentamista ei ole toistaiseksi aikataulutettu. Myös toimintavalmiuden parantumista ongelmaruuduissa seurataan, mutta Ihamäen mukaan toistaiseksi seuranta-aika on liian lyhyt, jotta johtopäätöksiä voidaan tehdä. Tavoite, on että uusilla asemilla sitä saadaan paremmaksi.

Uusia paloasemia suunnitellaan myös Masalaan, Kirkkonummen Veikkolaan sekä Leppävaaraan, jossa uutta tonttia etsitään kaupungin kanssa, koska nykyinen paikka halutaan ottaa asuinkäyttöön. Samalla myös naapurissa oleva satavuotias Leppävaaran VPK joutuu etsimään itselleen uudet tilat.

Palomiehet Jussi Toitturi (vas.) ja Luukas Hämäläinen ovat työskennelleet alalla pari-kolme vuotta ja uudella Matinkylän paloasemalla työ maittaa.

Tulevaisuudessa paloasemarakentamisessa joudutaan ottamaan huomioon myös mahdollisesti tuleva Länsirata, eli uusi ratayhteys Helsingistä Turkuun.

”Uusien asuinalueiden myötä joudumme lisäämään palveluja, sillä palvelutason pitää vastata riskejä”, Ihamäki toteaa.

Uusille asemille tarvitaan jatkossa myös työntekijöitä. Juuri nyt tilanne vaikuttaa pelastusjohtajan mukaan paremmalta, sillä koulutettavien määrän lisäämisen ansiosta kesäsijaisiakin saadaan nyt paremmin.

”Nähtäväksi jää, pystyvätkö hyvinvointialueet aikanaan palkkaamaan uutta työvoimaa”, Veli-Pekka Ihamäki toteaa.

Teksti ja kuvat: Esa Aalto

Lue lisää