Olli-Pekka Ojasen pitkä ura päättyi eläkkeelle siirtymiseen heinäkuun 1. päivä.
Olli-Pekka Ojasen äiti leikkasi Satakunnan Kansasta ilmoituksen, jossa haettiin Porin palolaitokselle vuosilomasijaisia ja antoi sen poikansa käteen.
”Sillä tavalla päädyin ensimmäisen kerran tälle alalle.”
Elettiin 1970-luvun puoliväliä. Kesämiespestit jatkuivat myös silloin, kun Ojanen pääsi opiskelemaan Turun yliopistoon.
”Työskentelin opintojeni aikana kesämiehenä Raision ja Turun palolaitoksilla. Armeijan jälkeen olin yhden vuoden sijaispalomiehenä Turussa.”
Olli-Pekka Ojanen on koulutukseltaan luonnontieteiden kandidaatti. Opintoja oli tarkoitus jatkaa ja suunnitelmissa oli tulla fyysikoksi. Tulevaisuuden suunta muuttui toisen lehti-ilmoituksen myötä.
”Huomasin, että Palopäällystöliittoon haettiin Erkki Jaakkolan jälkeen koulutuspäällikköä.”
Hän työskenteli tuolloin Tamro Oy:ssä tuotepäällikkönä, kun pohdittavaksi tulikin alan vaihtaminen.
”Jokin kipinä kesämiesvuosista oli kai jäänyt takaraivoon, koska päätin koulutuspäällikön tehtävää hakea. Moni asia on nuorena myös sattumaa ja päähänpistoa. Ehkä tässä oli siitäkin kysymys.”
Koulutuspäällikön tehtävän jälkeen hän toimi liiton toiminnanjohtajana ja opiskeli myös päällystötutkinnon ja valmistui palomestariksi. Järjestötyön jälkeen hän meni ensin Tampereelle apulaispalopäälliköksi. Siitä hetkeksi opiskelukaupunkinsa Turun palopäälliköksi, kunnes tuli palopäälliköksi Tampereelle. Hän on nykyisen Pirkanmaan pelastuslaitoksen ensimmäinen pelastusjohtaja.
Nyt pitkä ura tulee päätökseen. Ojanen jää eläkkeelle heinäkuun ensimmäisenä päivänä.
Ei saa leikkiä vain punaisten paloautojen kanssa
Hänen mielestään hyvinvointialueiden pelastuslaitoksista on kaikki edellytykset tehdä hyviä ja toimivia.
”Ne ovat hyvin asemoituneet hyvinvointialueiden isoihin organisaatioihin. Pelastusjohtajat ovat ison organisaation kärkikaartissa. Meidät on valmistelussa huomioitu ja olemme hyvin yhteensopiva, mutta selkeästi erottuva organisaatio. Mielestäni nyt on otollinen hetki viedä tätä oikeaan suuntaan. Se edellyttää laitoksilta ja erityisesti niiden johtajilta sitoutumista ja kiinnostusta koko hyvinvointialueen asioihin. Pelastusjohtajat eivät saa olla kiinnostuneita vain omasta toimialastaan, vaan heidän pitää nähdä hyvinvointialueen problematiikka ja mahdollisuudet yhdessä pelastuslaitoksen kanssa.”
Ojanen korostaa laajan yhteiskunnallisen kokonaisuuden ymmärtämistä eikä pelkästään saa leikkiä punaisten paloautojen kanssa.
”Meillä on nyt aito mahdollisuus kehittää toimialaamme, sillä olemme nousseet hyvään ja oikeaan seuraan. Nyt pitää tämä paikka lunastaa ja myös pitää se.”
Yksikanavaisen rahoituksen haaste
Tulevaisuuden tekee Ojasen mielestä mielenkiintoiseksi se, miten yksikanavainen rahoitus vaikuttaa hyvinvointialueiden pelastuslaitoksiin.
”Valtion rahoituksessa ei ole enää laitoskohtaisia eroja, vaan jokainen laitos on saman rahoituksen varassa. Toivottavasti ei tämän takia jouduta kaikki kurimukseen.”
Tämä on haaste erityisesti sisäministeriön pelastusosastolle, sillä he vastaavat sekä ohjeistamisesta ja vaatimuksista että rahoituksesta.
”Toivottavasti he eivät ulkoista päättäjän roolia. Tästä on jo viitteitä, kun puhutaan että valtiovarainministeriö päättää kaikesta.”
Hänestä jatko näyttää mielenkiintoiselle. Miten toteutuu erikoinen yhtälö, jossa sama taho ohjeistaa palvelun tasoa ja toimintavalmiutta ja myös rahoittaa näitä vaatimuksia.
Vuosien aikana alalla on ollut monia erilaisia hankkeita. Viimeisimpänä suurena suorituskykyyn liittynyt hanke. Hän huomauttaa, että hankkeet ovat lopulta pieni osa ratkaisuja, sillä ne vaativat tuekseen toteutusohjelman.
”Nyt kun niiden tekijä vastaa myös resursseista, on eteenpäin mahdollista mennä.”
Kuunteleva suorasuu
Millainen johtaja Olli-Pekka Ojanen on halunnut olla?
”Osa porukkaa, vaikka näyttäydynkin erottuvana ja sanon suoraan. Olen halunnut johtaa edestä, vaikka se nykyään onkin vanhanaikaista. Myös kuunteleva olen halunnut olla.”
”En ole halunnut olla autoritaarinen johtaja, vaikka tiedän, että minusta on sellainen kuva syntynytkin. Kenties ulkoinen habitukseni on vaikuttanut tähän mielikuvaan, mutta en ole myöskään kovin hyvä antamaan periksi, jos asian koen oikeaksi.”
Asioiden hoitamiseen hän hakee esimerkin palo-opiston entisen sammutustaktiikan opettajan Gunnar Broforsin opista, että katto aukaistaan kuumimmasta kohdasta.
”Tämä pätee kaikkeen muuhunkin. Ongelmiin pitää tarttua kuumimmasta kohdasta.”
Hän sanoo olleensa aina kova tekemään töitä ja tulosta pitää syntyä. Jälkeenpäin työnteon tahti harmittaakin.
”Olen kotonakin saanut palautetta, että olen ollut liikaa kiinni työssäni. Se on ollut virhe ja tylsä intohimo.”
Eläkkeelle hän jää uteliaana ja hyvillä mielin.
”Edessäni on mielenkiintoinen prosessi, miten saan uudessa tilanteessa elämäni järjestymään. Uskon, että hyvin. Toivon, että muutun rennommaksi.”
Teksti: Esa Aalto Kuvat: Esa Aalto ja Pelastustiedon arkisto / Juhani Katajamäki
