Sopimuspalokunnat 26.5.2025

Tirilän VPK ponnisti Jehumaljan voittajaksi – Tirilän veteraanit tuulettivat myös voittoa

Voittajajoukkue Tirilän VPK keskellä ja vasemmalla kolmanneksi tullut Savion VPK ja oikealla toiseksi tullut Inkeroisten VPK.

Voittajajoukkue Tirilän VPK keskellä ja vasemmalla kolmanneksi tullut Savion VPK ja oikealla toiseksi tullut Inkeroisten VPK.

Jehumaljan voitti tänä vuonna Tirilän VPK Lappeenrannasta. Myös veteraanisarjassa Tirilän VPK oli ykkönen. Tämän vuotisen kilpailun järjestelyistä Suomen Palopäällystöliiton kanssa vastasi Kymenlaakson pelastuslaitos.

Yleisen sarjan kokonaiskisan lopulta voittanut Tirilän VPK oli kalustokilpailun jälkeen vasta sijalla 15. Tuskin koskaan on näin alhaalta noustu voittajaksi.

artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenartikkeli jatkuu

Voittajajoukkueen johtaja Kalle Lantta ottaa epäonnistumisen kalustokisassa omaan piikkiinsä, sillä johtajalta jäi huomaamatta ohjeista, että tehtävässä pelastettava potilas pitää joukkueen tavoin olla kokoontumispaikalla. Vaikka kaikki tehtävät oli ajallaan tehty, kului aikaa siihen, että potilas saatiin väärästä paikasta oikeaan.

Kilpailun teemana oli tänä vuonna vaaralliset aineet pelastusyksikön ensitoimenpiteenä.

”Kun meillä meni taito- ja joukkuetietokilpailu hyvin ja kovimmilla kilpailijoilla huonommin, oli lopputulos mestaruus.”

Tirilän VPK on voittanut Jehumaljan viimeksi kymmenen vuotta sitten. Silloin joukkue otti jopa kolme peräkkäistä mestaruutta. Edellisenä mestaruusvuotenakin kilpailun teemana olivat vaaralliset aineet.

Kalle Lantan lisäksi voittajajoukkueessa kilpailivat konemies Henri Väkiparta, 1. sammutusmies Henri Häkkinen ja 2. sammutusmies Tuukka Vuorinen.

Tirilästä oli mukana kaksi joukkuetta yleisessä sarjassa ja myös veteraanisarjassa, joka myös voitti oman sarjansa. Veteraanien voittajajoukkueen johtajana oli Ville Hirvonen ja joukkueessa olivat myös 1. sammutusmies Olli Hirvonen, 2. sammutusmies Jarmo Virta sekä konemies Vesa Monto.

Tirilän VPK:n veteraanit juhlivat voittoa.

Kalle Lantalle osallistumiskerta oli kymmenes. Jehumaljakisaa hän pitää vaihtuvien ja ajankohtaistenkin kilpailuteemojen takia erinomaisena ammattitaidon kehittämisen kannalta.

”Se palvelee myös omaa työtä, kun teen esimerkiksi osaamisen kehittämisen parissa töitä”, sanoo palomestarina Etelä-Karjalan pelastuslaitoksella työskentelevä Kalle Lantta.

Siksikin hän kannustaa palokuntia osallistumaan kilpailuun.

”Olisi hienoa, jos joskus saataisiin myös ammattilaisia mukaan kisaan.”

Henkilökohtaisen tietokilpailun paras oli Vahdon VPK:n Oskari Hurula. Kilpailun parhaaksi ryhmänjohtajaksi valittiin Kaarinan VPK:n Alex Sirén.

Tänä vuonna kilpailuun osallistui 30 yleisen sarjan ja 10 veteraanisarjan joukkuetta vapaaehtoispalokunnista ympäri Suomea. Kilpailun tämänvuotinen teema oli vaaralliset aineet pelastusyksikön ensitoimenpiteenä.

Ensi vuonna Palopäällystöliiton kanssa järjestelyistä vastaa Varsinais-Suomen pelastuslaitos.

Tuloksiin voit tutustua täältä.

Teksti: Esa Aalto Kuvat: Merisade Kuusela / Kymenlaakson pelastuslaitos

Lue lisää