Pekka Koivunen Palopäällystäpäivillä Jyväskylässä huhtikuussa 2024. Kuva: Kimmo Kaisto.
Pekka Koivunen, pelastusalan ärhäkkä vaikuttaja täyttää tänään, vapunpäivänä 70 vuotta. Tyylilleen uskollisena hän antaa palaa myös syntymäpäivähaastattelussaan, oman osansa saavat myös Pelastustiedon kysymykset.
”Liityin Pomarkun VPK:n poikaosastoon 1964. Siitä se lähti”, Pekka Koivunen sanoo. Se tarkoittaa sitä, että samalla kun mies täyttää 70 vuotta, hän juhlii myös 60-vuotista palokuntataivaltaan.
Taipaleelle lähtö ei ole mikään yllätys, sillä siihen liittyy vankka verenperintö. Koivusen molemmat isoisät ovat olleet palokuntalaisia ja isä Pomarkun VPK:n päällikkö. Vaikuttaa siltä, että Koivusella ei ole ollut muuta vaihtoehtoa. Mutta siihen purentaan, millä Koivunen edelleen pelastustoimea tekee, täytyy liittyä muutakin. Muuten hän ei olisi hankkinut pelastusalan virkatutkintoa, käynyt kaikkia sopimuspalokuntalaisten kursseja ja ajanut yli 1500 tehtävää.
”Siinä se lyhyesti kerrottuna”, Koivunen paaluttaa.
Kolmen vaiheilla
Koivunen on ollut kolmen vaiheilla; tuleeko hänestä Niinisalon varuskunnan kesävänskä, Porin palolaitoksen kesäjussi vai kauppatieteiden opiskelija?
”Siinä oli nuorelle miehelle pohdittavaa, mutta Turku ja Pori voittivat”, Koivunen sanoo.
Opiskelut kuitenkin keskeytyivät, sillä markkinointi ja tapahtumaviestintä veivät niin kiivaasti mukanaan, että pelastusalakin pantiin vähäksi aikaa naftaliiniin. Mutta vain tullakseen uudelleen kuvioihin vuonna 1989, kun hän palasi kotiseudulleen Pomarkkuun.
”Suoritin alemman päällystökurssin Otaniemessä 1993 ja vss-kurssin Lohjalla 1994, mutta päiväkään en ole ollut alan virassa.”
”Eihän se noin voi olla”
Vuosituhannen vaihteen jälkeen pelastusalalla alkoivat puhaltaa uudet tuulet. Aluepelastuslaitoksia oli jo tovi suunniteltu. Toukokuussa 2000 Tampereen silloinen palopäällikkö Olli-Pekka Ojanen luennoi Porissa Satakunnan palokunnille tulevasta alueellisesta pelastustoimesta. Viesti oli raadollinen: ”Aluepelastuslaitokset ostavat palokunnilta vain operatiivisia palveluita.”
”Totesimme silloin porukalla, että eihän se noin voi olla. Yhdistimme palokuntayhdistysten voimat ja perustimme ensin alueellisen yhteenliittymän Satakuntaan ja sitten helmikuussa 2001 Suomen Sopimuspalokuntien Liiton.”
Liitolla oli 232 yhdistyksen mandaatti ja Koivusesta tuli sen puheenjohtaja. Puheenjohtajakauden päätyttyä hän toimi liiton hallituksessa vuoteen 2014 asti.
Vaikuttamistyön top 3
Liiton johdossa Koivunen pääsi työryhmiin, jotka oikeasti vaikuttivat. Hän oli solmimassa Sopimuspalokuntien liiton ja Kuntaliiton välillä valtakunnallista puitesopimusta.
”Sopimus vaikutti vahvasti siihen, että ainutkaan palokuntayhdistys ei menettänyt sopimustaan siirryttäessä alueelliseen pelastustoimeen 2003-2004.”
Kun sisäministeriössä laadittiin vuosina 2009-2011 ohje toimintavalmiuden suunnittelua varten, Koivunen kuului valmistelutyöryhmään sopimuspalokuntien edustajana.
”Yllätyin työn alussa, kuinka vähän ryhmässä oli tietoa sopimuspalokunnista. Pyrin antamaan ajantasaista tietoa kentältä. Pääsin vaikuttamaan muun muassa siihen, että ohjeeseen saatiin vaatimus onnettomuuspaikalla tarvittavasta tilannepaikanjohtajasta.”
Koivusen mukaan Taito Vainion vetämä ryhmä teki perusteellista työtä, mistä on osoituksena se, että vuonna 2011 julkaistu ohje on edelleenkin pelastustoimen operatiivisten järjestelyiden perusta.
Kolmantena vaikuttamistyönään Koivunen nostaa esiin pelastusalan lehtien päätoimittajuuden.
”Erityisesti ylpeä olen emeritus pelastusylijohtaja Pentti Partasen sanoista 2000-luvun loppupuolella: Pekka, sinun lehtesi on pelastusalan Seiska.”
Profiililtaan erilainen
Monet tuntevatkin Koivusen nimenomaan Palokuntalainen-lehden päätoimittajana. Kun lehti vuonna 2002 alkoi ilmestyä, sen nimi oli Sopimuspalokuntalainen. Lehti ajoi vahvasti kustantajansa Sopimuspalokuntien liiton asiaa, ja säilytti agendansa, vaikka sen kustantaja muuttui yksityisomisteiseksi ja riippumattomaksi Kustannusosakeyhtiö Sanomapajaksi. Samalla lehden nimestä tiputettiin ”Sopimus” pois ja jäljelle jäi Palokuntalainen
Koivunen haluaa tehdä Palokuntalainen-lehden profiililla selvän pesäeron muihin pelastusalan lehtiin.
