Asolan VPK:ssa toimiva, Ukrainan Lvivistä lähtöisin oleva Irina Karu on työskennellyt viikon verran lähes tauotta Suomeen paenneiden ukrainalaisten apuna, tulkannut ja järjestellyt asioita.
Kun pelastustoimen Ukrainaan lahjoittamia tavaroita lajiteltiin viime viikonloppuna Vantaalla, tavaralistoille ja -laatikoille tarvittiin kääntäjä. Sellainen saatiin, kun Asolan VPK:n sammutusmiesharjoittelija Irina Karu tuli apuun.
”Palokunnan varapäällikkö Markku Savolainen lähetti minulle pyynnön tulla kääntämään tavaralistat ukrainaksi: moottoriruiskut, palokypärät, housut, takit ja niin edelleen”, Karu kertoo.
”Paikan päällä tavarat on helpompi lajitella, kun voi lukea omalla kielellään, mitä laatikoissa on.”
Ukrainalainen Karu on asunut pitkään Suomessa.
”Olen syntynyt ja kasvanut läntisessä Ukrainassa, Lvivin kaupungissa. Tulin Suomeen yli 10 vuotta sitten, alun perin vahingossa. Asuin ja opiskelin Virossa, ja eksyimme kavereiden kanssa vahingossa väärään laivaan, joka toi meidät Suomeen”, Karu kertoo.
Hän sanoo, että tykästyi heti Suomeen ja suomalaisiin, ja siksi jäikin maahan.
”Minulla ei koko tänä aikana ole ollut mitään ongelmia suomalaisten kanssa.”
Karu on opiskellut suomea ja puhuu sitä hyvin, kuten montaa muutakin kieltä: englantia, saksaa, viroa, latviaa, liettuaa, puolaa ja venäjää. Mitä sukulaiskieliin tulee, Karu huomauttaa, että ukraina ja venäjä ovat omat kielensä.
”Ihmiset luulevat erheellisesti, että ukraina ja venäjä olisivat sama kieli, mutta ne eivät ole. Niitä voi verrata suomeen ja viroon. Niissä on samanlaiset kirjaimet ja ääntämys, mutta samankuuloiset sanat tarkoittavat eri asioita.”
Palokunnat lähellä sydäntä
Kuljetusalalla ja tulkkina toimiva Karu käyttää suurimman osan vapaa-ajastaan vapaaehtoistehtävissä.
”Yritän auttaa ihmisiä eri viranomaistahojen kanssa papereiden tekemisessä, tai vaikkapa lääkärikäynneillä.”
Asolan VPK:hon Karu liittyi, koska halusi vihdoinkin alkaa tehdä niitä asioita, joista tykkää.
”Minulla on tytär, joka täyttää kesällä yhdeksän vuotta. Aikaisemmin hän oli isänsä mielestä liian pieni, jotta olisin voinut harrastaa palokuntatoimintaa. Kun erosin hänen isästään, päätin, että haluan toteuttaa omia intohimojani. Silloin päätin liittyä VPK:hon.”
Karu sanoo, että Asolan VPK oli hänelle luonteva valinta, koska se on lähellä hänen kotiaan, ja siellä on mahtava yhteishenki.
”Palokuntatoiminta on ollut aina lähellä sydäntäni. Tein sitä jonkin verran jo Virossa, silloin harrastus sai alkunsa. Virossa on myös vapaaehtoispalokuntia.”
Tällä hetkellä Karu on Asolan VPK:n sammutusmiesharjoittelija ja kuuluu hälytysosaston viestiryhmään.
Koti on aina koti
Sota Ukrainassa tuntuu tietenkin Karusta pahalta. Hänellä on maassa tuttuja, sukulaisia ja ystäviä.
”Tiedän vain, että muutama sukulaisistani on mennyt Viroon, ja muutama kuollut Ukrainassa. Sain tietää heidän menehtymisestään viime viikolla, ja se otti koville. Olin muutaman päivän ihan pihalla”, hän kertoo.
Karu on työskennellyt viikon verran lähes tauotta Suomeen tulleiden ukrainalaisten apuna, tulkannut ja järjestellyt asioita. Hän on huomannut, että traumaattiset kokemukset näkyvät ihmisistä, jotka eivät oikein tiedä, miten päin olisivat.
”Kaikkihan toivovat, että sota loppuisi mahdollisimman nopeasti. Omat tuttavani ja sukulaiseni haluaisivat vain mennä kotiin, vaikka talot olisi tuhottu. Oma koti on aina oma koti. Ei kukaan halua pois omasta kodista, sieltä, missä on kasvanut, missä on perhe ja koko elämä.”
Karu sanoo, ettei kaikille ole helppoa sopeutua uuteen maahan.
”Kävin auttamassa yhtäkin ukrainalaista pariskuntaa. He sanoivat, etteivät halua kuin puolen vuoden oleskeluluvan, koska he haluavat palata takaisin kotiin.”
Karu on kiitollinen suomalaisille palokunnille.
”Arvostan ja kunnoitan hirveästi sitä, mitä suomalaiset palokunnat ovat tehneet Ukrainan kriisissä. Kaikki tietävät, ettei Ukrainassa ole kunnollisia varusteita tai mahdollisuuksia saada niitä nopealla aikataululla. Sinne meni kaikkia sellaisia varusteita, joita ihmiset oikeasti tarvitsevat.”
Teksti: Kaisu Puranen
Kuva: Lasse Oivio
