"Jalkauttaminen täytyy sisältyä jo hankesuunnitelmaan. Lopputulos ei voi olla pelkkä paperikasa", sanoo Johanna Franzén.
Onko meillä liian paljon hankkeita ja liian vähän aitoa asioiden edistämistä, Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen viestintäpäällikkö Johanna Franzén?
”Pelastusalalla on paljon kehittämisintoa, mikä on erittäin hyvä asia. Ongelma on se, että kukaan ei koordinoi kokonaisuutta. On hirvittävästi päällekkäisiä hankkeita, joita eri tahot perustavat, koska kukaan ei tiedä toistensa hankkeista.”
”Toinen pääongelma on ajatusmalli, että asia ratkeaa perustamalla hanke. Hankkeita ei ohjata kunnolla, eikä niille määritellä kunnon toimintakausia. Hanke loppuu siihen, kun työryhmä tuottaa raportin. Näin siis hanke, josta kukaan ei ehkä koskaan kuulekaan mitään, tuottaa raportin, ja se on siinä. Ei se niin mene. Hanke tunnistaa ongelman, ja hankkeen tulosten toimeenpano vasta ratkaisee ongelman.”
Mitä tilanteelle voisi tehdä?
”Meillä pitäisi olla yksi taho, joka koordinoi tutkimus- ja kehittämistoimintaa, ja näen, että se olisi Pelastusopisto. Myös resurssit siihen pitäisi olla kunnossa. Lisäksi ohjausryhmän roolin pitää olla vahva. Jalkauttaminen täytyy sisältyä jo hankesuunnitelmaan. Lopputulos ei voi olla pelkkä paperikasa.”
Mistä epämääräisyys johtuu?
”Alalta puuttuu strateginen johtaminen. Meillä on 22 itsenäistä laitosta. Ei meillä ole yhteistä koordinaatiota missään muussakaan, joten miksi tässäkään asiassa olisi?”
Onko yksikään hanke päässyt ikinä maaliin?
”No, Erica. Siinä meni 12 vuotta, mutta onhan se käytössä [nauraa]. Onhan niitä, varsinkin pienistä, laitosten omista hankkeista saadaan myös konkreettisia tuloksia. Tämä on isojen, valtakunnallisten hankkeiden ongelma. Ratkaisematta on kaksi olennaista kysymystä: kuka maksaa, ja kuka päättää, että kaikki 22 laitosta tekevät näin? Kun hankkeita ei pystytä toimeenpanemaan, lopputulos on toiveiden tynnyri tai lista joulupukille.”
Teksti on osa Pelastustiedon Tyhmä kysymys -sarjaa.
Teksti ja kuva: Kaisu Puranen