”Julkaisun tulevaisuus näyttää hyvältä, ja kehitämme sitä jatkuvasti.”
Päätoimittajan työssään Koivunen ilmoittaa käyttävänsä valtaa.
”Totta kai jokaisen julkaisun päätoimittajalla on valtaa. Enemmän tai vähemmän. Itse olen halunnut käyttää asemaani tuottamalla riippumattomia näkökulmia pelastustoimeen. Joskus ehkä vähän terävästikin.”
Keikalla 70-vuotiaana
Kun ammattipelastajat alkavat haluta eläkkeelle 55-vuotiaina, Koivunen kiipeää höökiin vielä seitsemänkymppisenäkin. Kun Virve soi, silloin mennään.
”Toimin nykyään lähinnä konemiehenä. Päivisin on usein pakko kammeta esimiehen paikalle, kun väkeä on vähän.”
52 vuoden mittainen ura hälytysosastossa hakee vertaistaan. Koivunen haluaa vähentää ajasta 15 vuotta, sillä sen ajan hän teki palokuntatöitä vain satunnaisesti. Suomalaisen palokuntatoimen lisäksi Koivusella on kokemusta myös valtameren takaa, sillä 11 kuukauden ajan hän on ehtinyt toimia myös Yhdysvalloissa oregonilaisessa sopimuspalokunnassa.
Motivaatiota toimia näin pitkään hän on pohtinut monesti itsekin. Sitä on kuitenkin löytynyt.
”Melkein kaikki muut tehtävät on tullut palokunnassa koettua, paitsi yhdistyksen puheenjohtajuus.”
Ei vastakkainasettelua
Koivunen on kiertänyt maamme pelastuslaitoksia ja palokuntia ristiin rastiin. Hän on sitä mieltä, että puheet ammattilaisten ja sopimuspalokuntalaisten vastakkainasettelusta on menneen talven lumia. Jos vastakkainasettelua vielä jommastakummasta leiristä löytyy, hänellä on selvä ohje.
”Niiden harvojen yksittäisten asiattomien huutelijoiden pitäisi katsoa peiliin.”
Maa-alueet vai väkimassa?
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tilaamassa ja tänä vuonna valmistuneessa sopimuspalokuntien hyötyjä tarkastelevassa SROI-arvioinnissa mainitaan, että vapaaehtoinen pelastustoimen henkilöstö vastaa ensilähdöstä ja hoitaa tehtävät pääasiassa yksin alueilla, joiden laajuus kattaa 90 prosenttia maamme pinta-alasta. Virttä on veisattu vuosikaudet ellei -kymmenet. Ammattilaiset vastaavat tähän tyypillisesti, että he vastaavat alueista, joissa asuu valtaosasta väestöä.
Kun Koivuselta kysytään, kumpi on tärkeämpi, laaja maa-alue vai runsaslukuinen ihmismassa? hän pitää kysymystä omalaatuisena.
”Jos jotain pitää vastata, niin kumpikin on tärkeä.”
Pelastustoimen tärkeimmäksi tehtäväksi Koivunen määrittelee ennalta ehkäisevän ja operatiivisen palvelun tuottaminen kansalaisille. Operatiivisen pelastushenkilöstön tärkein tehtävä on yksiselitteisesti: Pelastaa.
Valtiolle mars!
Pelastusalalla on rahaa ja väkeä vähän, mutta eteenpäin pitäisi mennä. Koivusen resepti on päättäjiin vaikuttaminen. Se olisi pelastustoimen pelureiden tehtävä.
”Nyt on vain niin, että alalla ei ole yhtä johtohahmoa, joka uskaltaisi toimia näkyvänä esitaistelijana. Alalla on kymmenkunta supervaikuttajaa, mutta ei yhtään yli muiden. Julkisuudessa pelastusala on kasvoton. Kyllä on (pelastusylijohtaja) Kimmo Kohvakalla tekemistä.”
Koivunen onkin jo pitkään ollut valtiollisen pelastustoimen kannalla.
”Pelastushallitus ja viisi pelastustoimen aluetta olisi selkeä vaihtoehto nykyiselle sirpaleiselle järjestelmälle”, hän linjaa.
Koivusen mukaan vahvalla ja kattavalla ammatti- ja sopimuspalokuntaverkostolla voitaisiin turvata laadukkaat ja tehokkaat pelastustoimen palvelut kautta maan.
”Hyvin harva pelastusalan vaikuttaja kannattaa valtiollistamista, koska vääjäämättä se merkitsisi myös johtavissa asemissa olevien virkojen karsimista.”
Yksi koulu, kaksi pistettä
Koivunen toivoo alan koulutukseen kestävää ratkaisua.
”Meillä on nyt kaksi oppilaitosta, jotka tarjoavat laadukasta opetusta. Yksi oppilaitos, jolla on kaksi toimipistettä eli Kuopio ja Uusimaa, olisi järkevä ratkaisu pidemmän päälle. Voin melko suurella varmuudella sanoa, että viiden vuoden kuluttua nykyistä kahden oppilaitoksen järjestelmää ei enää ole.”
Teksti: Marko Partanen ja Esa Aalto Kuva: Kimmo Kaisto
